Haastattelut


Parasite City - Räyhätään vähän niin kuin rokissa kuuluukin!


Nykyään pääosin Tampereella majaileva rokkiryhmittymä Parasite City on vihdoin saanut julki debyyttialbuminsa, joka kantaa nimeä 10 Hits To K.O. Parasite City on perustettu vuonna 2001 ja tiukalla asenteella sekä rankalla tekemisellä on vihdoin päästy siihen, mistä monet autotallimuusikot vain haaveilevat. Sain kunnian kohdata Sebastianin (laulu) ja Antin (kitara), nuo hyväntuuliset muusikot Klubin orastavassa alkuillassa. Juttu liikkui asiassa ja sen sivussa, mutta muun muassa seuraavanlaisia kysymyksiä käsiteltiin.

Ei liene yllätys, että ensimmäiseksi tiedustelen tunnelmia käsillä olevaan levynjulkaisuun liittyen. Miten on pojat, jännittääkö ihan hirveästi?

- Ei nyt ehkä ihan hirveästi jännitä, ennemminkin nää ajat tuntuu mielenkiintoisilta. Tehtiin kuitenkin tosi hyvä levy ja ollaan jätkien kanssa hurjan tyytyväisiä. Ootellaan, että saadaan se ulos ja katotaan miten käy. Tätä levyä on tehty nyt kuusi vuotta ja aina on ollut jotenkin luja usko siihen, että kyllä se sieltä joskus tulee. Aika synkissäkin paikoissa on oltu ja vedetty, mutta on vaan jaksettu uskoa siihen, että vielä joskus kyllä natsaa. Me ollaan kaikkiaan tosi ylpeitä tästä levystä ja tuntuu tosi hyvältä.

Mitä te haluaisitte kertoa tästä uudesta tulokkaasta?

- Ainakin sen verran, että biiseistä suurin osa, joku kuus biisiä on sellaisia, että ne on kirjoitettu bändin ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Sweet Lady on esimerkiksi ensimmäinen biisi, joka on tälle bändille kirjoitettu vuonna 2001 ja Battle Song tuli hyvin pian siinä ihan vanavedessä. Samaan vanhan matskun satsiin kuuluu myös Falling To Pieces, Tombstone, Nymphomaniac ja Rockstar. Johnny Lee Michaels siis tuotti tän levyn ja sen kanssa kun kelattiin näitä biisejä niin vähän ihmetytti ja vähän harmittikin, että niin paljon jäi tosi hyviä uusia biisejä rannalle. Mutta Johnny oli sitä mieltä, että on hyvä saada näitä vanhoja biisejä pois alta. Nyt on sitten varastossa helvetin hyviä biisejä seuraavalle levylle. Meidän mieltä sitten rauhoitti se, kun Johnny sanoi etsineensä sellaisen kuuntelua kestävän kokonaisuuden, että kaikki ei oo niin kovaa rokin räimettä vaan mukana on vähän erilaisempaakin kamaa mukana. Ja kun levyä rupes sitten lopulta kuuntelemaan niin kyllä lopullisesti kivi vierähti sydämeltä, että näin sen pitikin tulla.

- Kun tätä levyä äänitettiin me yritettiin saada mukaan sellaista livesoiton tunnetta, että se ei oo missään tapauksessa ylituotettu. Kulmia ei oo hiottu viimeisen päälle, kitaroille ja laululle haluttiin jättää tilaa elää, että se semmonen tietty rosoisuus ja livemeininki pääsee esiin. Omasta mielestämme onnistuttiinkin siinä hyvin ja saatiin tehtyä tässäkin mielessä erilainen levy, jota ei oo liikaa hiottu ja viilailtu. Me ollaan rokkibändi ja yritettiin tähdätä siihen, että levyltä saa sitten sitä mitä livenäkin kokee. Jonkun verran on pianoa pistetty, syntikkaa ja selloa muutamiin kappaleisiin, mutta pääosin levy rokkilevy. Siinä on kaks kitaraa,rummut, basso, laulut ja stemmalaulut ja niin se vedetään sitten livenäkin. Kitaroita ei taidettu pahemmin edes tuplailla luomaan mitään isoa soundia eikä mitään, että siinä on kyllä hyvin sellainen raaka perussoundi.

Ihan vähän aikaa sitten teiltä on tullut myös No Place Like Home -video. Millaisella porukalla sitä on tehty ja mistä videon ideointi sai alkunsa? Onko kenties jotain muuta kuvallista materiaalia tulossa? - Meidän rumpalin Ilarin kaverilla on firma, joka tekee kaikkia kuvausjuttuja ja ne ehdotti, että kiinnostaisko meitä lähteä tekemään niiden kanssa musavideo. Niillä oli jotain uutta teknologiaa ja niitä ne halus testata ja niin sitten päätettiin yhdistää huvi ja hyöty. Tosi mielenkiintoista ja kivaa oli tehdä tätä ensimmäistä videoa. Tää kaikkihan on meille ihan uutta, ei me olla koskaan ennemmin tehty mitään tällaista. On hienoo pikku hiljaa oppia kaikkea eikä tosiaankaan ole mitään kyllästymistä havaittavissa! Dvd:n aika ei oo ainakaan vielä, mutta jos joskus siihen mahdollisuus olis niin olis oikein kiinnostavaa. Mutta otetaan kuitenkin ihan rauhallisesti askel kerrallaan, hoidetaan tää levy ja levyn kiertue alta pois ja katotaan, mitä ne Hypen pojat sitten oikein keksii meidän pään menoksi.

Minkälainen kiertue on oikein starttaamassa? Onko tällä kertaa kenties jotain ulkomailla..?

- Tää kiertue mikä nyt on buukattu on ihan Suomessa. Ulkomaille on kyllä lähtenyt promomateriaalia niin katotaan sitten millaista palautetta sieltä tulee ja miten se otetaan vastaan. Mehän on tosin kolme kertaa jo aikaisemmin keikkailtu ulkomailla. Esimerkiksi Italiassa oltiin 2005, kolme keikkaa piti olla ja ensimmäinen niistä oli ihan ok, toinen siirty paljon pienempään paikkaan. Ja se kolmas sitten.. No me oltiin Venetsiassa ja siitä ajeltiin 300 kilometriä sunnuntai päivänä paikan päälle ja siellä kun ulkona odoteltiin niin lopulta saatiin järjestäjä kiinni ja se kiisti koko homman, että koskaan mitään keikkaa ei oo edes sovittu ja paikka ei edes aukea tänään! Reissu oli lopulta ihan ok, mutta keikat nyt sitten meni niin kuin meni. Se on välillä semmosta.

- 2006 oltiin kaks kertaa Englannissa keikkailemassa ja oli kyllä mukavia reissuja. Ekalla kerralla keikkailtiin Suur-Lontoon alueella ja siinä oli taas kaikenlaista. Puolet porukasta tuli kipeeks kun me nukuttiin sellasessa maanpinnan alapuollella olevassa kylmässä, lähinnä kai kellariksi kutsuttavassa paikassa ja siellä oli ehkä joku seitsemän astetta lämmintä. Kipeenä lähdettiin sitten keikkojen välipäivinä tutkimaan Lontoota, pakkohan se oli nähdä. Siellä sitten sattuikin kaikenlaisia kommelluksia kun pojat oli kattoos Lontoota…

- Toisella kertaa sitten kierrettiin hurjalla temmolla ihan ympäriinsä eikä siinä ehtinyt paljoa maisemia kattella. Keikat meni hyvin ja ikimuistoisin niistä oli Bar Monstassa, sellasessa punk-luolassa, jossa meidän piti avata Gemini Fivelle, mutta yhtäkkiä tulikin ilmoitus, että ne on perunut koko Englannin rundinsa ja me, tuntematon suomibändi, noustiin pääesiintyjiksi. Koko paikka oli loppuunmyyty kalliilla lipuilla ja oli kyllä sellanen fiilis, että nyt on kyllä paha paikka. Kaikki meni kuitenkin oikein jees ja Lontoon punkkarit oli oikein tyytyväisiä meihin.

Mikä on ollut suurin haaste matkalla levy-yhtiön suojiin levyttäväksi yhtyeeksi? Liittyvätkö kenties jo mainitsemanne synkät paikat tähän?

- Heh, no kyllähän sitä on kaikenlaista ollut. On tosin reissattu tuhansia kilometrejä järkyttävän huonoissa olosuhteissa kylmissä pakettiautoissa, jonka katto vuotaa, täydellisessä pimeydessä ilman ikkunoita. Ja äijät kipeenä tietenkin. Me on soitettu paikoissa joissa on ollut yksi kuulija ja ehkä koira, mutta hyvin me on ne keikat klaarattu. Kyllähän sitä vuosien varrelta muistaa vaikka mitä kamalaa, mutta sitten on vastapainoksi tosi hyviä, ihan helmiä hetkiä. Mutta mitään ei kyllä kaduta.

- Ja kai sitä piti ihan eka opetella soittamaan ja laulamaan, ennenkö yleisö rupes kiinnostuun. Myös keikkarutiini ja se oppiminen pikku hiljaa tähän touhuun, että kaikki ei tuu heti. Tietysti hyvien biisien kirjoittaminenkin oli vaan opittava. Sinnikkästi on töitä tehtävä. Kun Suomessakin on niin helvetisti niitä bändejä, jotka yrittää koko ajan päästä pinnalle. Jollain tavalla se on yritettävä erottua massasta, nostaa sieltä pieni pää ja sanoo, et tsiigatkaas tätä.

Miten muuten sitten on yhteistyö Hype Recordsin kanssa lähtenyt käyntiin?

- On menny ihan hyvin. Ei oo kyllä mitään moittimista. Jätkät on kyllä pitäny kaiken minkä on luvannu ja tehny sen mukaan. Sillon kun ne bändejä signas niin ne sano meille ihan suoraan, että te ootte tollasenaan just se juttu eikä mitään lähdetä muokkaamaan. On saatu kyllä olla oma itsemme ihan reilusti.

Osassa silmiini sattuneissa arvosteluissa kritisoitiin sitä, että Parasite City kuulostaa enemmän esikuviltaan kuin itseltään. Kuten oli puhettakin, jollakin on siitä massasta erotuttava niin mikä on se teidän juttu ja miten se on oikein löytynyt?

- No jos meitä tsiigaa bändinä ja ihmisinä, et millasia me ollaan niin tällaisia me oikeesti ollaan. Tää on ihan rehellisesti sanottuna täysin aitoo hommaa. Ei me vedetä mitään hirveetä läjää meikkiä ja kauheita tupeerauksia, paitsi ehkä Heikki (heh) , että oltais jotain muuta. Ei meistä kukaan ole maailman paras soittaja tai laulaja, eikä tarvii ollakaan. Me ollaan rock-bändi, me ollaan tällaisia, me tehdään omanlaista musiikkia, meidän musiikkia. Tää on meidän juttu. Mitä sä näät, sitä sä saat. Keikalla me erotutaan eduksemme, me ollaan ehdottomasti livebändi. Me soitetaan keikoilla hemmetin paljon paremmin kuin levyllä, sitä se on kun on hyvä livebändi. Lavalla me ollaan parhaimmillamme: hiki virtaa ja pidetään energistä meininkiä yllä, räyhätään vähän niin kuin rokissa kuuluukin! Se on se minkä takia tätä tehdään. Levy on tehty siksi, että se kuuluu asiaan eikä miellyttämään ketään.

- Niin ja ainahan ihmisten pitää vaan verrata johonkin. Ei me tietenkään oo tietoisesti ajateltu, että otetaanpas tuolta tommonen juttu ja tuolta tämmönen. Kaikki on tullu ihan luonnollisesti. Totta kai meillä on omat idolit, joiden musasta me digataan niin kai se näkyy sitten omassakin musassa. Ja kaikillahan se näkyy.

Mihin sitten oikeastaan perustuu uskottavuus rokkibändinä?

- Uskottavuus perustuu lähinnä siihen, että ollaan just sitä mitä ollaan. Maailmassa on niin monia mielipiteitä, että ei koskaan voi olla kaikkien mielestä uskottava, mutta siihen se pohjautuu, ettei yritetä olla sen enempää tai vähempää kuin ollaankaan. Jokainen sen sitte tietää onko oma itsensä vai ei. Ja jos ei ite usko siihen omaan juttuunsa niin ei sitä sitten millään nahkahousuillakaan korjailla. Me ollaan ainakin ihan hyvällä omallatunnolla tässä hommassa mukana ja jos joku ei usko niin sitten ei usko. On tää sen verran rankkaa hommaakin, että jos sitä kipinää ei olis ei tätä varmaan jaksais tehdäkään. Kyllä sen verran tulee paskaakin niskaan, että ei tää mitään heikko itsetuntoisen hommaa ole.


Kotisivu: www.parasitecity.com
Julkaistu: 2008-02-28
Toimittaja: Kaisa Harju