Indierockbändi The Pains of Being Pure at Heart Korjaamolle marraskuussa

Indierock-yhtye The Pains of Being Pure at Heart päättää mittavan Euroopan kiertueensa Helsinkiin. Viime vuoden Flow Festivalilla vieraillut newyorkilaisbändi soittaa ensimmäisen klubikeikkansa Suomessa maanantaina 12. marraskuuta, kun nelikko esiintyy Korjaamon Vaunusalissa. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin ja Lippupisteeseen perjantaina 24. marraskuuta.

The Pains of Being Pure at Heart nousi maineeseen vuonna 2009 ilmestyneen nimettömän debyyttialbuminsa myötä. Musiikkiblogit ja -media intoilivat indierockia, shoegazea ja tweepopia innovatiivisesti yhdistelevästä nelikosta, jonka biisit olivat kuin My Bloody Valentinen, Smashing Pumpkinsin, Riden ja Field Micen kultakausien kadotettuja helmiä.

Menestystä jatkoi keväällä 2011 ilmestynyt kakkoslevy ”Belong”, jonka yhtye äänitti yhteistyössä Alan Moulderin (Jesus and Mary Chain, Ride) ja Floodin (Depeche Mode, U2) johdolla. Arvostelumenestyksen maailmankiertueella The Pains of Being Pure at Heart vieraili myös Suomessa hurmaten Flow Festivalin suuren teltta-areenan.

Yhtyeen viimeisin levytys on Record Store Day -julkaisu ”Acid Reflex” -EP, jolla muun muassa Saint Etienne, Washed Out ja Twin Shadow esittävät remixejään ”Belong”-albumin kappaleista. The Pains of Being Pure at Heart on lupaillut uutta EP-julkaisua vielä ennen pian alkavan Euroopan kiertueen käynnistymistä.

Illan avaa vuoden puhutuin kotimainen indierock-yhtye Black Twig. Keväällä ”Paper Trees” -debyyttialbumialbuminsa julkaissut nelikko on sittemmin nähty maamme johtavien klubien ohella festivaaleilla Ruisrockista Kuudenteen Aistiin. Konsertti järjestetään yhteistyössä Sue-lehden kanssa.

KEIKKA:
Ma 12.11.2012 Helsinki, Korjaamo +Black Twig

LIPUT:
Myyntiin pe 24.8.2012 klo 9.00
– 24 EUR / Korjaamolaisille 21,50 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti ja Lippupiste.
– ovelta 26 EUR / Korjaamolaisille 23,50 EUR

Mahdollisesti jotain samankaltaista