Hexvessel kiertää Suomea yhdessä Sabbath Assemblyn kanssa

Psykedeelistä metsäfolkrockia soittavan Hexvesselin johtohahmo on britti Mat McNerney, joka perusti bändin muutettuaan Suomeen vuonna 2009. Hexvessel yhdistelee soundissaan akustisia balladeja ja raskaita, trippailevia tunnelmointeja. Okkultistisen 60- ja 70-luvun folkin ja psykedelian värittämän debyytin Dawnbearerin julkaisun jälkeen McNerney keräsi ympärilleen ryhmän suomalaisia muusikoita, josta syntyi keikkaileva kokoonpano ja kakkoslevy No Holier Temple. Levyllä soivat aiempaa soundia täydentämässä manzarekmaiset koskettimet, Velvet Underground -henkiset, riipivät viulut, sähkökitaroiden hypnoottinen pauhu – sekä suomalainen luonnonmystiikka. Bändin omaleimaista, genrerajat ylittävää soundia on verrattu artisteihin kuten The Doors, alkuaikojen Pink Floyd, Jethro Tull ja Current 93.

Indie- ja viralliselle listalle noussut No Holier Temple on niittänyt upeita arvosteluja ja löytänyt tiensä suuremman yleisön tietoisuuteen sekä Suomessa että ulkomailla. Soundi-lehti jopa otsikoi Hexvessel-haastattelunsa “2010-luvun Black Sabbathiksi”. Kantava teema No Holier Temple -albumilla on luonnon kunnioitus. Ensisijaisesti korkealaatuisena vinyylipainoksena julkaistun levyn kannen on kuvannut saksalainen Polaroid-valokuvataitelija ja luonnon ystävä Bastian Kalous. Kansitaiteen ja levyn lyyristen teemojen kautta Hexvessel haluaa kasvattaa tietoisuutta luonnon ja alkuperäismetsien suojelusta sekä John Muirin, Dave Foremanin ja Howie Wolken kaltaisten ympäristöaktivistien inspiroimana tutkia sitä, mikä määrittelee asioiden pyhyyden.

Huhtikuun tunnelmalliset illat avaa yhdysvaltalainen Sabbath Assembly.

Sabbath Assemblyn juuri julkaistu toinen albumi ‘Ye Are Gods’ sisältää Restored To One -debyytin tavoin uusia sovituksia 60-luvun San Fransiscossa vaikuttaneen synkeän Process Church of the Final Judgement -uskontokunnan hymneistä ja laulelmista. Levyllä esiintyvät yhtyeen päämiehen David “Christian” Nussin lisäksi vokalisti Jamie Myers, joka tunnetaan Wolves in the Throne Roomin ja Hammers of Misfortunen levytyksistä, viulisti Eyvind Kang, Throbbing Gristle -hahmo Genesis P-Orridge sekä laulaja-lauluntekijä Imaad Wasif.

60-luvun jälkipuolella syntynyt Prosessikirkko oli apokalyptinen uskonnollinen ryhmä, joka uskoi maailman kohtaavan loppunsa, kun Kristus ja Saatana voittavat erimielisyytensä ja yhdistyvät tuomitsemaan ihmiskunnan. San Fransiscossa vaikuttaneen eskatologisen kultin mustakaapuiset käännytysmiehet herättivät hippiliikkeen kansoittamassa kaupungissa aikanaan huomiota, mutta vuosikymmenen käännyttyä 70-luvuksi ryhmän into hiipui eikä maailmakaan loppunut.

KEIKAT
10.4.2012 Turku, Turun Klubi EI HEXVESSELIÄ VAAN SEN TILALLA UHRILAHJA
11.4.2013 Helsinki, Kuudes Linja
12.4.2013 Oulu, Nuclear Nightclub
13.4.2013 Jyväskylä, Lutakko