Indiepop-yhtye Walk The Moon saapuu Suomeen

Amerikkalainen indiepop-yhtye Walk The Moon saapuu Suomeen. Yhtye nähdään Helsingin The Circuksessa keskiviikkona 9. maaliskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin keskiviikkona 11. marraskuuta Lippupalvelussa.

Vuonna 2008 perustettu Walk The Moon julkaisi ensimmäisen albuminsa kesäkuussa 2012. Bändin nimeä kantavalla levyllä on mukana nettihitiksi noussut sinkku ”Anna Sun”. 2014 julkaistun ”Talking is Hard” -albumin myötä bändi singahtii koko maailman tietoisuuteen. ”Shut Up And Dance” -sinkkulohkaisua on toistettu YouTubessa yli 133 miljoonaa kertaa.

KEIKKA
Ke 9.3.2016 Helsinki, The Circus
Ei ikärajaa, rajattu anniskelualue K-18
Ovet klo 19

LIPUT
Myyntiin ke 11.11.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 27,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä