Hullut Hattuset: Siilijalanjälki – Lastenmusiikkiylpeyden komea paluulevy

Hullut Hattuset syntyi kymmenen vuotta sitten, kun joensuulaisten heppujen päähän pälkähti idea uudesta ja hiukan erilaisesta lastenbändistä. Yhtye otettiin avosylin vastaan ja ahkera keikkailu levitti kulovalkean tavoin sanaa uudesta nimestä. Vuonna 2006 orkka julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa ja puolitoista vuotta myöhemmin oli jo toisen albumin vuoro.

Kolmas albumi, josta kehkeytyi lopulta Siilijalanjälki, alkoi muodostua jo vuonna 2009, mutta tässä vaiheessa yhtye jäi tauolle kun kitaristi Miihkaili Jaatinen lähti stipendin avulla opiskelemaan arvostettuun Berklee College of Music –kouluun Bostoniin. Lähes viiden vuoden mittainen levytystauko on melkoinen haaste lastenmusiikkiyhtyeelle, sillä pääasiallinen ikäryhmä ehtii tuossa ajassa vaihtua kokonaan, mutta enpä usko että Hulluilla Hattusilla on kovinkaan suurta syytä huoleen.

Siilijalanjälki on suorastaan mahdottoman sympaattinen ja hyväntuulinen levy, jonka rokkaavassa olemuksessa on paljon YUP:stä muistuttavaa soitannollista kimurointia sekä sanallista akrobatiaa. Biisikatraasta löytyykin melkoisia aarteita, kuten groovaava Jenkkisiili sekä riemuisa Tanssiva apina ja soittajapoika, jotka tekevät selväksi että kiekkoa on turha tunkea ”vain lastenmusiikkia” –karsinaan. Erikoismaininnan ja prinikat rintaan ansaitsevat myös kevyesti kantaaottavat Kuningas ja Työmiehen hymy, joissa sanoma osataan sanoa ilman liiallista alleviivausta.

Hullut Hattuset osaa viedä muassaan ja sanoituksista voi tehdä vaikka minkälaisia löytöjä, kun niitä vain jaksaa tutkia. Joissain kohdin ryhmän mutkikas ulosanti tuntuu tosin jo turhankin monimutkaiselta, mutta vetävillä biiseillä saadaan pelastettua paljon.

4/5

Mahdollisesti jotain samankaltaista