Iron Maiden jälleen Olympiastadionille, mukana myös Bullet For My Valentine, Sabaton ja Ghost

maidenenglandfinlandIron Maiden saapuu kesällä Suomeen osana Maiden England -kiertuettaan. Yhtye esiintyy lauantaina 20. heinäkuuta Olympiastadionilla, Helsingissä. Olympiastadion täytyy tuolloin metallin ja rockin parhaimmistosta, sillä lämmittelijöinä konsertissa nähdään Bullet For My Valentine, Sabaton ja Ghost. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy Lippupalvelussa keskiviikkona 30. tammikuuta.

Tuleva kiertue on yksi virstanpylväistä Iron Maidenin pitkällä uralla. Yksi vastaavantyyppinen virstanpylväs on bändin mukaan vuoden 2004 The Early Days DVD ja sitä seurannut Early Days -kiertue vuonna 2005. Seuraava samantyyppinen jakso seurasi vuonna 2008 Live After Death DVD:n muodossa sekä uraauurtavalla Somewhere Back In Time World Tourilla vuosina 2008 ja 2009. Kyseisellä kiertueella bändi esiintyi yli kahdelle miljoonalle fanille lähes 40 maassa ja lenteli mannerten välejä kustomoidulla Boeing 757 -lentokoneella, joka on nimetty Ed Force Oneksi, ja jota lensi yhtyeen laulaja Bruce Dickinson.

Maiden England -kiertueella yhtye luo uudelleen vuoden 1988 Seventh Son -kiertueen lavashow’n ja soittaa useita biisejä vuoden 1989 legendaariselta live-VHS:ltä ”Maiden England”, jolta tuleva kiertue sai nimensäkin.

”Olemme todella innoissamme päästessämme tuomaan Maiden England -show’n Suomeen. Modernin teknologian ansiosta olemme voineet päivittää ja parantaa Maiden Englandin alkuperäistä vuoden 1988 tuotantoa. Tuomme mukanamme upean uuden valoshow’n, lavarakennelmat, lukuisia Eddie-hahmoja, paljon pyrotekniikkaa ja kaikenlaista muuta jännittävää faneillemme”, kertoo Bruce Dickinson.

”Tiedämme kuinka suosittuja History of Maiden -kiertueet ovat kaikenikäisten faniemme keskuudessa ja tuommekin mukanamme koko viimevuotisen Pohjois-Amerikan kiertueen produktion. Pidimme hauskaa settilistan (* osalta, ja pääsimme soittamaan biisejä, joita emme olleet soittaneet pitkään aikaan, kuten ”Seventh Son”, ”The Prisoner” ja ”Afraid To Shoot Strangers”. Mukana olivat myös fanien suosikit ”The Trooper”, ”Aces High”, ”The Clairvoyant”, ”The Number Of The Beast”, ”Wasted Years” ja ”Run To The Hills”. Pohjois-Amerikan osuus oli niin nautinnollinen koko bändille, että todella odotamme, että pääsemme tuomaan koko show’n faneillemme Eurooppaan”, jatkaa Steve Harris.

KONSERTTI
La 20.7.2013 Helsinki, Olympiastadion
Portit auki klo 17

LIPUT
Liput toimituskuluineen alkaen 72,50 / 68,50 euroa
Myyntiin ke 30.1.2013 klo 9 Lippupalvelun myyntipisteissä

Mahdollisesti jotain samankaltaista