Hexvessel : No Holier Temple – Luontoäidin hellässä huomassa

(Svart Records 2012)

Tylyn tunteettomalla kasvottomuuden ja mekaanisen suorittamisen aikakaudella kaikki autenttinen, sielua hoivaava, pehmeistä arvoista ammentava ja maanläheinen taide korostuu kuin itsestään eduksensa. – Varsinkin kun osaamisen taso on kova ja taide todella puhuttelevaa.

Hexvesselin musiikki pursuilee luonnollista vehreyttä ja mystiikkaa. Debyyttialbumillaan Downbearerilla (2011) Hexvesselin suunta ja ilmaisu oli tyylikkyydestään huolimatta vielä aavistuksen hapuilevaa, mutta uuden kokoonpanon myötä sen konsepti alkaa olla jo todella hyvin kasassa aina toteutusta myöten.

Norjalaisen black metal-yhtyeen Dødheimsgardin laulajana kannuksensa hankkinut Mat McNerney on rantautunut Suomeen, ja häneen kiteytyvän psykefolk-yhtyeen miehistö on päivitetty tamperelaisista muusikoista koostuvaksi.

Vahvasti 60-70-luvun psykedeelisen folkin ja rockin sävyjä sisältävällä Hexvesselin kakkosalbumilla The Death Magicians-taustayhtyeen soinnista kuuluu ja välittyy samanaikaisesti kokemus, uskallus, ajattomuus sekä syvyys mutta myös hienoinen sisäänpäinkääntyneisyys. Yhtye soikin kaikessa perinnetietoisuudessaan erittäin pelkistetysti ja raikkaasti.

Dark Buddha Rising– ja Galacticka-yhtyeiden jäsenistä koostuvalle The Death Magicians-kokoonpanolle Velvet Undergroundin, Jethro Tullin ja varhaisen Pink Floydin vaikutuspiiri vaikuttaa olevan mitä ilmeisintä. Eipä kaukaa haettua liene Kasevan kauniisti soljuvaan sointiin tai rehvakkaaseen slaavilais-balkanilaiseen elokuvamusiikkiin vertaaminenkaan.

No Holier Temple ei avaudu helposti. Kyse on rauhoittavasta, musiikillisesta tajunnanvirrasta koostuvasta albumikokonaisuudesta. Albumi jakautuu osiin lyhyiden, välisoitonomaisten kappaleiden toimiessa siltoina varsinaisten kappaleiden välillä. Sen juureva mutta silti pidättyväinen luonne tuovat levylle arvokkuutta ja hohdokkuutta.

McNerneyn a`ka Hexvesselin pehmeä ja hyviä melodioita sisältyävä vokalisointi shamanistisine huhuiluineen imevät kuulijan mukaansa The Death Magiciansin kutoessa puhaltimilla, akustisilla perinne-, rytmi- ja kielisoittimilla monipuolista seittiään hiljaa mutta vangitsevasti avautuvaan äänimaisemaan.

Komeimmillaan yhtye loihtii ilmoille uskomattomia luonnonylistyshymnejä, mistä esimerkkeinä mainittakoon todella koukuttavan kauniit A Letter in Birch Bark ja Sacred Marriage sekä ensimmäisen levyn Black Sabbathin heviriffittelyä keinuvaan juuriprogeen hienosti yhdistelevä Elegy to Goyahkla.

Albumin edetessä yhtyeen musiikki ajautuu paikoin turhankin usvaiseksi ja eteeriseksi jamittelumeiningiksi, mikä verottaa aavistuksen levyn lopullista purevuutta ja iskevyyttä. Kaikesta huolimatta No Holier Temple on komea, keskittymistä vaativa, kunnioitusta herättävä ja retrohenkisen ajaton albumi. Kyseessä on levy yhtyeeltä, minkä sulosointujen kuuntelemiseen ei ihan heti kyllästy.

4 / 5

Mahdollisesti jotain samankaltaista