Heaven’s Basement -keikka peruuntui

Brittiyhtye Heaven’s Basement joutuu valitettavasti perumaan kevään Euroopan kiertueensa keikkapäiviä yhtyeen solistin Aaron Buchanan viime viikkojen ääniongelmien vuoksi. Samalla myös lauantaille 12. huhtikuuta suunniteltu Helsingin konsertti Nosturissa peruuntuu. Lipunostajia pyydetään palauttamaan lippunsa niiden ostopaikkaan maanantaihin 14. huhtikuuta mennessä.

Heaven’s Basementin Aaron on kärsinyt viime viikot ääniongelmista, jotka johtuvat pitkäaikaisesta kurkun rasituksesta. Esiinnyttyään 200 keikalla vuonna 2013 häntä on ohjeistettu kurkkuspesialistin toimesta, että hänen pitäisi lepuuttaa ääntään välttääkseen pahempia vaurioita. Välttääkseen keikkojen perumisia lyhyellä varoitusajalla, soittaa yhtye keikkoja Euroopassa vielä 5. päivään huhtikuuta saakka ja palaa sen jälkeen kotiin.

LIPPUJEN PALAUTUS
Mielellään maanantaihin 14. huhtikuuta mennessä joko suoraan Tiketin toimipisteisiin tai postitse osoitteeseen: Tiketti Oy, Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki (kuoreen mukaan tilinumero ja yhteystiedot). Elektronisten (SMS ja PDF) liput voi lähettää tilinumeron ja yhteystietojen kanssa sähköpostitse osoitteeseen: info@tiketti.fi. Toimitusmaksua ja mahdollisia postituskuluja ei palauteta.

PERUUNTUNUT KEIKKA
La 12.4.2014 Helsinki, Nosturi

Mahdollisesti jotain samankaltaista