Hyvin erilaista sirkusta tarjolla Halloweenina

Kuva: Heta Mäkelä

Kuva: Heta Mäkelä

Pyhäinpäivänaattona, jota nykyään Suomessakin yleisesti nimitetään myös Halloweeniksi, Helsingin KokoTeatterissa on tarjolla erikoista sirkusta. Return of the Deadman Circus -tapahtumassa lavalla tullaan näkemään vanhanajan barbershop-kuoro, lävistysnumero, kahden synkän  klovnin esitys, hirtetty mies sekä illan päätteeksi äänianarkistinen puhallinorkesteri The Bad Ass Brass Band.

– Return of the Deadman Circus on poikkitaitellinen ja kokonaisvaltainen yhden illan karnevaali. Kun yleisö astuu sisään KokoTeatteriin he astuvat uuteen maailmaan. Esityksiä ei ole ainoastaan teatterilavalla, vaan myös baarissa, aulassa ja yleisön joukossa. Yleisöllä on mm. mahdollisuus pelata venäläistä rulettia, saada ennustus tarotkorteista tai seurata lähietäisyydeltä taikatemppuja, kertoo tapahtuman järjestävän Choruksen puheenjohtaja Emilia Honkasaari.

Ihan perinteisestä sirkuksesta ei siis todellakaan ole kyse. Varmasti erilainen pyhäinpäivänaatto olisi siis tarjolla. Tapahtuman tiedotteessa lupaillaankin, että KokoTeatterin yllä leijuu jälleen viskin, halvan parfyymin ja dekadentin kuoleman kalsa löyhkä.

– Bändin kanssa lavalle nousee vielä Sirkus Huiman esiintyjiä sekä akrobaatti Henna Kaikula. Kyseessä ei ole siis perinteinen sirkus, vaan KokoTeatterissa tapahtuu paljon muutakin. Bad Ass Brass Band on illan pääesiintyjä, mutta on hyvin mahdollista, että bändi innostuu soittamaan jo aikaisempien esitysten aikana, jatkaa Honkasaari

Tapahtuman järjestävä Chorus on helsinkiläinen järjestö, jonka kunnianhimoinen tavoite on kasvattaa tietämystä ja arvostusta populaarikulttuuria kohtaan niin akateemisessa maailmassa kuin sen ulkopuolella. Poikkitaiteellinen näkemys on aina ollut läsnä järjestön järjesteämissä tapahtumissa, eikä Deadman Circus tee tähän poikkeusta.

– Deadman Circusta voi suositella kaikille. Deadman Circus viihdyttää myös niitä, jotka eivät ole erityisen kiinnostuneita perinteisestä sirkuksesta. Yleisö saa pukeutua illan makaaberin ja dekadentin tunnelman mukaan, mutta silinterihattu ja verkkosukkahousut eivät ole mitenkään välttämättömiä asusteita. Jos uskaltautuu Deadman Circuksen matkaan, takaamme elämyksellisen illan, tiivistää Honkasaari.

TAPAHTUMA
Return of the Deadman Circus
Aika: Lauantai 31.10.2009 klo 19–23
Paikka: KokoTeatteri, Unioninkatu 45, Helsinki
Liput: 8 euroa, myynti ovella, ei varauksia

Linkkejä
www.riippumaton.com/chorus
www.myspace.com/thebadassbrassband
www.cirkor.se/99/eng/hennakaikula.html
www.kerstinjadiana.tarasow.org

Mahdollisesti jotain samankaltaista

  • Ei löytynyt mitään samankaltaista