Haastattelut


Million Dollar Beggars - Kaakaorokkareille kyytiä


Kokeneiden muusikoiden yhteensulautuma Million Dollar Beggars julkaisi hiljattain debyyttinsä While the City Sleeps. Miten enemmänkin metalli- ja punkrock- yhteyksistä (Denigrate, Motherfuckers) tutut miehet eksyivät kasari-hardrockin pariin, kitaristi Bazil Rockheart?

- Kaikkien meidän nuoruus on "tärvelty" heavy metallilla ja hard rockilla. Henkilökohtaisesti iskivät W.A.S.P. ja Mötley Crüe, jotka kaiversivat vinyyliä jo ennen koulun alkua. Sitten päälle nämä myöhemmin tulleet Guns N'Roses ja Skid Row. Eihän sitä karvoistaan pääse eikä pidäkään. Blackie Lawlessin sanoin: ei me valittu tätä, se valitsi meidät. Nyt oli oikea aika. Me ollaan tästä tahoillamme puhuttu kuitenkin jo vuosia. Mistään eksymisestä ei siis ole kyse.

Kasari teki uuden tulemisen. Lähdittekö buumiin mukaan vai tuliko innostus nuoruuden bändi-idoleilta?

- Emme suhtaudu asiaan noin. Meille tämä musa on niin lähellä sydäntä, vakavampaa kuin moiset buumit. Tämä homma antaa meille energiaa ja tuo hymyn niin meidän kuin faniemmekin huulille. En usko, että bändistä kukaan seuraa minkään näköisiä buumeja tai listoja. Tai sen verran kuitenkin, että ollaan parempia kuin kaikki muut.

Mikä erottaa teidät muista "kasarihtavista", viime vuosina pinnalle nousseista, bändeistä kuten Negative tai Lovex?

- Se, että me ei olla kasarihtavia. Me soitetaan sitä musaa mitä halutaan, taustat ja vaikutteet kuuluu varmasti läpi. Olisi turhaa palstatilaa mollata edellä mainitsemiasi bändejä. Sanotaanko kuitenkin, että toiselta niistä puuttuu se x-factor hyvällä tavalla, kaikella kunnioituksella tietenkin.

Mollaus ei ollut tarkoituskaan - jäämme miettimään näitä x-tekijöitä. Mutta takaisin albumiinne: covereissa vierailee mm. Jason Flink Brother Firetribesta, joka on ehkä se waspimpi kasaribändi teistä. Vai onko? Jos teidän pitäisi nostaa yksi kasariesikuva bändillenne ylitse muiden, mikä se olisi?

- Naureskeltiin tuolle yksi päivä. Tultiin tulokseen, että me haisemme enemmän viskiltä. Kaikella kunnioituksella, jälleen kerran. Ei yhtä yhteistä esikuvaa voi nostaa, joten minä nostan Rattin, Micko KISSin, Tony Skid Rown ja Hardy Guns N'Rosesin. Olemme hyvä nelikko, jäbät tuovat vielä omankin rokkihevitaustansa mukaan. Yksi on ylitse muiden - se on Million Dollar Beggars, muista se!

Debyyttinne biiseistä ainakin Good/Bad tuo vahvasti mieleen AC/DC:n. Mitä diggaatte bändin uudesta Black Icesta?

- Taattua AC/DC-kamaa!

No One Will Love You in the End taas muistuttaa etäisesti HIMiä. Mitä diggaatte bändistä?

- Me digataan siitä etäisesti.

Selma. Puhutaan sitten Hanoi Rocksin kuoppaamisesta. Onko Hanoi ollut teille minkään sortin esikuva, miltä lopettamispäätös teistä kuulosti?

- Henkilökohtaisesti se tuli yllätyksenä. Olisi ollut kiva päästä soittamaan niiden kanssa kerran. Monet bändit ovat lopettaneet ja palanneet. Hanoikin on tehnyt sen, joten kuka tietää? Hanoi alkoi itselle tippua vasta myöhemmällä iällä. Mä diggasin niistä biiseistä, jotka jäivät jotenkin varjoon. Tekivät yhden erittäin hienon biisin uudella tulemisellaan. Sen melodia voisi olla ihan hyvin meiltä ja tarkka korva huomaa muutkin yhtäläisyydet. Mä kunnioitan niiden pitkää uraa. Oli meillä yksi Miken biisi harkinnassa coveriksikin.

No niin tarkkakorvaiset, siitä vain bongaamaan yhteyksiä Street Poetryyn! Pastissintapaisista covereihin, mistä ja miksi syntyi päätös julkaista debyytistä erikseen viidellä cover-bonusraidalla varustettu digipak-painos?

- Olisimme voineet kuusikin tehdä, mutta viisi on "tasaluku", joten päädyimme siihen. Tuli sellainen fiilis, että olisi kiva duunata jotain uutta. Jos vaikka eri maissakin sitten julkaisisi vähän erilaisia paketteja. Mä diggaan, että alkuperäinen levy on tiukka paketti.

Millä perustein valitsitte coverit levyllenne? Esimerkiksi Close My Eyes Forever on hieno ja originaalia kunnioittava luenta biisistä, mutta mitä uutta kyseiseen biisin tai albumin coverbiiseihin ylipäänsä katsotte tuoneenne?

- Coverit valittiin fiiliksen mukaan. Alussa ei voitu mitenkään tietää, millaisia niistä lopulta tulee. Käytimme ja käytämme hyväksemme sekä taitoamme että tilan arvaamattomuudelle. Loppu on, mitä hihasta sattuu putoamaan. Se on resepti kiinnostavalle taiteelle. Muuten siinä ei ole mitään jännittävää eikä kiinnostavaa.

Teitä on sanottu Suomen jenkkiläisimmäksi bändiksi. Mikä on hienointa ja vastaavasti huonointa jenkkiläisyydssä?

- Amerikassa sienikastikekin on tehty niistä hyvistä vaaleanpunaisista sienikarkeista. Huonointa ovat nämä pienet dollarit. Pitäisi olla isompia seteleitä. Jotain tyyliin miljoonan dollarin kahisevia, etteivät loppuisi baarissa kesken.

Muistuttaako nimenne tarkoituksella takavuosien suosikkia, Million Dollar Baby -leffaa vai onko se silkkaa sattumaa?

- Never heard. Me katsomme vain Ihmemiestä ja Ritari Ässää.

Onko rokkenrollissa enää rebeliä?

- Riippuu kovasti ihmisistä ja puitteista. Itse kun ollaan kaikki kirjaimellisesti kerjäläisiä ja vedetään naamat halvoissa baareissa, niin kyllä se kovin rebeliltä tuntuu niin illalla kuin aamullakin. Vituttaa sellaiset kaakaorokkarit. Rebeli voi olla kovin monella tavalla, muttei esittämällä.

Mikä on mielestänne hard rockin funktio koko rockmusiikin kentällä?

- Vitut me mitään funkkia soiteta. Me ollaan rock, that's it!

Ja viimeisimmäksi vaan ei vähäisimmäksi, mitä teiltä sopii odottaa tulevaisuudessa?

- Paljon takahuoneorgasmeja, tajunnanräjäyttäviä keikkoja, erittäin sekavaa puhetta sekä viskin ja Jägermeisterin hajuista hengitystä!


Kotisivu: www.milliondollarbeggars.com
Julkaistu: 2008-11-06
Toimittaja: Emilia Kukkala