Ilta sateisilla kujilta – Mark Lanegan Nosturissa

marklaulu

Mark Lanegan, 24.5.2010. Nosturi, Helsinki

Mark Laneganin soolokeikkaa oli odotettu kuin duunari perjantaipulloaan. Viimeiset Suomen visiitit Twilight Singersin ja The Gutter Twins aisaparina todistivat, että tuolloinkin 90-luvun alternative rockin raspikurkkubaritoni oli illan ehdoton tähti laulamillaan kappaleilla. Mr. Laneganin suosio on saavuttanut Suomessa jo lähes myyttisiä mittasuhteita, eikä ensimmäinen soolokeikka vähentänyt yhtään hänen tummaa kilpeään.

Mark kipusi odotetusti lähes pimeälle lavalle. Staattisesta lavaliikehdistä tunnettu mies nojaili tuttuun tapaan mikrofoniinsa ja eikä missään vaiheessa ottanut kontaktia yleisöönsä. Tuskin kukaan olisi odottanutkaan korneja välispiikkejä. Mark vain keskittyi kappaleidensa uljaaseen tulkintaan Dave Rosserin akustisen kitaran säestämänä.

Vaikka kappalemateriaali oli valittu kiertueelle silmällä pitäen riisuttua akustista sovitusta, osa kappaleista menetti tehoon pelkän akustinen kitaran säestämänä. Palaa mieleen kuinka hienoilta ja koskettavilta hänen esittämät kappaleet kuulostivat Greg Dullin kanssa em. keikoilla.

Tunnin keikalla ei ollut varsinaisia suvantohetkiä, mutta kokonaisuutena keikasta tuli enemmän mieleen pitserian nurkassa esiintyvä trubaduuri. Valitettavasti täyteen ahdetussa Nosturissa ei välittynyt vastaava intiimi tunnelma, jota klubikeikalla olisi odottanut. Tälläiselle keikalla oltiin nimenomaan tultu kuuntelemaan musiikkia, joten luonteva paikka keikalle olisi ollut istumapaikoilla varustettu keikkamesta.

Settilistalla oli kappaleita kaikilta Laneganin sooloalbumeilta, Pink Floyd -laina Julia Dream sekä pari valikoitua Screaming Trees –palaa. Ihme kyllä keikan päättänyt QOTSA-hitti Hangin’ Tree ei herättänyt yleisössä muita kappaleita suurempia tunteenpurkauksia. Narikkajonossa monia harmitti Markin hienoimpien kovereiden panttaaminen. Kuin tilauksena Laneganille sävelletyn Dylan-biisin Man in the Long Black Coatin ja The Winding Sheetille talletetun Leadbelly-klassikko In the Pinesin olisin minäkin mielelläni kuullut livenä. Ujon introvertin maineessa oleva tähti oli suorastaan riehakkaalla päällä kehuessaan keikan päätteeksi yleisöään. Narinasta huolimatta hieno keikka, mutta homma oli paketissa noin tunnissa ja vakuuttunut keikkakansa vaelsi nopeasti sateiseen Helsingin yöhön.

markirroittelee

Mark irroittelee!

Mark Lanegan
24.5.2010 Nosturi, Helsinki

1. When Your Number Isn’t Up
2. One Way Street
3. No Easy Action
4. Miracle
5. Shiloh Town
6. Don’t Forget Me
7. Where The Twain Shall Meet (Screaming Trees koveri)
8. Bell Black Ocean
9. Message To Mine
10. Can’t Catch The Train (Soulsavers koveri)
11. Mirrored
12. Resurrection Song
13. Julia Dream Play (Pink Floyd koveri)
14. The River Rise
15. One Hundred Days
16. On Jesus’ Program
Encore:
17. Traveler (Screaming Trees koveri)
18. Bombed
19. Wild Flowers
20. Hangin’ Tree (Queens of the Stone Age koveri)

Mahdollisesti jotain samankaltaista