Hot Water Musicin vokalisti Chuck Ragan sooloa Suomeen

Punk-yhtye Hot Water Musicin solistina tuttu Chuck Ragan palaa Suomeen keväällä The Camaraderie -nimisen taustabändinsä kanssa. Americanakokoonpanon laaja Euroopan-rundi päättyy Helsingin Tavastia-klubille maanantaina 13. huhtikuuta.

Floridasta kotoisin oleva Ragan keskittyi soolomateriaaliinsa punkia ja post-hardcorea yhdistävän pääbändinsä Hot Water Musicin jäätyä tauolle vuonna 2005. Soolourallaan selkeästi folkimpaan, akustiseen ilmaisuun siirtynyt karismaattinen artisti julkaisi aiemmin tänä vuonna jo neljännen albuminsa ”Till Midnight”. Rakkausteeman ympärillä pyörivän levyn on miksannut ja tuottanut Blind Melonista tuttu Christopher Thorn, ja sitä on ylistetty useissa yhdysvaltalaismedioissa merkittäväksi americanajulkaisuksi.

Soolomateriaalinsa lisäksi Ragania on pitänyt kiireisenä uudestaan rivinsä kasanneen Hot Water Musicin ohella Raganin johtama folk-kollektiivi The Revival Tour. Punkista, bluegrassista ja vaihtoehtokantrista ammentavan ryhmän riveissä on maailmaa kiertänyt muun muassa Flogging Mollyn, Rise Againstin ja Alkaline Trion jäseniä. Lisäksi Ragan on kunnostautunut myös kirjailijana: kiertue-elämästä kertova ”The Road Most Traveled” julkaistiin vuonna 2012, ja parhaillaan artisti työstää teokseen toista osaa. Seuraavaksi tuottelias Ragan aikoo säveltää soundtrackin ”The Flame In The Flood” -nimiseen videopeliin, mikäli projektin joukkorahoitushanke Yhdysvalloissa onnistuu.

Muun muassa The Gaslight Anthemin ja Frank Turnerin kanssa kiertänyt Ragan on viettänyt pitkän uransa aikana paljon aikaa tien päällä eri kokoonpanojensa kanssa. Artisti on viime vuosina vieraillut Suomessa Hot Water Musicin paluukiertueella ja The Revival Tour -kollektiivinsa kanssa, mutta edellisestä soolokeikasta loppuunmyydyssä Bar Loosessa on ehtinyt vierähtää jo yli viisi vuotta. Tuleva Tavastian-keikka järjestetään yhteistyössä Rumba-lehden kanssa.

KEIKKA
Ma 13.4.2015 Helsinki, Tavastia

LIPUT
Myyntiin pe 17.10.2014 klo 9.00
– ennakkoon Tiketissä alk. 22 EUR