Indica – Akvaario

2014, KHY Suomen Musiikki

Yli vuosikymmenen popkuvioissa vaikuttanut Indica oli iso vastine vastaavalle Tiktakille. Indican laulaja/lauluntekijä Jonsu on alusta asti kirjoittanut yhtyeen kaikkien albumien biisit. Näin on nytkin.

“Akvaario” on valoisin ja helposti lähestyttävin Indica-albumi tähänastisista julkaisuista. Jonsu on jättänyt tarut ja keijukaiset kirmailemaan mättäille omiin atmosfääreihinsä. Nyt hän käsittelee muun muassa arkipäivää, tarkastelee parisuhteen epävarmuuksia, kriisejä… “Liian kaunis vailla suuntaa” ja tuleva toinen singlelohkaisu “”Suunta on vain ylöspäin” ovat näistä hyvänä esimerkkinä. “Savuton ja onneton” on yksi helmistä, jossa on kaikuja Tehosekoittimesta. “Nirvanaan” ja “Tuuliajolla” vie musiikillisesti Indican takavuosien soundiin.

Indica 2014 on kypsynyt kolmekymppisten kavereiden luomassa musiikissa. Sama, toinen englanninkielinen albumi julkaistiin tästä samasta materiaalista myös Euroopassa nimellä “Shine”:

Hienoa, että esimerkillinen levytuottaja Kari Hynninen sainasi omaperäisen mimmibändin tasokkaaseen talliinsa. Langat sidotaan yhteen, kun Jonsu asettuu bonuksissa akustisen flyygelin ääreen ja tulkitsee sykähdyttävästi.

3/5

Arvioija Pale Saarinen