Haastattelut


The Cyan Velvet Project - Groovea ja hämärtyneitä sukupuolirooleja


Industrial-vaikutteista metallia vääntävän The Cyan Velvet Projectin erinomaisesta debyyttialbumista, The Essence of Disposalista, on vierähtänyt jo puolisentoista vuotta. Kakkoslevy The Towers and the Blizzard ilmestyi kauppoihin maaliskuussa, ja tuon tapauksen myötä olikin sopiva hetki ottaa tamperelaispoppoo jututettavaksi Noiseen. Virtuaalisen haastattelupöydän ääreen istahtivat laulajakaksikko Samuel Raggy & Maria sekä kitaristi-säveltäjä Timothy Diz.

Onnea uuden albuminne johdosta. Sujuiko synnytys ilman komplikaatioita?

Maria: Yleisen aamupahoinvoinnin lisäksi tämän lapsosen kanssa ei ollut juuri muita oireita. Niin kai se on, että ensimmäistä synnyttäessä moni asia on uusi ja jännittävä, mutta seuraavien kanssa on jo varmempi olo ja supistusten tiheydestä pystyy itsekin ennakoimaan koska pulla alkaa olla valmis tullakseen ulos uunista.

Samuel: Mitä nyt puolet bändistä joutui äänitysten aikana katkaisuun, tapahtui pari ampumavälikohtausta ja budjetin ylityttyä jouduimme myymään itseämme Tammelantorilla. Perusjuttuja. Ei, kyllä tämä oli kivuton toimitus.

The Towers and the Blizzard tuntuu hitaammin aukeavalta kuin debyytti, mutta paljastaa itsestään joka kuuntelulla hieman enemmän, niin kuin hyvien levyjen kuuluukin. Se on myös huomattavan yhtenäinen ja tasalaatuinen teos. Omiksi biisisuosikeikseni ovat tähän mennessä nousseet Dielogue sekä The Calling.

Mitkä ovat teidän omia lempiraitojanne levyltä, vai ovatko kaikki samalla viivalla?

Maria: Suosikkibiisit tuppaavat ainakin minulla vaihtelemaan kaikilla levyillä ajan kuluessa ja elämäntilanteiden mukaan, mutta tällä hetkellä suosiossani ovat juurikin nuo samat biisit ja lisäksi Obsession. Siitä tulee joka kerta biisin kunnolla startatessa sellainen sopivasti paha fiilis, joka tuntuukin sitten jostain syystä hyvältä. Sen biisin latauksessa on jotain sellaista, mikä toimii erityisesti livenä nautittuna.

Samuel: En voi kyllä mitenkään nostaa jotain biisiä toisen edelle, niille muillehan tulisi paha mieli! Singletkin aina hirvittää kun joutuu periaatteessa nostamaan jonkun tietyn biisin jalustalle. Mutta että edes jotain sanoisin niin pidän erittäin paljon siitä miten Burden of Man avaa levyn, sekä musiikillisessa mielessä että tekstien kannalta. Sitä ei olisi voinut sijoittaa mihinkään muualle levyllä kuin heti kärkeen.

Diz: Mulla noi suosikkibiisit vaihtelee aina vähän jaksoluonteisesti. Magician ja Dielogue ovat tällä hetkellä lähimpänä sydäntäni.

Kone-elementtejä kuulostaisi olevan uudella levyllä hieman aiempaa vähemmän, oliko tämä tietoinen päätös?

Samuel: Ainakin alitajuinen jos ei tietoinen. Diz teki sävellystyön tällä kertaa hyvin riffivetoisesti ja se taas toi groovea bändisoittoon ja luontevasti johti tällaiseen tulokseen. Konemetallissa riffit ovat usein tarpeettoman yksinkertaisia ja tylsiä, pyrimme välttämään sitä sudenkuoppaa ja huomaamattamme koko konepuoli jäi sitten vähemmälle.

Diz: Vai nojasinko miksaussessioissa vahingossa ne kanavat mutelle?

Tekeekö sävellyksistä vastaava Diz laulumelodiatkin kokonaan itse vai onko vokalisteilla niihin päätäntävaltaa?

Maria: Toki vaikutamme itse omiin melodioihimme paljonkin. Dizillä on muutamassa melodiassa ollut sen verran paljon päätäntävaltaa, että kun hän on päättänyt minun pystyvän johonkin tiettyyn nuottiin niin lopulta alussa vaivannut epäusko on sitten murentunut muutaman äänihuulia rentouttavan voltin ja kuperkeikan jälkeen ilmeisesti onnistuneeseen suoritukseen. Välillä on kiva kokeilla missä rajat menee.

Samuel: Voisi sanoa, että pääosin teemme laulumelodiat itse, mutta varsinkin tällä levyllä hyvin paljon Dizin alkuperäisiä lauluideoita päätyi levylle asti.

Diz: Niin kyllähän mä lauloinkin osan noista levyn raidoista, vai kuulostaako In the Atticin säkeistöt teidän mielestä Samuelin ääneltä?

Tiedotteen mukaan levy on sävelletty melko lyhyellä aikavälillä. Oliko säveltäjä tuona aikana inspiroitunut joistain tietyistä bändeistä/levyistä? Mitkä bändit tai levyt ovat muuten vain iskeneet CVP:n jäseniin kovimmin viime aikoina?

Samuel: Itselleni kuluneen vuoden-puolentoista tärkein löytö on ehdottomasti Scott Walker ja nimenomaan levy The Drift. Uskomatonta miten vanha mies voi tehdä näin kokeellista ja innovatiivista synkkää musiikkia. Niin synkkää ettei mitään rajaa. Väittäisin, että kyseessä on synkkätunnelmaisin levy mitä kukaan on koskaan tehnyt. Tuntuu kaikenmaailman Mayhemit ihan tissinläpsyttelyltä. Ei ole teinivuosien jälkeen mikään levy kolahtanut niin lujaa kuin mitä tämä.

Diz: Mulla oli ajanjakso jolloin kuuntelin pirusti Opethin uusinta, siinä on kerrassaan mainio levy.

Sanoitusten puolesta levyllä on melko yhtenäinen teema. Tummasävyisissä lyriikoissa käsitellään ihmisten itsetuhoisuutta ja sen karuja seurauksia globaalilla tasolla. Oliko Samuel päättänyt jo etukäteen kirjoittavansa näistä asioista vai muotoutuiko ajatus pikkuhiljaa levynteon ohessa?

Samuel: Essence of Disposalilla jo raapaistiin aihetta mutta sen verran paljon jäi ajatuksia kertomatta että teema venyi kahdelle albumille. Haluan korostaa, että kummallakaan albumilla ei ole kuitenkaan kyse ympäristöjeesustelusta, vaikka pintapuolisesti niin voisi luulla. Kyllä tässä käsitellään enemmän abstrakteja aiheita.

Mikä on henkilökohtainen mielipiteenne aiheesta, onko ihmiskunnalla mitään toivoa?

Maria: Ihmiskunta tällaisessa laajuudessaan on tuhoontuomittu. Henkilökohtaisesti meillä ei kuitenkaan ole hätää, sillä Diz on aloittanut jo kauan suunnitelemansa torsokellarin rakentamisen. Tuo rakennelma tulee vielä pelastamaan tämän yhtyeen muun ihmisrodun kohdatessa laajentumisensa rajat ja raskaat seuraukset.

Samuel: Olemme päätelleet että pelkkinä torsoina ihmiset olisivat huomattavasti pienempi uhka maailmalle ja toisilleen, joten yritämme jalostaa raajattoman ihmisrodun. A race of anti-atomic anti-supermen that will conquer the world! Vastaus itse kysymykseesi: Ei ole.

Mikä on Samuelin sanoitustapa yleensä, kirjoittaako hän ne vasta valmiiksi sävellettyihin biiseihin? Vai syntyykö tekstejä muulloinkin?

Samuel: Jatkuvasti kirjoittelen pieniä mietteitä ja riiminpätkiä kaikkialle, joita sitten käytän hyödyksi jos ajatus ja luovuus katkeilee kokonaista biisiä tekstittäessä. Aina löytyy joka aiheeseen jotain läppää, mutta ne ovat epämääräisillä paperilapuilla, joita minulla on laatikkotolkulla. Kaikesta mitä kirjoittaa on 70% silkkaa paskaa joten pitää kirjoittaa paljon, että sitä hyvää materiaaliakin on paljon. Heh. Aina minulla on JOTAIN kirjoitettuna biisiin jo siinä vaiheessa, kun rakenne on vielä täysin auki, draaman kaari muodostuu kuitenkin tekstien ja musiikin symbioosista.

Teillä on jo nyt muodostunut hyvin tunnistettava ja omanlainen soundi. The Cyan Velvet Projectin tunnistaa kuultaessa välittömästi, ja suoranaisia vertailukohtiakaan on aika vaikea keksiä. Kuinka tärkeitä seikkoja tällaiset asiat ovat bändille?

Diz: Sydäntäni lämmittää kuulla tuollaista. Kiitos. Meidän tapauksessa sitä omaa soundia ei pyritä edes tarkasti vaalimaan, meillä on kuitenkin aina aika yhtenäinen visio siitä millaiselta CVP:n levyn pitää kuulostaa.

Samuel: Erittäin tärkeitä. Eipähän tarvitse epätoivoisesti yrittää löytää ja hioa omaa soundia vaan voi keskittyä epätoivoisesti tekemään parempia ja parempia biisejä! Yhteensoitto ja jokaisen henkilökohtainen soittotaito kehittyy kuitenkin väkisinkin koko ajan.

Onko yhteistyönne Poko Rekordsin kanssa sujunut ongelmitta?

Maria: Suurempia ongelmia ei ole tullut vastaan. Joistakin asioista on tottakai väännetty sopivasti kättä, jottei kommunikointi olisi liian tylsää.

Samuel: Olen sanonut aiemminkin, mutta kyllä se on ensiarvoisen tärkeää, että levy-yhtiön puolelta ei puututa musiikilliseen sisältöön vaan luotetaan artistiin. Onneksi Pokolla toimitaan juuri näin ja saimme tehdä juuri sellaisen levyn kuin halusimme.

Millä mallilla CVP:n ulkomaan kuviot ovat, onko ulkomaan keikkoja sovittuna tai suunnittelupöydällä?

Diz: Mitkä ulkomaan kuviot? Käytiin me vissiin Roomassa soittamassa viime kesänä, sehän oli siinä se. Kyllähän sitä hartaasti odotellaan koska tulisi jotain Amerikan rundia. Meillä kun tuntuu kuitenkin olevan suurin osa aktiivisista faneista ulkomailla.

Samuel: Aina sitä jotain puhetta on, mutta ennen kuin mikään on varmaa niin parempi olla hiljaa...

Mitä on odotettavissa CVP:n tulevilta keikoilta noin muuten? Onko mitään erikoisempia showjuttuja tulossa vai luotatteko lähinnä vain musiikin voimaan?

Samuel: Olemme aivan tohkeissamme siitä, että pääsee soittamaan näitä uusia biisejä ihmisille! Kahden albumin kanssa voi jo paljon enemmän varioida settilistaa. Ei me vieläkään mitään sirkusta haluta lavalle kasata, vie vain turhaan huomiota pois itse musiikista ja sen tunnelmasta. Aika sirkus tämä bändi on kyllä jo muutenkin, keikka-arvostelujen alku kertoo aina miten ensimmäiset biisit menee ohi ihmetellessä mun ja Marian hämärtyneitä sukupuolirooleja.

Koska olette viimeksi käyneet Näsinneulassa?

Maria: Ylhäällä tornissa kävin viimeksi kesällä 2004. Se kokemus sai nuo levyn kannen kaltaiset visiot heräämään akrofobisessa päässäni henkiin niin vahvasti, että luulen jotta tuo visiitti jäi myös viimeiseksi.

Ihmisrodun vääjäämätöntä, lopullista tuhoa odotellessa on The Cyan Velvet Projectin kuuntelu mitä parhainta ajanvietettä. Sijoittakaa siis rahojanne yhtyeen levyihin ja keikkalippuihin, hyvät lukijat – samalla voitte olla mukana varmistamassa ettei bändin torsokellariprojekti kaadu ainakaan rahoituksen puutteeseen.


Kotisivu: www.cvp.fi
Julkaistu: 2008-04-03
Toimittaja: Juho Typpö