Jann Wilde & The Neon Comets – Mies, joka toi rokin takaisin Suomeen

Mikäli on vähääkään seurannut aikaansa, on melko varmasti törmännyt nimeen Jann Wilde. Artistin pyörähdys Euroviisuissa 2007 muistetaan hieman dramaattisistakin juonenkäänteistä, mutta siitä on jo aikaa eikä liene syytä märehtiä asiaa enempää. Nyt Jann Wilde on koonnut taustalleen entistä ehomman komppiryhmän The Neon Comets ja yhteistyön hedelmiä onkin fanikunta päässyt poimimaan tällä viikolla tuoreen Neon City Rockers –albumin muodossa.

Mikä kappale, kenen tahansa tuotannosta, kuvastaa parhaiten Jann Wilden tämän hetkisiä tuntemuksia ja miten?

– Voisin heittää vaikka David Bowien kappaleen Velvet Goldmine. Siinä on pilkettä silmäkulmassa, annos rockia ja saavillinen leikkisyyttä musiikillisesti. Meidän musiikki ei ole MTV-paahtamista vaan siinä kuuluu myös sovitusten rikkaus 60- ja 70-luvun hengessä. Rankan särövallin sijalla kuuluu pianoa, maukkaita bassolinjoja ja marakasseja. Kuinka moni rokkibändi svengaa tänä päivänä?

Mitä jokaisen ihmisen tulisi tietää Jann Wildestä ja hänen tuoreimmasta äänitteestään?

– Meidän kohdalla on hyvä aina istuutua alas hetkeksi ja ajatella. Kaikki ei välttämättä ole sitä miltä se näyttää. Käytämme meikkiä, mutta emme siksi, että se olisi rock. Samppanja kuohuu yli, mutta syy, miksi se poreilee, on monien osien summa. Albumi toimii nimenomaan kokonaisuutena, vaikkei siinä ole mitään punaisia lankoja. Riittää, että langat ovat käsissä.

Kirjoitat blogissasi, että Neon City Rockers on eräänlainen kollaasi pop-musiikin historiasta. Mitkä ovat ne keskeisimmät asiat, jotka olet tästä historiasta halunnut vangita levyllesi?

– Soundimaailma oli eka askel. Olen halunnut tehdä kappaleet siitä lähtökohdasta, että vaikutteet ja ideat saavat näkyä läpi. Muuten sovituksista tulisi latteita. Monissa kappaleissa käydään pop-musiikin historiaa läpi niin lyriikoissa kuin sävellyksissäkin. Esimerkiksi kappaleessa Danceroom Bop leikitellään kuuluisalla kliseellä, että “rock on kuollut”. Heti perään lauletaan että “mitä sitten jos sitä voi tanssia”? Pop-musiikin eri aikakausia löytyy levyltä niin 50-luvusta tähän päivään. Polkupyörää ei keksitä uudestaan, mutta kumeihin voi pumpata vähän raikasta ilmaa vaihteeksi.

Kerrot myös, että albumi tullaan muistamaan teoksena, joka syntyi rakkaudesta musiikkiin ja kuvailet myös albumin olevan tarina bändistä joka nousi tuhkasta. Mitä tämä tarkoittaa juuri Jann Wildelle ja miten se on sinuun vaikuttanut?

– Viime syksynä peli vihellettiin poikki kun Jann Wilde & Rose Avenue meni puihin. Piirsimme itsellemme lähtöviivan ja asettauduimme lähtökuoppiin. Päämääränä oli pistää kunnon bändi kasaan ja tehdä kunnon albumi. Se, että lopputuloksesta tuli parempi kuin osasimme odottaa, on juuri myös tämän hektisyyden ansiota. Prosessin aikana toimimme tiiviinä ryhmänä, ja samaan aikaan meillä roikkui tyyliin nimilaput paidassa että ”hei voitko sä soittaa tän kohdan, ja Perttihän sun nimi oli?” Levy on samalla tarina siitä, miten tästä bändistä tuli Jann Wilde & The Neon Comets.

Millaisin kriiteerein uusi yhtyeesi The Neon Comets kasattiin? Millaista musikaalista historiaa näiden heppujen takaa oikein löytyy?

– Tärkeintä on asenne ja luovuus. Innokkuus tarttua kiinni hetkeen. Arvostan myös paljon omaa persoonaa ja näkemystä. Sitä löytyy tämän bändin jätkistä. Robin Savage vastasi bändihakuilmoitukseen ja kysyin häneltä vain ”pidätkö Marc Bolanista & T-Rexistä?” ja hän vastasi kyllä. Joskus noinkin pieni asia saattaa kertoa ihmisestä enemmän kuin tuhat sanaa. Loistokitaristi hän onkin. Basisti Dean Martini oli tuttu parin vuoden takaa ja hän on bändin muusikko. Hän tekee muun muassa jousisovituksia ja puhua pälpättää yhtenään kaikennäköisistä tonaalisuuksista. Kosketinsoittaja Kaide on tuttu myös Tampereen ympyröistä. Kaide soitti ennen Varjossa, joka on yksi lempiyhtyeistäni. Kaidella on myös suuri osuus albumin ja keikkojen taustalauluista. Meidän Ken Hensley. Rummuissa on edellisestä bändistäkin tuttu Tender Rexx, joka paukuttaa menemään aina vaan kovempaa. Huippujätkiä kaikki.

Millaisiin ennakkoluuloihin ja -asenteisiin Jann Wilde on uransa aikana törmännyt?

– Yleisin ja typerin mihin törmää on jauhanta jostain rock-uskottavuudesta. Tai siitä, että voiko jotain bändiä kuunnella vai ei. Ihan kuin joku päättäisi sen! Ja sitten on oltava yhtä mieltä kuin kriitikot Radioheadista. Eräskin herra tuli kapakassa jauhamaan että: “Jätkä on teinipoppari ja epäuskottava!”. Kuittaisin sen olankohautuksella ja leveällä krokotiilihymyllä. Sitten osoitin herran takissa olevaa bändipinssiä, kerroin tykkääväni kyseisestä orkesterista ja loppuillan puhuimmekin yhteisestä suosikistamme I Am Klootista. Ennakkoluulot ja -asenteet eivät silti poistu, ja vaikka poistuisivatkin, niin niiden tilalle tulee aina uusia.

Kuulemma Jann Wilde orkestereineen on kovaa livekamaa, mihinkähän moiset huhupuheet perustuvat?

– Faktoihin. Meidän keikoilla ei kenkiä tuijotella, vaikka ne olisi miten hienot. Esiintymistämme on monesti verrattu teatraaliseksi showksi, jossa on niin draamaa kuin viihdettäkin.

Yhtyeen MySpace-sivua kun tutkailee huomaa, että Jann Wildellä on kansainvälisesti laajat tukijoukot. Miten tämä on saavutettu?

– Ei ainakaan baarissa istumalla ja itkemällä, että kunpa joku tykkäisi meistä. Olemme aina pistäneet itsemme likoon ja näin teemme myös jatkossa. Keikkajulisteita liimaillaan vaikka vesisateessa keskellä yötä. Keikoilla pistetään ranttaliksi ja show-meininkiä kehiin, koska haluamme viihdyttää. Mielestäni on hyvin arroganttia soittaa vain itselleen. Mielenkiintoisille bändeille on aina tilausta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kaikki eivät osta sitä leipää mitä tarjotaan vaikka siinä olisi miten monta tähkää.

Mitä asioita tahtoisit tulevaisuudessa muistettavan artistista Jann Wilde?

– Mies, joka toi rock ‘n’ rollin uudestaan Suomeen.

Haastattelu julkaistu : 2008-08-28
Kirjoittaja : Kaisa Harju

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua