Haastattelut


Winterborn - Metallista tajunnan virtaa


Kokkolalainen Winterborn on monelle varmasti vielä tuntematon suuruus. Bändiltä ilmestyi kuitenkin jo toinen levy, Farewell to Saints. Yhtyeen mukaansatempaava heavy on noteerattu hyvin Japania myöten ulkomailla. Nyt olisi korkea aika ottaa bändi kuunteluun ja haltuun myös kotoisessa Suomessa!

Kitaristi Pasi Vapola sekä laulaja Teemu Koskela ottivat osaa kyselytuntiini.

Toinen albuminne Farewell to Saints on viimein valmis ja julkaistiin juuri. Millainen oli sessio tällä kertaa ja miten se erosi edellisen levyn teosta?

Vapola: Sessio oli äärimmäisen raskas, täytyy sanoa. Luulin silloin aikoinaan, kun ensimmäistä levyä tehtiin, että ei tämä voi enää toista kertaa näin työlästä ja hankalaa olla, mutta tämä levy osoittautuikin vielä vaikeammaksi. Siinä oli pirun paljon sotkuja matkassa. Sitten mulle syntyi kaksi viikkoa ennen äänitysten alkua poika, joten voitte kuvitella, että olin aika puhki. Olihan tämä siinä mielessä erilainen sessio, kun ei ihan kaikkea tarvinnut opetella alusta. Tiedettiin heti mitä lähdettiin hakemaan, mutta toisaalta sekin aiheutti päänvaivaa. Oli itse nostettu rima tosi korkealle, mutta loppupeleissä päästiin mielestäni aivan siihen lähelle. Ehkä näin jälkeenpäin mietittynä tekisin muutaman asian erilailla. Tosin nämä ovat pikku juttuja, joita tuskin ulkopuolinen edes huomaa.

– Ei myöskään otettu sitä helppoa reittiä, että tehdään ProTools-levy. Ei käytetty mitään triggeitä rummuissa ja kaikki muukin on niin luomua kuin vain voitiin tehdä. haluttiin sellainen soundi levylle, jota on mukava kuunnella. Sellainen joka soisi niin kuin oikea bändi hiton hyvällä PA:lla.

Aloitte nauhoittaa Farewell to Saints -levyä jo varsin pian debyytin julkaisun jälkeen, eli elokuussa 2007, mutta levy näkee nyt päivänvalon vasta lähes kaksi vuotta myöhemmin. Miksi prosessi venyi näinkin kauan?

Vapola: No joo, siinä oli uskomaton määrä mutkia matkassa. Kesken äänitysten levy-yhtiön kanssa ongelmia mitkä viivästytti ehkäpä jopa puoli vuotta kaiken kaikkiaan. Sitten vaihtui äijiä bändissä, ja kun edellinen basisti sai lähteä, suurin osa bassoraitojen soitosta lankesi minulle. Sitten tietty joka ukko oli äänitysten aikaan päivätöissä. Loppupeleissä ei meillä ollut kiire mihinkään, ainakaan aluksi. Ehkä nyt lopussa alkoi painaa jo mieltä, että kiekko on saatava pihalle.

Levyllä on aika laajalla skaalalla heavy metal -biisejä, mitä nyt genren sisällä pystyy. Sieltä löytyy progea, hard rockia sekä perinteisempää heavyä.

Vapola: Se on vain kaikkien pienten tekijöiden summa. Bändissä minun lisäkseni biisejä on kirjoittanut Teemu ja Jukka (Hänninen, koskettimet), joilla on taas hiukan erilaiset taustat kuin minulla, se vaikuttaa varmasti. Itse kun lähden biisiä pistämään aluille, niin se vaan tulee jostain, ei siinä mietitä, että minkä tyylistä tässä nyt lähdetään hakemaan. Mainitsitsemasi tyylisuunnat ovat minulle ne tärkeimmät. Vaikeatahan siinä on vain se, että miten hyvällä maulla sekoittaa näitä aineksia. Mutta on mielestäni onnistuttu luomaan niillä sellainen oma soundi ja tekemään poikkeuksellista musiikkia. Tosin ne ovat sellaisia pienen pieniä asioita, mutta kokonaisuudessa kuuluvat.

– Jukalla on taustaa orkesteripuolelta, klassista, leffascorea ja jazzia heavyn lisäksi. Teemu on taas enemmän rock-ja hard rock -miehiä. Teemu tuo sellaista rock-asennetta biiseihin mikä on erittäin tärkeää. Itse en pysty ihan sellaista suoraa tuku tuku -heviä ja ankaraa tulitusta kovin montaa biisiä kuuntelemaan. Joskus saattaa yksi biisi mennä, mutta ei montaa. Onhan meilläkin joitakin oikein suoraviivaisia tuplabassaribiisejä.

– Tähän mennessä jokainen biisi on lähtenyt liikkeelle siitä, että otan kitaran käteen ja yritän saada alitajunnan virran siihen otelaudalle. Sellaista mikä fiilis sattuu olemaan. Siihenhän vaikuttaa ympäröivät asiat, oma päivä ja kaikki muukin. Mitä on lukenut tai nähnyt uutisia tv:stä.

Levyn avaa erittäin potentiaalinen Black Rain, joka svengaa melkoisen Iron Maiden -henkisesti ja tarttuu kuin liima. Sitten levyn muu materiaali vaatiikin enemmän makustelua, ennen kuin kappaleista alkaa löytää sen piilevän Winterbornin ytimen.

Koskela: Black Rainin pitkä intro ajoi biisin automaattisesti avausraidaksi. Se oli aika luonnollinen valinta. Osuit asian ytimeen. Materiaali on monisäikeisempää kuin edeltäjänsä, eikä varmaan aukea kaikille kertakuuntelulla. Mutta kuten sanoit, pohjalla ovat ne meidän heavy- ja hard rock -juuret.

Miten ylipäätään luonnehditte Winterborn-kappaleita, niiden rakenteita ja iskevyyttä?

Vapola: Kuten varmaan kaikilla bändeillä (ainakin pitäisi), osa iskee heti ja osa vaatii sitten paljon kuuntelua. Oikeastaan suurin osa meidän biiseistä iskee kuitenkin heti mun mielestä, muttei täydellä voimalla. Kun on biisiä kuunnellut vähän aikaa, kuulija alkaa tajuta mitä kaikkia hienoja yksityiskohtia sinne on duunattu ja mitkä vielä parantaa biisiä entisestään. Tämähän on tietysti kuulijan korvassa ja vain mun mielipide.

– Rakenteet vaihtelee aikalailla. Välillä mennään ihan peruskaavalla: säkeistö, pre chorus ja kersti, säkeistö, pre chorus ja kertsi, soolo, pre chorus ja kertsi. Välillä biisi vie itseään arvaamattomiin suuntiin, mutta silti hyvin johdonmukaisesti. En ole ikinä tehnyt mitään palapelibiisejä, siis tyyliin että mulla olisi läjä hyviä riffejä, joita yritän sovittaa yhteen. Paskaahan siitä tulee! Vituttaa välillä kuulla sellaista ”progeheviä”, missä kuulee, että näin on tehty. Mulla kun biisi lähtee syntymään, seuraan ennemmin sitä, mihin se biisi itsessään vie. Biisin pitäisi olla saumaton. The Winter War on hyvä esimerkki uudelta levyltä kuinka loogisesti biisin tarinan mukaan se muuttuu ja kasvaa kohti loppua. Jos siihen vielä ottaa mukaan Overture 1939 -biisin, joka tavallaan on samaa biisiä. Another World ei kyllä myöskään noudata mitään rajoja. Se on täydellistä tajunnan virtaa.

Sanoituksissa löytyy ainakin teemaa Suomen sotahistoriasta, ja etenkin talvisota on aiheena jo mainituissa kappaleissa, The Winter War ja Overture 1939. Aihetta on käsitelty ennenkin metallibändien toimesta. Mikä on Winterbornin pointti kirjoittaa lyriikoita näistä Suomen muinaisista verisistä tapahtumista, onko kenties lähipiirillänne omakohtaista kokemusta aiheeseen?

Vapola: Mulle, Jukalle ja Teemulle on ainakin aina ollut yhteistä kiinnostus ja kunnioitus asiaa kohtaan. Kun Teemun kanssa kuunneltiin tuon biisin ekaa demoa, jossa ei ollut vielä laulua. Molemmat miettivät, että tämän on pakko olla sotabiisi, ja Overture 1939 alun tunteikkuuden vuoksi nimenomaan Talvisota. Lähipiirillä ei ole juurikaan tekemistä asian kanssa. Vain terve järki kunnioittaa sotiemme veteraaneja!

– Näinkin kuluneesta aiheesta kirjoittaminen on tietysti haaste kuinka saada biisiin oikeaa tunnetta. Tällaisesta aiheesta tulee helposti vähän niin kuin Stormwingin kaltainen Estonia-veisu, vai mikä se bändi oli. Se oli saatanan naurettavaa. Me haluttiin tehdä vakavasti otettava biisi. Jokainen päättäköön sitten itse, miten onnistuttiin. Me oltiin itse tosi tyytyväisiä. Se on hieno biisi.

Onko Winterborn-sanoma yksinomaan kuolemaa ja sotaa vai löytyykö sieltä yhtään valoa mustan sateen tuolta puolen?

Koskela: Myönnetään, että tämän levyn lyriikat ovat aika synkät. Biisien tekovaiheessa oli monenlaista sotkua johtuen miehistön vaihdoksista ja sopimusasioista ja kun tv-uutiset tuuttaa eetteriin sotaa, murhia ja katastrofeja, niin kyllä noita kaikkia fiiliksiä purki sitten teksteihin. Farewell to Saints -levyn tekstit ovat mielestäni yhteneväisempi kokonaisuus, synkeämpi tosin verrattuna Cold Realityn lyriikoihin, jotka olivat enemmän biisikohtaisia. Uutta materiaalia on alkanut hiljalleen syntyä, joten ehkä tulevista lyriikoista löytyy valoakin. Kyllähän meidän sanoitukset ovat tähän asti pysyneet tässä maailmassa ja ihmismielen oikuissa.

Winterborn on tehnyt itseään tunnetuksi jo kotimaamme ulkopuolellakin ja Farewell to Saints julkaistaan aina Japania myöten. Työ kantaa hedelmää. Millaisina näet mahdollisuutenne kansainvälisillä metallimarkkinoilla ja miten paljon levyjä pitää ulkomailla myydä, että on tyytyväinen?

Vapola: Nimenomaan ulkomaillahan meidät ehkä tunnetaan edes jonkin verran. Jos katsoo levymyyntiä tai fanipostia, niin Keski-Euroopasta se suurin osa tulee. Myös amerikkalaiset ovat olleet sen suhteen aktiivisia. Kyllähän näillä sopimuksilla ja yhtiöillä, jotka meillä tällä hetkellä on, mahdollisuudet suurempaan menestykseen ovat todella pienet. Isot lafkat sanelevat ketkä näkyy ja kuuluu. Kilpailu on pirun kovaa ja maailmassa on tajuttoman paljon kohtuullisen hyviä bändejä. Täytyy vain keskittyä omaan tekemiseen ja pitää itselle rima korkealla ja yrittää puurtamisesta myös nauttia. Periaatteessa kun myynti vain riittäisi siihen, että pääsee rauhassa ja kunnon budjetilla duunaamaan seuraavaa kiekkoa, se on jo ihan ok. Tietty joku rundi siihen päälle.

Debyyttialbuminne Cold Reality (2006) jäi käsittääkseni aika vähälle huomiolle ja sanottekin nettisivuillanne, että Farewell to Saintsin kanssa joutui aloittamaan tavallaan alusta.

Vapola: Sillä nyt tarkoitettiin sitä, kun eka levy tulee ulos, jengi puhuu jonkun aikaa ”siitä uudesta bändistä”, mutta jos ei koko ajan pysy aktiivisena, tulee muita uusia juttuja ja bändejä, jotka varastavat sitä huomiota. Jos on kaksi ja puoli vuotta taukoa levyjen välillä, ja bändi ei ole vielä vakiinnuttanut paikkaansa, niin kyllä sitä on melko lailla lähtökuopissa. Ei nyt ihan, mutta melkein. Ja meillä käytiin nyt oikeastaan enemmän neuvotteluja lafkojen kanssa kuin ennen eka levyä. Cold Reality jäi nimenomaan kotimaassa vähälle huomiolle. Ulkomaillahan se sai debyytiksi tosi paljon huomiota.

Cold Reality -debyytin tiimoilta käväisitte jo kohtuupitkällä Euroopan kiertueellakin. Esiinnyitte kuudessa maassa yhteensä 22 kertaa, mikä on jo melko hyvin bändille joka on kotimaassa jäänyt vähemmälle huomiolle.

Vapola: Pääosin siinä mentiin Saksassa, Italiassa, Itävallassa, Hollannissa ja mitähän muuta. Ei muista enää, on niin vanha. Mutta olihan se pirun hienoa. Saa vain vetää keikkaa hyvissä isoissa saleissa ja halleissa, hyvällä kalustolla ammatti-ihmisten käsissä. Rundi teki ihmeitä meidän esiintymiselle ja koko lähestymiselle tätä hommaa kohtaan. Alkoi nähdä asiat vähän eri valossa, ei se niin ruusuista loppupeleissä olekaan. Nyt ymmärrän miksi jotkut vaan vetää viinaa naamaan. Se odottaminen on silkkaa murhaa. Et voi juuri mitään tehdä mikä vaatisi keskittymistä kun vähän väliä pitää kumminkin juosta johonkin jotain ihan pikkuhommaa selvittään ja pitää olla valmiina soundcheckiin. Ei siinä voi oikein mihinkään kovin pitkäksi aikaa karata. Kyllä meistäkin moni päätyi siihen pieneen jatkuvaan maisteluun. No sitten vedät keikan ja sen jälkeen olet pirun kikseissä. Sitten pitääkin muutaman tunnin päästä olla bussissa kohti seuraavaa mestaa ja olla hirveä fiilis päällä.

– Oltiin siis kimpparundilla Doron kanssa, siis näin sen alun perin piti sopimuksen mukaan olla. Mutta heti rundin parin ensimmäisen keikan jälkeen alkoi alamäki. Saimme Milanossa ja Trevisossa yleisöltä mahtavaa vastakaikua. Meitä huudettiin takaisin lavalle, kun Doron piti aloittaa. Se risoi heitä. Ei ollutkaan enää koko produktio käytössä, äänentoisto oli puolet siitä mitä Dorolla, samaten valot ja muut jutut. Hyvin äkkiä homma alkoi luisua siihen suuntaan, että se oli normaali pääesiintyjä-lämppäri-asetelma. Kun näihin asioihin puututtiin, riitelyksihän se meni. Ei auttanut vaikka kiertuemanagerille näytti sopimuksen päin naamaa, että tuossa, siinä se lukee, nämä jutut meidän kuuluu saada. Niin kaveri sanoo, että voit pyyhkiä sopimuksella tiedät mitä.

– Mutta muuten se oli hieno rundi. Hienoja keikkoja hienoissa paikoissa ja tavattiin faneja ympäriinsä. Oli hieno vetää jossain Italiassa tai Berliinissä, jossa jengi lauloi biisejä mukana. Silloin alkoi tuntua, että tämähän alkaa kulkea. Tietysti tuo viisi viikkoa bussissa toi esiin bändin henkilökemiassa pieniä yllätyksiä, jotka pistivät aluille miehistönvaihdokset. Ajateltiin Koskelan kanssa lentoa Suomeen odotellessa, ettei noiden muutaman tyypin kanssa enää ikinä tämmöiselle reissulle. Oltiin ihan loppu.

Kotimaassa bändi ei ole keikkaillut kovinkaan merkittävästi, mutta toivottavasti uuden levyn myötä tähän tulee parannus.

Vapola: No tosiaan toivotaan näin. Nyt kun levyn julkaisukuviot vaan yhtäkkiä loksahti kohdalleen, niin keikkamyyjä sanoi että, ai viiden viikon päästä. Sitä ennen se oli kysellyt vuoden milloinhan kiekko tulee pihalle, että voi alkaa buukkaan keikkaa, ja me aina sanottiin, että odota vähän kunnes tilanteet selviää. Eihän se nyt tuollaisella varoitusajalla saa myytyä kuin jotain hajakeikkaa. Ensi syksylle, syystalvelle olisi tarkoitus lähteä kiertämään Suomea vähän enemmän. Pitää ottaa uusi projekti, että saadaan bändi ja levy uudestaan tapetille. Tietysti Suomessa on se ongelma, etteivät tällaiset pienemmät bändit tahdo oikein saada liksaa noista keikoista, että se taloudellisesti kannattaisi ja tässä ei olla enää mitään parikymppisiä ja on perheellisiä miehiä bändissä, niin ei sitä oikein joka pitseriaan viitsi viikonloppuisin ajaa 500km jollain muutamalla satasella. Ei se vaan toimi. Hommassa tulisi kumminkin olla joku järki. No nyt on muutama keikka tähän kesälle kalenterissa ja lisää pyritään hommaan. Esimerkiksi Kokkola Rock -festareille kannattaa tulla meitäkin tsiigaan.

Kiitoksia haastattelusta. Haluatko lisätä jotain?

Vapola ja Koskela: Ei muuta kuin oikein hyvää kesää kaikille lukijoille ja toivottavasti törmätään jossain hevin merkeissä. Ja pakko tietenkin sanoa, että kipin kapin levykauppaan ostamaan Farewell to Saints, tai ainakin kuuntelemaan. Eihän tuo levy varmastikaan ihan kaikille ole omiaan, mutta ehdottomasti levy, jonka kaikkien tulisi ainakin kerran kuulla. Kiitos.


Kotisivu: www.winterborn.info
Julkaistu: 2009-04-30
Toimittaja: Petri Klemetti