Haastattelut


Alamaailman Vasarat - Ostakaa meidän levyä!


Viime kuun lopulla kansanmusiikin kummajainen Alamaailman Vasarat julkaisi toisen albuminsa Käärmelautakunnan. Orkesterin uusin tuotos esittelee melodioita laidasta laitaan yllättävän lähestyttävällä tavalla. Onkin aika ottaa selvää, mistä todella on kyse ja jututtaa bändin saksofonistia Jarno Sarkulaa. LMSN tavoitti miehen Suomenlinnan studioltaan.

Eilisestä vielä toipuva Sarkula alkaa kertoilla orkesterinsa synnystä.

”Mä olin just ostanut sopranofonin. Se oli näihin aikoihin, huhtikuun alussa vuonna 97. Mä menin sitten kertomaan siitä Hännisen Teemulle, vanhan progepumpun Höyrykoneen rumpalille. ’Tuu mestoille nyt, mä oon ostanut jotain makeeta! Kato tässä se nyt on!’ Mä olin jo vuosia puhunut, että pitäisi sellainen pilli hankkia.”

Innoissaan ostoksesta Sarkula ja Hänninen päättivät kasata soittimen ympärille orkesterin. Kitarat pistettiin armotta pannaan. Sarkula oli jo aiemmin saanut päähänsä ottaa urkuharmoonin seuraavaan kokoonpanoonsa. Huttusen Miikalta löytyi yllättäen kaivattu instrumentti, mies lähti mukaan projektiin ja Vasaroiden esitrio haki muotoaan.

”Meillä ei ollut mitään hajua alkuvaiheessa, minkälaista kamaa veivataan. Se lähti niin, että mä olin just nähnyt Underground-leffan ja mietin, että jotain tällaista mystistä klezmer-sekoilua voisi tehdä. Tein sitten aika nopeasti tuon Kebab tai henki –biisin. Mä jouduin treenaamaan ihan helvetisti, kun en osannut soittaa sitä pilliä yhtään.”

Myöhemmin sellisti Marko Manninen liittyi joukkoon ja nauhoitettiin ensimmäinen demo.

”Kokeiltiin ekoja kertoja sellosäröjä. Markohan oli läiminyt pedaalilla jo ennenkin, eli mitään puhelimelta kuulostavia apocalypticoja tässä ei matkita. Ne hommat on jo vanhaa kamaa meille!”

Noin vuoden päästä Erno Haukkala (mm. Soul Captain Band) täydensi vetopasuunalla bändin kvartetiksi ja nykyinen vasarakokoonpano syntyi noin vuosi sitten, kun Kwanissakin soittava Tuukka Helminen paikkasi kätensä telonutta Mannista muutamalla keikalla. Yhteistuumin tultiin tulokseen, että kaksi selloa on parempi kuin yksi.

Nimensä sekstetti on ottanut Sarkulan ja Mannisen aiemmalta projektilta. Duo kulki metrolla ja soitteli huilulla ja sellolla matkamusiikkia kanssakulkijoille.

Kun puheeksi tulee yhtyeen kuulijakunta. Sarkula innostuu ottamaan rajulla kädellä kantaa taiteellisuuden leimaan, joka musiikille on annettu.

”Ei me tota hommaa lähdetä miettimään minään punaviinipaskana. Mä näkisin, että osoitan enemmänkin keskisormea tommoselle jengille. Se on vähän niin, että mitä enemmän tulee opintoviikkoa tuosta jazzpaskasta, sitä vähemmän uskaltaa enää tehdä mitään. Mua ei vois vähempää kiinnostaa tehdä musiikkia sellaisille punaviinihumanistiarttusaatananteeskentelijäpelleille.”

Vasaroiden musiikki tuo ensimmäiseksi yllekirjoittaneelle mieleen elokuvamaiset maisemat. Visuaalisuus onkin liittynyt Vasara-ajatukseen alusta asti. Bändin unelma on joskus päästä tekemään musiikkia oikeaan elokuvaan. Sarkula valottaa kappaleiden syntyä.

”Me kasataan niitä biisejä niin, että ne olis osa jotain leffaa tai kohtausta. Ja se mood, tunnelma, tulee aika paljon tuolta leffapuolelta. Aika usein biisit nähdään visuaalisina. ’Tuolla olis tollanen heppu ja se menis tuonne – ja tottakai vettä sataa ja on mustavalkoista…’ Se helpottaa sovittamista.”

”Mehän tehtii tuo Kebab tai henki –musavideo, joka biisi oli kaks ja puoli minuuttia pitkä. Kuvattiin se kasimillisellä. Ohjaaja sitten mutisi suupieliin, että vittu kun olis vähän pidempi toi biisi, on niin makeita kuvia. Mä soitin sitten sellistille, että tehään uus osa. Mentiin studioon ja tehtiin uusi osa ja ohjaaja oli tyytyväinen.”

Keskustelu kääntyy orkesterin luokitteluun. Sarkula naureskelee ihmisten pakonomaista tarvetta luokitella asioita lokeroihin ja tarjoaa vielä yhden kuvaksen sekstetin musiikista.

”Fiktiivinen maailmanmusiikki voisi kuvata meitä, jos yhtye täytyy määritellä ilman, että siihen menee kolme kappaletta tekstiä.”

Selvää on, että bändi liitetään julkisuudessa suomalaiseen vaihtoehtokastiin, josta löytyy yhtyeitä kuten Magyar Posse ja XL. Vaikka mielipide ”jazzpelleistä” tuli jo hyvinkin selväksi, Sarkula ei näe asiaa pelkästään ongelmallisena asiana.

”Onkin ihan hauskaa, että voidaan mennä soittamaan minne vaan. Voidaan käydä Provinssissa, missä ihmiset daivaa lavalta. Voidaan käydä jazz-festivaaleilla, niin kuin käytiin Hollannissa viime kesänä. Soitettiin Haapavesi-folkissa. Niin, ja nyt mennään kesällä jenkkeihin proge-festareille… Tuskaan ne ei ottaneet meitä, se vähän harmittaa. Olisi ollut hauska mennä vielä hevitapahtumaan veivaamaan.”

Ulkomaat vetävät Vasaroita puoleensa. Levyjä on myyty jo jonkin verran Jenkkeihin ja Japaniin, sekä ympäri Eurooppaa. Maailmanvalloitusta tuskin on aivan heti tapahtumassa, mutta potentiaalia olisi etnopuollelle riittävästi.

”Ehkä tää meidän musiikki menee sellaisena eksoottisena kummajaisena. Yllättävän hyvin on myynyt siihen nähden, millaista huuhaa-kamaa tää loppujen lopuksi on.”

Kotimarkkinatkaan eivät ole tyysti unohtaneet Vasaroita. Vanhempaa Vasaraasia-plattaa on myyty pari tuhatta ja Käärmelautakunnasta on otettu juuri uusi tuhannen painos. Sarkula laittaa menestyksen musiikin lähestyttävyyden piikkiin, lurittelua voivat kuunnella ihmiset laidasta laitaan. Samaan hengenvetoon hän tosin tunnustaa, että yhtye on saanut tavallista enemmän mediajulkisuutta. Sarkulan naama kun on tullut monelle tutuksi MoonTV:n kreivi Stakulana.

”Mä en halua pitää siitä mitään haloota. Mä en ole kreivi Stakulana bändissä. Itseasiassa mua kuvottaa tällaiset säädöt, että alkaa tuuttaamaan bändiä eteenpäin vain omalla naamallaan."

Työkiireet vetävät haastateltavan takaisin tosimaailmaan. Krapula on paranneltu viski-kahvi-sekoituksella ja mediasuhteet hoidettu siinä sivussa. Päivän agendalla on jäljellä enää Spede-dvd:n äänen värkkääminen esityskuntoon.

”Niin, kerro niille sellaisia terveisiä, että ostakaa enemmän levyjä! Eipä tarttis sitten enää säätää studiotyötä näin lauantaisin.”


Kotisivu: www.vasarat.com
Julkaistu: 2003-05-13
Toimittaja: Teemu J. Kammonen