Ihanat naiset lavalla

Anna Järvinen, Vuk
Turun Klubi 29.10.

Anna Järvinen häikäisi karismallaan. Kuva: Anna Gradistanac

Anna Järvinen häikäisi karismallaan. Kuva: Anna Gradistanac

On olemassa taiteilijoita, jotka ovat pakahtua omaan erinomaisuuteensa. Heidän egonsa mahtuu vain vaivoin estradille, ja suurieleinen patsastelu jättää kylmäksi. Onneksi maailmasta löytyy myös maanläheisiä artisteja, jotka luottavat vahvan kappalemateriaalin lisäksi omaan luontaiseen viehätysvoimaansa ja persoonaansa. Juuri tällainen on Klubilla arkisena torstai-iltana esiintynyt Anna Järvinen.

On pienoinen mysteeri, kuinka keski-ikäisestä ruotsalaisesta peruskoulunopettajasta voi lavalla kuoriutua laulaja, jonka esiintyminen huokuu vahvaa karismaa ja aitoa herkkyyttä. Reilu vuosi aiemmin Turun Ruisrockissa ällikällä lyönyt laulaja-lauluntekijä luotti tuttuihin maneereihin: kappaleiden tahtiin elegantisti heiluvat kädet, ilmeikäs tulkinta ja lämmin hymy värittivät sympaattista esiintymistä. Järvinen uskaltaa heittäytyä kappaleidensa vietäväksi, minkä vuoksi hän on lavalla korostetusti läsnä – ja lähellä yleisöä.

Käsilaukkunsa kanssa lavalle noussut Järvinen pahoitteli huonoa ääntänsä, mutta ongelma tuntui olevan
enemmän artistin korvien välissä kuin kuulijoiden tärykalvoilla. Settilista sisälsi tasaisesti kappaleita sekä Jag fick feeling -debyytiltä että tuoreemmalta Man var bland molnen -albumilta.

Vuk polkuharmoninsa ääressä. Kuva: Anna Gradistanac

Vuk polkuharmoninsa ääressä. Kuva: Anna Gradistanac

Järvinen otti yleisön haltuunsa viimeistään toisena kuullulla PS, Tjörn -kappaleella, jonka lallattelu ja reipas poljento upposivat hieman vajaalukuiseen klubikansaan.

Levyversioihin verrattuna elävänä esitetyt kappaleet soivat aavistuksen tanakampina. Illan tukevimmasta jytäpalasta vastasi Är det här det hela handlar om, jonka aikana Järvinen jätti runsaammin tilaa taidokkaalle taustabändilleen. Koskettavimmat hetket koettiin silti debyytin hauraan kauniiden indiehelmien aikana. Götgatan ja illan päättänyt Kom hem vetivät ihon kananlihalle ja saivat aikaan euforisen olotilan. Anna Järvinen oli ihana – tämän parempaa yhteyttä en tuolle karttamalleni adjektiiville osaa keksiä.

Kovin paljoa Järvistä heikommaksi ei jäänyt viime aikoina ahkerasti Turussa vieraillut Vuk. Lämmittelijänä esiintynyt neito keskittyi The Plains -pitkäsoittonsa kappaleisiin. Yksin liikenteessä ollut Vuk luotti polkuharmonin ja oman äänensä pelkistettyyn vetovoimaan. Yksinkertaisesta esillepanosta huolimatta kappaleet taipuivat sävykkäiksi esityksiksi, joista huokui väkevästi Vukin taiteellinen ambitio. Hieman kolkko ja tehdasmainen Live-puoli ei tosin antanut armoa, vaan se vei yhdessä turhan niukasti kansoitetun lattian kanssa terävimmän kärjen fiiliksestä.