Islannin lahja synkistelymetallille tulee Suomeen eli Sólstafir saapuu Tavastialle

Tummasävyisellä musiikillaan genrerajoja kaihtava Sólstafir palaa loppusyksystä Suomeen. Intensiivisenä livebändinä tunnettu islantilaisyhtye nähdään Tavastialla maanantaina 13. marraskuuta. Keikan liput ovat myynnissä Tiketissä maanantaina 21. elokuuta klo 9.00 alkaen.

Jo vuonna 1995 perustetun Sólstafirin esikoisalbumi “Í Blóði og Anda” näki päivänvalon vuonna 2002, jonka jälkeen yhtye on julkaissut yhteensä 6 pitkäsoittoa. Reykjavikilaisyhtye on pitkän uransa aikana häivyttänyt alkuaikojensa black metal -vaikutteita liukuen musiikillisesti ambientin ja post-metallin välimaastossa maustaen sekoitustaan myös psykedelialla. Vuosi toisensa jälkeen omaleimaisen ilmaisunsa säilyttäneen Sólstafirin viimeisin albumikokonaisuus on tämän vuoden toukokuussa ilmestynyt “Berdreyminn”, joka on kirvoittanut edeltäjiensä tavoin ylisanoja kuulijoissaan.

KEIKKA
Ma 13.11.2017 Helsinki, Tavastia

LIPUT
Myyntiin ma 21.8.2017
– ennakkoon Tiketistä alkaen 23 EUR
– ovelta 27 EUR