Haastattelut
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis.
Unshine - Muinaisten tulten loisteessa
Druidimetalliksi itsensä luokitteleva helsinkiläisviisikko on maailmalla miltei tunnetumpi kuin koti-Suomessamme. Yhtyeen loistava kakkosalbumi The Enigma of Immortals ilmestyi jokunen tovi takaperin ja odotettavissa on myöhemmin tänä vuonna uusien tulten sytyttelyä ympäri maailmaa. Bändillä on musiikillisesti nyt käsissään sellainen paketti, jolla periaatteessa kaikki voisi olla mahdollista. Noise lähestyi yhtyeen kitaristikosketinsoittajaa Harri Hautalaa muutaman kysymyksen voimin.
Uudella The Enigma of Immortals -levyllä sukelletaan entistäkin syvemmälle jo debyytillä alkaneeseen ”druiditeemaan”. Oliko tämä alusta asti ihan tietoinen tyylivalinta? Kuitenkin ensilevyn aikaan teitä kutsuttiin enemmänkin goottimetalliksi, mutta nyt ette ainakaan tietoisesti pyri kyseisen genremääritelmän alle.
– Kyllä tuo kelttiläinen henki on ollut mukana ihan alusta saakka, jo aivan ensimmäisillä demoilla. Sitä ei enää piilotella vakan alla, vaan nyt muinaisten tulien on annettu palaa ihan täysillä. Itse puhumme druidimetallista, jos nyt joku keksii jonkun muun määreen, minkä alle levy lokeroida, no los problemos. Joku ranskalainen heebo luokitteli meidät äskettäin minstrel-metalliksi – ja suhteellisen pöhkönä Jethro Tull -fanina olin aika otettu määritelmästä. Enpä voinut muuta kuin yhtyä kyseisen heeboon. Musiikki syntyy itsenäisenä prosessina, ja biiseistä tuli nyt tällaisia. Meillä ei ole koskaan esimerkiksi treeniksellä tahkotessa mielessä mikään tietty tyyli tai suunta, mihin kulloisenkin biisin kanssa pitäisi mennä.
Uutta albumia kypsyteltiin kaikkiaan kaksi ja puoli vuotta. Liittyikö tähän ongelmia minkään tahon tai asian kanssa vai oliko se silkkaa uuden materiaalin jalostamisprosessia?
– Olemme ihan tyytyväisiä siihen, että saimme kypsytellä kakkoslevyä hieman kauemmin. Voidaan oikeastaan sanoa, että tämä oli meidän ensimmäinen kunnolla työstetty levy. Säveltelykin pelkästään kesti kyllä sellaisen puolitoista vuotta tarkkaan harkittua työtä. Ja studiotyö rauhoitettiin pitkälle aikavälille niin, että saisimme todella hyvää jälkeä aikaan. Onneksi meillä oli mahdollisuus nauhoittaa kahdessa eri studiossa, toisessa käytännöllisesti katsoen ilman aikarajoitteita. Tosin tiedän nyt, että pystymme kyllä paljon nopeampaankin sykliin mitä tulee levyjen julkaisujen suhteen. Tällaiseen työskentelytapaan olisi myös tarkoitus suunnata vastedes.
Levyn biisit ovat mahtipontisia ja kuulee, että niitä on tarkoin mietitty, mitä mihinkin kohtaan laitetaan. Lopputulos kuulostaa kuin hiotulta timantilta. Miten biisit tarkemmin sanottuna valmistuivat? Tuntuu, ettei nämä ole tulleet ihan luonnostaan ilman tuskaa, hikeä ja tuskanhikeä.
– Kiitoksia, on kiva kuulla että ajattelet noin. Sovitustreenien määrä on meillä ollut perinteisesti – ja varsinkin nyt – melko massiivinen ja yritimme nostaa riman niin korkealle kuin se meidän kyvyillä oli mahdollista. Itselläni kolmasosa aivoista työskentelee – haluan sitä tai en – jatkuvasti kappaleiden parissa, joko kehitän kappaleen tarinaa tai sitten väännän lopullista kertsin laulumelodiaa. Ei ole koskaan tullut sellaista tunnetta, että nyt olisi pakko saada tämä biisi tehtyä pois alta. Luomisen iloa, ei niinkään tuskaa. Levy syntyi hyvinkin helposti.
Kun kuuntelee The Enigma of Immortalsia, sieltä nousee esiin mitä moninaisimpia piirteitä, eikä pieniä yhtymäkohtia muun muassa Nightwishin ja Turisaksen kaltaisiin yhtyeisiin voi välttää.
– Aika cool tietysti, tosin pakko tunnustaa heti kärkeen, etten ole kuullut Turisakselta kuin yhden biisin ja Nightwishiltäkin kokonaan vain Century Child -levyn, joka onkin sitten todella hyvä levy. Eipä nyt voi sanoa noista haittaakaan olevan, jos nyt joku meidät yhdistää noihin, ei se ole todellakaan meiltä pois. Suomalaisen musiikin voittokulun maailmalla kokee nykyisin kyllä aika konkreettisesti; suomalaisuus ja se että ”miksi kaikki hyvä metalli tulee aina Suomesta?” -paatostelu on melkein aina ensimmäiseksi esillä kun ulkomaiden asukit ottavat kontaktia.
Nyt tuntuu, että Unshinellä on sellainen paketti käsissä, että kun sitä promoilee ja vetelee oikeista naruista, saattaa aueta ihan mielettömät markkinat ja suosio. Oletteko varautuneet tällaiseen?
– Emme tietenkään vastustaisi tilannetta millään muotoa. Hienointa on kuitenkin esittää musiikkiaan uusille ja taas uusille ihmisille. Onneksi meillä on nyt remmissä mukana hieman uusia lisävoimia tätä silmällä pitäen.
Bändin jäsenet eivät ole kuitenkaan mitään teinejä enää, että miten bändi suhtautuisi tarjouksiin mahdollisista maailmankiertueista ja lukemattomista cocktail-kutsuista Hollywood-tähtien ja kuumien naisten seurassa?
– Niinpä, basistinkin lempinimi on ollut monta vuotta jo Metusalem. Tuo muu maailma ja siellä kiertäminen on kovasti työn alla kyllä, ehkä jotkut meistä noihin jälkimmäisiinkin lankeaisivat maailmankiertueella ensimmäisen tilaisuuden tullessa…haha.
Debyyttilevynne Earth Magick (2005) julkaistiin myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Millaisen vastaanoton levy on saanut?
– Tuo kahdeksassa päivässä nauhoitettu ja miksattu debyytti tosiaankin poiki aika mukavaa vastaanottoa juuri esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Ihmiset löydettyään levyn jostakin Arkansasin periferian distrosta, kirjoittelivat meilejä ja ihmettelivät, miksi emme tule sinne keikalle. Lupauksia on annettu jo niin paljon että alkaa kohta hirvittää. The Enigma of Immortals on nyt erittäin hyvin jakelussa siellä The End Recordsin toimesta, myös Etelä-Amerikka ja Aasia pitäisi olla kunnossa tässä suhteessa. Toivotaan että saamme pian mahdollisuuden soittaa siellä sun täällä päin.
Nyt kun levyn uuden ilmestymisestä on kulunut hetki, onko tiedossanne jo suurempaakin kiertelyä tai hysteriaa yhtyeen ympärillä? Tai mitä ylipäätään lähitulevaisuudelta on lupa odottaa Unshine-leirissä?
– Näyttää nyt siltä, että vuoden lopulla alkaa kiehua aika intensiivisesti – siitä enemmän sitten kun on lupa puhua asiasta. Toivottavasti kaikki suunnitelmat onnistuvat. Venäjällä on kohta myös tapahtumassa jotain. Bändin leirissä emme ehkä koskaan ole tunteneet samanlaista yhteenkuuluvaisuutta kuin juuri nyt. En jaksa odottaa myöskään sitä, että pääsemme kohta treenaamaan ihan uusia sävelmiä.
Bändin ainoat ulkomaan vedot tähän mennessä ovat olleet viisi vuotta sitten Espanjassa Bilbaossa, jonne Unshine sai kutsun paikalliseen kansainväliseen bändikilpailuun ja pari vuotta sitten Virossa, jossa soititte yhden keikan tallinnalaisella rock-klubilla.
– Kyseinen Bilbaon rykäisy oli meidän seitsemäs keikka koskaan. Olihan siinä vähän ihmettelemistä ja alkkareiden vaihtoa jälkikäteen kun lavalle noustessa tuli sellainen huutomyrsky että toisesta korvasta meni kuulo. Susanna (Vesilahti – laulu) vilkuili taakseen, että kuka sieltä oikein on lavalle tulossa kun tuollaisen metakan nostitte. Ja kyllä vain kaikki kliseet asiasta ulkomaan yleisö vs. kotimaan yleisö pitävät hyvin kutinsa. Nuo keikat olivat todella mukavia järjestelyitä myöden ja mikä minusta oli yllättävintä – ne nostivat meillä bändin yhteishenkeä aivan mielettömästi.
Unshine kuuluttaa kovasti juttunsa druidimetalliksi. Kertokaas enemmän tästä teidän suuntauksesta tietämättömille, mikä se oikein on ja mitä ideologiaa sen taakse kätkeytyy?
– Druidimetalli-termin taakse kätkeytyy kokonainen historianhämärään jäänyt maailmanosa, tai tietynlainen elämänkatsomus, johon meidän musiikki perustuu. En oikein tiedä, mistä tai miksi se lähti kumpuamaan tätä musiikillista tietä, tiedän vain sen, että druidimetalli on ainoa tapa meille esittää musiikkia yhtyeenä. Totta kai luonnon ikiaikaisuus sekä menneitten aikojen elämäntyylin hieman joskus ehkä liikaakin glorifioitu ihailu yksinkertaisesti viehättävät. Elämä ei niihin aikoihin ollut kovinkaan helppoa, mutta ihminen oli kiinteämmässä yhteydessä maahan, osin pakon sanelemistakin syistä. Me nykyihmiset olemme vain yksinkertaisesti kadottaneet jotain oleellista yhteydestämme luontoon. Joskus tuntuu siltä kuin joku tai jokin muu tietoinen olio jostain ajan takaa painostaa tekemään musiikkia. Se on hieman jännittävä – osaksi myös pelottava ajatus. Nykykäsityksethän druideista perustuvat pääasiassa roomalaisten historioitsijoiden värittyneisiin valloittajakansan rooliviitassa kirjoitettuihin kuvauksiin. On viehättävä ajatus, että silloisen kelttiyhteiskunnan päättäjät – joita osa druideista oli – hakivat ratkaisunsa yhteisön ongelmiin luonnosta. Nykyisin kun tuo tilanne pakkaa olla vähän toisin päin. Olisiko meillä jotakin opittavaa heiltä? Tätä yritän selvittää.
Arvatenkin druidismi on bändinjäsenille elämäntapa ainakin jossain määrin myös bändin ulkopuolella.
– Kyllä meitä kaikkia yhdistää samankaltainen elämänkatsomus, se on osasyynä siihen, että tämä sama kokoonpano on säilynyt tiukasti jo seitsemän vuotta. Allekirjoittanut laskee itsensä nykyaikaiseksi druidiksi myös metsätutkijan ammatillisen taustan vuoksi. Kuten muinaiset esikuvani, voin sanoa töihin mennessä että ”minä painun nyt metsään”.
Haastattelu lähenee loppuaan. Kerrotko vielä jonkin hauskan kömmähdyksen tai tapauksen Unshinen tiimoilta.
– Pakko mainita Tallinnan keikkaan liittyen hauska – no ei ehkä muiden tyyppien osalta – anekdootti: sain aprillipäivänä vahvistuksen keikasta sikäläisiltä järjestäjiltä. No, päätin sitten kertoa pojille tekstiviestillä asiasta. Aprillipäivän ollessa kysymyksessä piti nyt jotain jäynää keksiä samaan. Kerroin että keikka on ok, mutta että järjestäjät olivat ilmoittaneet keikan suhteen yhden pakollisen toiveen: meidän pitäisi soittaa encorena Nightwishin I Wish I Had an Angel. Noh, ennen kuin totuus paljastui, joku ehti jo paniikissa luvata opetella jotenkuten kappaleen miesosuudet ja toinen ehdotti tyyliin ”eih, kysy niiltä että entäs vaikka Nemo?”. Pilkka kävi lopulta omaan nilkkaan: leikkelin samana päivänä porkkanoita ja onnistuin viiltämään vasemman käden etusormeeni veitsellä niin syvään että vielä viikon kuluttua Tallinnassa piti pitää huolta puudutusaineen riittävyydestä. No, sitä riitti onneksi järjestäjien puolesta.
Kotisivu: www.unshine.com
Julkaistu: 2008-06-05
Toimittaja: Petri Klemetti
