Heinäkuussa palataan Saunomaan taas vahvasti kasarihevin merkeissä

Sauna Open Air -festivaali järjestetään jälleen ensi kesänä kuuden vuoden tauon jälkeen. Raskaaseen rokkiin keskittynyt Sauna Open Air -festivaali järjestetään ensi kesänä heinäkuun 12.-13. päivä.  Tapahtumapaikka toimii tällä kertaa Ratinanniemen festivaalipuisto. Huippuvuosinaan yli 20 000 hengen yleisön keränneen festivaalin artistikattaukseen on haluttu satsata ja ensi kesänä Tampereella rokkaakin vahvasti kasaripainotteinen kattaus rockyhtyeitä.

Hienoa, että saatiin asiat eri tahojen kanssa sovittua ja  Sauna Open Air saa jatkua Tampereen kesässä. Myös Ratinanniemi tapahtumapaikkana tuo festivaaliin uutta särmää  ja avaa festivaalille uusia mahdollisuuksia,  kertoo tapahtuman tuottaja Riki Huhtala.

Festivaalin ulkomaisina kiinnityksinä nähdään jenkkiläinen heavymetallegenda W.A.S.P., toukokuussa uuden albumin julkaiseva Whitesnake, ruotsalainen rocksuuruus Europe, pitkänlinjan tanskalaisyhtye D-A-D sekä vahvasti muista kiinnityksistä poikkeava walesilainen heavy metallia, punkia ja reggaeta musiikissaan yhdistelevä Skindred.

Kotimaisesta osastosta kaksipäiväisen rockfestivaalin aikana Tampereella esiintyvät loppuunmyydyille saleille niin kotimaassa kuin ulkomaillakin esiintynyt Amorphis, omaa soolotuotantoaan esittävä Nightwish-tähti Marko Hietala, maailmallakin kestosuosiota nauttiva kemiläinen Sonata Arctica, Marko Annalan luotsaama Mokoma, Nightwish-kitaristi Emppu Vuorisen Brother Firetribe -bändi, HIM-, Amorphis- ja Polanski-muusikoiden Flat Earth sekä melodista hard rockia soittava One Desire. Festivaalin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 25.2. 2019 klo 9.00.

Sauna Open Air –festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Kaiken kaikkiaan yhdeksän kertaa järjestetty festivaali nähtiin Tampereella edellisen kerran kesällä 2013. Suuruusvuosinaan festivaali keräsi yli 20 000 hengen yleisön. Kesän 2019 Sauna Open Air –festivaalin järjestää tamperelainen, mm. Raskasta Joulua -kiertueen ja Rock In The City -kaupunkifestivaalinkin takana oleva RH-Entertainment Oy.

LIPUT

Lipunmyynti alkaa maanantaina 25.2.2019 klo 9.00 Ticketmasterissa.

Perjantain normilippu 59,90 €
Perjantain VIP-lippu 139,90€
Lauantain normilippu 69,90 €
Lauantain VIP-lippu 149,90 €
Kahden päivän normilippu 109,90€

VIP-liput sisältävät festivaalilipun lisäksi buffet-ruokailun, oman wc-alueen vesivessoineen, vip-passin ja kaulanauhan sekä varatut paikat vip-teltassa.