Haastattelut


Pain Confessor - Mummot kaatuvat takarivissä, heviäijät eturivissä


Viime vuoden elokuussa perustettu Pain Confessor ei ole juurikaan antanut soitintensa kylmetä, sillä jo maaliskuussa hämeenlinnalaisen yhtyeen ensimmäinen ep, simppelisti nimetty Promo 2003 oli pihalla. Nopeasta työtahdista huolimatta jälki on laadukasta, ja melodista sekä raskasta metallia sisältävä neljän biisin tuju paketti syntyi kivuttomasti. Osaltaan tähän vaikutti soittajien pitkän linjan kokemus muissa bändeissä.

”Jos ennen on jotain asennettu, niin nyt se on sitten jo seinässä kiinni”, kitaristi Tuomas Kuusinen heittää.

Ennen Pain Confessoria Kuusinen vaikutti pitkään kovan luokan demobändissä Jane Doe 69. Pain Confessorin toinen kitaristi Vesa Säkkinen puolestaan seisoi legendaarisen A.R.G.-pumpun riveissä 80-luvulla, ja rumpali Mikko Laihanen, basisti Mikko Kivistö sekä vokalisti Markku Kivistö soittavat edelleen Nonsliplevel-nimisessä asennemetallikollektiossa.

”Tuomas tuurasi yhden keikan Nonsliplevelissä ja tuli puheeksi, että voisi kokeilla jotain vähän melodisempaa. Diablon hevisaunassa tapasin Säkkisen, joka lähti ilman muuta remmiin, ja ekoissa treeneissä olikin jo ensimmäinen biisi melkein kasassa”, vokalisti Kivistö valottaa Pain Confessorin syntyä.

Pian mukaan otettiin myös kosketinsoittaja Pasi Laihanen, ja kokoonpano oli kasassa. Neljä biisiä valmistui nopeasti, ja yhtye suuntasi studioon. Promon tuottajaksi saatiin Trio Niskalaukaus -kitaristi Jarkko Petosalmi, joka on Säkkisen kaveri nuoruusajoilta.

”Samoja treenikämppiä on Kuusamossa koluttu ja samasta jallupullosta on useasti kaadettu. Soitin hemmolle meidän treeninauhaa ja tuli mieleen, että ylimääräinen korvapari ei olisi pahitteeksi. Yhden drinkin ajan se harkitsi”, Säkkinen kertoo.

Vain promo

Pain Confessorin ep on selkeästi vain promo, eikä sitä ole tarkoitus sellaisenaan julkaista. Kaikki neljä biisiä on kuitenkin imuroitavissa yhtyeen kotisivuilta. Cd-muodossa ep:tä on lähetetty levy-yhtiöihin, ja kiinnostusta bändiä kohtaan on ollut.

”Suurin osa tarjoaa eioota, mutta muutama lafka on kiinnostunut. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, eikä mitään voi vielä varmuudella sanoa. Mutta ei tässä vielä ole kiire”, Säkkinen toteaa hieman salamyhkäisesti.

Diilin lisäksi tähtäimessä ovat myös keikat. Takana on kaksi keikkaa, Metropolissa Hämeenlinnassa ja Gloriassa Helsingissä, mutta ongelmana on ollut materiaalin vähäisyys. Nyt Pain Confessorilla alkaa olla uusiakin biisejä lähes valmiina, ja livelauteille suunnataan täysillä. Seuraavan kerran yhtye esiintyy Stella Starissa Helsingissä Tuska-festareiden jatkoklubilla 11.7.

”Tuska-keikalla aiotaan vetää uutta materiaalia, joka on entistä tiukempaa ja vihaisempaa tavaraa. Ei tässä tarvita kuin pari treenikertaa, niin ollaan aika valmiita”, Kivistö ennustaa.

”Ei sinne mennä mitään kuviotanssia esittämään, livenä ollaan ruma ja vihainen porukka. Tulee tiukkaa matskua. Mummot kaatuu takarivissä”, uhoaa puolestaan Säkkinen.

”Ja kaatuilee muuten heviäijät siinä eturivissäkin”, Kuusinen tarkentaa ja virnistää.

Uudessa materiaalissa nopeiden mättöriffien ja melodisten kertosäkeiden välinen kontrasti on entistä suurempi, mikä on poikain mielestä hyvä asia. Kummankaan elementin kohdalla ei kuitenkaan mennä aivan äärilaidalle.

”Vaikka melodiset osuudet ovatkin vahvasti esillä, niin eivät nekään mitään Pelle Hermanni -tunnareita ole”, Kuusinen heittää.

Paradise Lostia humalassa

Pain Confessorin mietintämyssyssä punnitaan tällä hetkellä myös muutamaa vaihtoehtoa cover-biisiksi livesettiin. Aiemmin bändi on runtannut Paradise Lostin Say Just Wordsia, johon liittyy hauskoja muistoja.

”Se oli ihan loistava cover-biisi, mutta kerran kännipäissään soitettiin se parikymmentä kertaa putkeen. Siinä vaiheessa se rupesi jo maistumaan paskalta”, Kuusinen kertoo.

”Treeneissä se meni ihan hyvin, mutta molemmilla keikoilla se kulki vähän heikosti, tuli pieniä kämmejä ja oli teknisiä vaikeuksia. Gloriassa koskettimet pimeni kesken biisin”, Kivistö kuvailee.

”Ehkä se oli suora vihjaus, että tämän biisin voi dumpata”, Kuusinen naurahtaa.

Pain Confessor ei ole voinut välttyä vertailulta, sillä sen verran vahvasti kuuluvat vaikutteet länsinaapurin metallimyllyiltä, kuten In Flamesilta. Vertailu ei kuitenkaan haittaa, sillä bändin mielestä on hyvä, että potentiaaliset kuuntelijat saavat jonkinlaisen käsityksen musiikista. Vaikutteet ovat alitajuisia, mutta toisinaan myös tietoisia.

”Kyllähän sitä aina hakee ideoita sellaisesta, mistä itse tykkää. Yllättävintä promoa tehdessä kyllä oli, kun hain Dream Theaterin livelevystä fiiliksiä Erased of Empathyyn. Mietin, että jotain tähän täytyy saada, ja sieltä sitten otin vähän duuria biisiin”, Kuusinen kertoo.

Pain Confessorin musiikissa eivät vaikutteet vanhoista bändeistä varsinaisesti kuulu, vaan lähinnä kyse on nimenomaan vuosien varrella karttuneesta kokemuksesta. Silti bändin musiikista löytyy joitakin tuttuja elementtejä.

”Paskaako sitä kieltämään, että jos soitossa on joku maneeri, niin kyllä se siellä pysyy. Mä oon soittanut tietyntyyppisiä melodioita ja soitan niitä jatkossakin. En mä osaa soittaa muunlaisia.”

”Suurin yllätys oli, vaikka olinkin kuullut Nonslipleveliä aiemmin, että Maken laulu oli niin erilaista. Mies pystyi muuntautumaan täysin erilaiseen muottiin”, Säkkinen kehuu.

Kuusiselle Pain Confessor on myös eräänlainen kytkös menneisyyteen: ”Itselleni Pain Confessor merkitsee ympyrän sulkeutumista. Silloin kun aloitin kitaransoiton, tykkäsin tämäntyylisestä musiikista, ja ensimmäiset bändikokeilut olivat jollain asteikolla tämäntyyppisiä. Asennemetalli tuli kuvioihin Jane Doen myötä, mutta nyt pääsi soittamaan juuri sitä, mitä on aina halunnut. Tämä on mulle taivas.”

Ilmenevätpä vaikutteet ja juuret miten tahansa, tulevaisuuden suunta on selvä. Bänditoiminnalle halutaan jatkuvuutta, tulee levytyssopimus tai ei. Ainakaan uhoa ei Pain Confessorilta puutu:

”Ruotsi ei ole kauan Pohjoismaiden ykkösmaa metallin saralla”, Säkkinen kuittaa.


Kotisivu: www.painconfessor.tk
Julkaistu: 2003-06-05
Toimittaja: Kalle Heino