Indie folk -artisti Lissie saapuu Suomeen

Yhdeksi indie folkin kiinnostavista uusista äänistä nimetty yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Lissie saapuu Suomeen marraskuussa. Vuoden 2010 ”When I’m Alone” –hitillään kansainväliseen menestykseen noussut ja syksyllä uuden levynsä julkaiseva Lissie esiintyy Helsingin The Circuksessa tiistaina 12. marraskuuta. Keikkaliput tulevat myyntiin perjantaina 16. elokuuta Tiketissä ja Lippupalvelussa.

Lissien (oikealta nimeltään Elisabeth Corrin Maurus) nousu radioiden soittolistoille ja kansainväliseen menestykseen on samankaltaista americanaa kuin hänen musiikkinsakin. Rock Islandista, Illinoisista kotoisin oleva Lissie muutti nuorena kotikaupungistaan Los Angelesiin ja aloitti määrätietoisen työskentelyn musiikin parissa. Omakustanteena julkaistun debyytti-ep:n jälkeen Lissie mm. kiersi Lenny Kravitzin lämmittelijänä ja sai kappaleensa ”All My Life” soimaan tv-sarjoissa kuten House, The O.C. ja Veronica Mars. Band of Horses-basisti Bill Reynoldsin kanssa vuonna 2009 tuotettu ”Why You Runnin’” -ep herätti myös lehdistön huomion ja johti levytyssopimukseen Columbia Recordsin kanssa.

Vuonna 2010 julkaistu ”Catching A Tiger” -debyyttialbumi sai erinomaisen vastaanoton yhdysvaltalaislehdistöltä. Levyltä poimittu single ”When I’m Alone” soi taajaan radioissa mm. Suomessa ja Englannissa. Biisi valittiin myös vuoden kappaleeksi Brittien iTunesin ”Editor’s Choice” -listalla. Lissien vivahteikasta lauluääntä ja sielukkaita sävellyksiä on usein verrattu country- ja folk-veteraaneihin kuten Bobby Gentryyn, Edie Brickelliin tai Fleetwood Macin Stevie Nicksiin.

Lissien kakkosalbumi, ”Back To Forever”, julkaistaan lokakuussa. Levyn ensimmäinen single, “Further Away (Romance Police)” valittiin heinäkuussa viikon kappaleeksi Englannin kuunnelluimmalla radiokanavalla, BBC Radio 2:lla.

KONSERTTI
Ti 12.11.2013 Helsinki, The Circus
Ovet klo 19, K-18

LIPUT
Myyntiin pe 16.8.2013 klo 9
Toimituskuluineen alkaen 23,50 euroa Tiketin myyntipisteistä sekä toimituskuluineen alkaen 24,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä
Ovelta 25 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.