Heavy Metal Perse – “Pääasia, että nauravat”

Kainuussa perustettu mutta sittemmin vahvasti helsinkiläistynyt Heavy Metal Perse sai tammikuun puolivälissä julki ensimmäisen pitkäsoittonsa. Kulttisuosiota jo vuosia nauttinut retkue on tullut tutuksi ennen muuta demoistaan, mutta tällä kertää bändi totesi, että aika on kypsä pitkäsoitolle ja äänitti kolmevarttisen tuotoksen omalla kustannuksellaan. Luotto omaan materiaaliin oli kova, ja promoottori Teemu Suomisen avulla levy-yhtiöksi varmistui turkulainen Dethrone Music. Orkesterin kitaristi Juha Leikkainen (J) ja rumpali Heikki Romppainen (H) istahtivat alas puntaroimaan yhtyeen tilannetta ja eritoten tuoretta Eripura-pitkäsoittoa.

J: Levynteko oli tavattoman pitkä projekti, joten tuntuu erittäin hyvältä vihdoin saada pitkäsoitto pihalle, kauppaan ja valmiiseen muotoon. Alun perin äänitykset alkoivat jo kesäkuussa 2006, ja meillä oli varovainen toive, että levy olisi ollut kaupoissa syksyn tai talven aikana, mutta paskan vitut. Levy on siis ollut valmis toukokuusta 2007 lähtien, ja etenkin [vokalisti] Matiasta varmasti korpesi tilanne, koska hän on toiminut puuhamiehenä kaikessa bändiin liittyvässä. Lisäksi kyllästytti se, että saimme joka päivä ihmisiltä kyselyitä levyn ilmestymisestä. Toki olisin itsekin toivonut levyä ulos aiemminkin, mutta eipä tässäkään ajankohdassa nyt ole valittamista, kun muita merkittäviä levyjä ei tammikuisin yleensä ilmesty.

H: Tilanne harmitti hieman minuakin, koska meillä kuitenkin on kuuntelijoita ympäri maan, mutta media ja levy-yhtiöt eivät noteeranneet asiaa mitenkään. Tosin olemme itsekin aika laiskoja myymään itseämme. Onneksi Teemu Suominen kuitenkin noteerasi albumin. Hän kyllä soitti levyä Dethronen ohella parissa muussakin levyfirmassa, ja niissä oltiin varovaisen kiinnostuneita, mutta emme halunneet jäädä odottelemaan, kun Dethronen kanssa saatiin aikaan tyydyttävä sopimus. Yhtiöhän on sangen nuori, mutta ilmeisesti ne ovat tehneet hyvää työtä, kun tallin molempien muiden bändien, Deathlike Silencen ja Profane Omenin, levyt ovat nousseet listoille.

J: Etenkin Suomisen Metalhead Promotion on kyllä ollut meille lottovoitto. Promootiota ja haastatteluja on tehty kiitettävää tahtia.

Talonpoikaisralli on ainoa levyn kappale, joka on aiemmin ilmestynyt demolla, ja muut sävellykset ovat nyt kuultavissa ensimmäistä kertaa. Tämä taisi olla tietoinen päätös yhtyeeltä, joka on aiemmin julkaissut esimerkiksi Legenda taikamiekasta -kappaleen peräti kolmella eri pienlevyllä?

J: Kyllä muut aikaisemmat kappaleet on dokumentoitu aivan riittävän hyvin. Talonpoikaisralli on perinteinen livesuosikki, ja ajattelimme kappaleita valitessamme myös videopuolta. Suunnitelmissa oli, että jos jokin video ylipäätään on tulossa, teemme sen Talonpoikaisrallista, koska mielessä oli sille jo tietty konsepti. Kappale piti siis vain äänittää uusiksi. Alun perin kun sävelsin kappaletta, mielessä oli, että se pitäisi vain saada mahdollisimman yksinkertaiseksi, ja yllättävän hyvinhän tuo toimii. Siinä ei hirveitä krumeluureja ole, vaan hyvä teksti ja tarttuva riffi riittävät.

H: Matias sanoi joskus, että kyseessähän on meidän Paranoidimme, eli kappaleessa ei edes ole kunnollista kertosäettä, mutta aina sitä halutaan keikoilla kuulla. Itse asiassa nauhoitimme kyllä tuon lisäksi toisenkin vanhan kappaleen, Ja ylitse vihaisen meren. Jotenkin siihen kuitenkin kyllästyttiin jo äänitysvaiheessa. Kappaletta ei tosin edes masteroitu, joten tiedä vaikka sen joskus laittaisi esimerkiksi nettisivuille ladattavaksi… tai Japanin-bonukseksi.

Talonpoikaisrallin video muistuttaa tuotannollisilta arvoiltaan muutaman vuoden takaista Legenda taikamiekasta -videota, eli budjetti ei ole massiivinen, mutta ideoita ja pieteettiä tarjoillaan senkin edestä.

H: Etsimme vintiltä vaatteet ja lainasimme rautapaitoja ja kirveitä Esa Verikirveeltä, joka on niitä huvikseen rakennellut.

J: Kuvaaja, ystävämme Hullu-Veikko Leinonen kuvasi ja editoi videon. Eräs aamu menimme sinne pellolle juoksemaan, ja raakaa materiaalia on olemassa muistaakseni puolisen tuntia. Siitä materiaalista on sitten leikattu sellainen juonellinen video. Hauskaa sitä oli tehdä.

Eripuran myötä bändi päätti, että pienlevyjen aika on ainakin toistaiseksi ohi: tekeillä oli ehdottomasti kokopitkä levy.

J: Päätimme, että pitkäsoiton aika on nyt. Teimme biisit valmiiksi jo vähän ennen levyn äänityksiä. Tuli niin hyviä biisejä, että kannattihan ne kaikki lykätä levylle saman tien.

H: Kun biisit on tuoreeltaan nauhoitettu, niissä on sellainen riemuista tekemisen meininki. Eipä olisi paljon huvittanut ruveta tykittämään enää mitään ensimmäisen demon Viimeistä koitosta siellä studion nurkassa.

Moni bändi manaa heti studiosession jälkeen asioita, jotka olisi pitänyt tehdä toisin, mutta HMP vaikuttaa edelleen tyytyväiseltä esikoiseensa.

H: Periaatteessa sitä kuuntelee aika eri tavalla nyt, mutta kyllä se edelleen ihmeen hyvältä kuulostaa.

J: Yllättävän tasainenhan levystä tuli. Studiossa on tietenkin oma uutuudenviehätyksensä, kun kappaleet alkavat muodostua ja sitä tajuaa, että nämähän kuulostavat hyvältä. Onhan biiseihin toki nyt jo hieman kyllästynyt, sillä levyhän on sinällään meille vanha. Yhdessä vaiheessa mietimme, mikä levyn kappaleista pitäisi lykätä radiosoittoon, ja mielestäni minkä tahansa sävellyksen olisi voinut valita. Tässä vaiheessa muuten levyn varsinaisista kappaleista peräti kahdeksan on jo soinut radiossa.

Levyn vaikutteet ovat paikoin ilmeisiä, eikä ole vaikea arvata, että HMP-soittajien hyllyistä löytyy esimerkiksi Judas Priestin, Helloweenin ja Running Wildin kaltaisten perinnehevin kulmakivien tuotoksia. Helloweenin vaikutuksen huomaa myös kansilehdissä, joissa esiintyvät Heikin piirtämät sarjakuvahahmot ovat eräänlainen tribuutti Saksan kurpitsametallisteille. Metalliosaston lisäksi Eripuran kappaleissa voi kuulla vaikutusta myös 8-bittisen Nintendon pelimusiikista, eritoten Mega Man -pelisarjasta.

J: 8-bittisiä vaikutteita on mukana ihan tietoisesti, siellä on helvetin hyviä biisejä. Commodore 64:lla olisi myös, mutta sieltä en ole vielä lähtenyt vaikutteita hakemaan.

Heavy Metal Perseen kappaleet eivät ole perinteisen kertosäepainotteisia, vaan vahvuus piilee toimivassa kokonaisuudessa.

J: Ilmeisesti emme vain osaa tehdä sellaisia kertosäkeitä. Vaikeahan se olisi nykyään tehdä sellainen popmelodia, joka kuulostaisi aidosti uudelta. Itse tykkään tehdä kappaleista sellaisia, että niissä tapahtuu koko ajan kaikenlaista äkkiväärää.

H: Toki jos yhtäkkiä keksisimme jonkin Beatles-kaliiberin unohtuneet melodian, niin kyllä varmaan laittaisimme sen biisiin.

Bändin kitaravoittoista musiikkia maustetaan paikoin koskettimilla, joista vastaavat levyllä mm. Swallow the Sunista tuttu Aleksi Munter sekä Eleniumin Johannes Salo. Onko missään vaiheessa ollut suunnitelmia täysipäiväisen kosketinmiehen palkkaamiseksi?

H: Ei sellaista tule koskaan. Aikataulujen sovittaminen on nyt neljälläkin soittajalla aivan tarpeeksi vaikeaa, ja livenä bändi toimii hyvin ilman koskettimia. “Jopi” ja Aleksi ovat hyväksi todettuja soittajia, joten ei ole mitään tarvetta etsiä uutta kaveria. Lisäksi he ovat tyylitajuisia eivätkä tulee liikaa keekoilemaan etualalle mutta toisaalta eivät myöskään jää liian taustalle.

J: Lisäksi näiden kaverien näkemys on lähellä HMP:tä. Heidän tekemisissään on sellaista äkkivääryyttä ja tiettyä taiteellista näkemystä kappaleisiin. Biisimmehän ovat kitarapainotteisia, joten koskettimia ei sinänsä tarvittaisi lainkaan, mutta ne kuitenkin antavat kappaleisiin tietyn mausteen. Tokihan voisimme itsekin soittaa kappaleisiin jonkinlaista syntikkamattoa tai iänikuista arpeggiota, mutta tuskin sentään. “Jopiin” ja Aleksiin olemme hyvin tyyväisiä ja heitä käytämme mielellämme vastaisuudessakin.

Heavy Metal Persettä ja Teräsbetonia on vertailtu osapuilleen siitä asti, kun jälkimmäinen nousi metalli- ja samalla koko kansan tietoisuuteen muutama vuosi sitten. Kansan syvien rivien raa’alla kädellä yksinkertaistava musiikkinäkemys ei arvatenkaan miellytä HMP-kaksikkoa.

H: Vähän kuin vertailisi Aki Kaurismäen elokuvaa johonkin Lauri Nurksen uuteen tuotokseen, molemmissahan puhutaan suomea. Parin kuulemani hittibiisin perusteella Teräsbetonin vaikutteet tulevat kyllä aivan eri puolelta kuin meidän.

J: Meillä ei sentään ole hirveän monta kappaletta, jossa hehkuttaisimme maskuliinisuuttamme tai metallitotuuksia. Meillä kappaleet ovat tarinallisia, ja sanoitukset ovat sinänsä kepeät, mutta niissä on hyviä pointteja. Ja ovathan bändien tyylit musiikillisestikin aivan erilaiset. Niiden ensimmäinen levyhän myi aivan helvetisti ja toinen sitten käsittääkseni noin kolmasosan siitä. Näillä isojen levy-yhtiöiden bändeillähän on usein valtavasti radiosoittoa, ja tuntuu siltä, että nämä radiosoittobiisit ovat usein sitä kertakäyttökamaa. Kyllä kappaleeseen kuin kappaleeseen kyllästyy, jos sen kuulee vaikka työpaikalla radion soittolistalta jatkuvasti.

H: Teräsbetonistahan tuli nopeasti sellainen hittibändi. Me saatamme esiintyä jonkin Forca Macabran kanssa, ja ne esiintyvät sitten Egotripin ja Irinan välissä jossakin Puhdas elämä lapselle -tapahtumassa.

Teräsbetoni-vertausten ohella bändiä seuraava vitsaus on ainainen kuittailu Heavy Metal Perse -nimestä.

H: Myhäilen asialle koko aika, koska kaikki julkisuushan on hyvää julkisuutta. Ozzy Osbournen läski poikakin kysyi tämän tv-sarjan yhteydessä isältään, onko tämä varma siitä, nauravatko ihmiset hänen kanssaan vai hänelle, mutta Ozzy vastasi vain, että pääasia, että nauravat. Niin kauan kun tämä kiinnostaa ihmisiä, hyvä. Pääasia, että nimi jää mieleen. Ihmiset saavat tulkita sitä miten haluavat. Sitä paitsi perse on luonnollinen asia, ei sitä tarvitse mitenkään säikkyä.

J: Onhan se välillä tylsää selitellä ihmisille uudelleen ja uudelleen, ettemme ole mikään huumoribändi, mutta toivon lapsenomaisesti, ettei tätä seuraavan levyn aikaan tarvitse enää tehdä. Silti tämä on hieman hölmöä; jos Radiopuhelimet julkaisee uuden levyn, ei heiltäkään kysytä, millaiset kännykät heillä on. Loppujen lopuksi bändin nimi on aika toissijainen seikka.

Heavy Metal Perseen alkuaikoina vajaat kymmenen vuotta sitten Romppaisen ajatuksena oli alkaa tehdä Bathoryn eeppisten levyjen kaltaista musiikkia.

H: Emme koskaan ehtineet tehdä sitä, vaikka bändin alkuajatus oli nimenomaan se, että kuuntelin viikinkikauden Bathorya ja aloin miettiä, miltä se kuulostaisi suomeksi laulettuna. Timo Rautiainen oli siihen aikaan jo tehnyt levyjä, mutta suomenkielinen metalli ei ollut vielä mitenkään tapetilla. Ajattelin tuolloin, että tässä olisi jotakin sellaista, jota kukaan muu ei ole vielä tehnyt.

J: Kun sitten Heikki pyysi minua ja Matiasta bändiin, suunta kääntyi luontevasti klassisen hevin puoleen, koska musiikillinen taustamme on siellä ja me teemme biisit.

H: Bändissä kuitenkin toimitaan siten, että kaikki ehdottelevat toisilleen, mitä haluavat sävellyksiltä, ja lopputulokset ovat sitten jotakin ihmisten toiveiden väliltä. Ei siis ole mahdotonta, että joskus tehtäisiin hidas ja eeppinen kappale. Oikeastaan alkuaikojen Bathory miellyttää minua vielä enemmän kuin viikinkiaikainen, ja The Carnival -bändissä pääsenkin soittamaan sen tyylistä musiikkia. Sellainen Bathory-aiheinen anekdootti bändiimme kuitenkin liittyy, että tarkkasilmäiset voivat huomata yhtymäkohtia Bathoryn Hammerheartin ja taannoisen Tervemenoa tuonelaan! -EP:mme välillä. Kansitaitelijamme Ismo Pyykkönen on myös kova Bathory-fani.

HMP:n lisäksi Heikki siis hoitaa lyömäsoitinpuolen Eurooppaakin kiertäneessä The Carnivalissa, mutta osaavat muutkin soittajat työllistää itsensä.

J: Matiaksellahan näitä bändejä on eniten. Merging Flare, Guardians of Mankind ja vielä nimeämätön Judas Priest -tribuuttiprojekti. Kyllä näitä riittää. Minulla taitaa olla vähiten.

H: Lisäksi meillä on yhteinen Rainbow-tribuuttiproggis, joka on tosin tällä hetkellä jäissä. Välillä on virkistävää ottaa haltuun muiden valmiiksi avaamia latuja. Minulla on myös Akbar-niminen orkesteri, joka soittaa sellaista Joy Division -henkistä univelkarockia.

Töitä, opiskeluja ja muita harrastuksiakin olisi varmasti toisinaan hyvä hoitaa, joten miten tähän kaikkeen riittää aika?

J: Meillähän on bändissä aika verkkainen tyyli. Treenaamme ehkä kymmenen kertaa vuodessa. Päivittäinhän tuota tulee kuitenkin soiteltua, vaikkei bänditreenejä olekaan.

H: Jos bändille on tulossa levytystä tai keikkaa, muut projektit eivät sitten tule väliin sotkemaan. Aika hyvin tämä on sujunut, ja esimerkiksi HMP ja The Carnival ovat soittaneet keikkojakin yhdessä. Tietysti ainahan aikaa voisi olla enemmänkin, mutta jos soittaa neljässä bändissä ja kaikki treenaavat pari kertaa kuussa, tahti on ihan hyvä. Siinä ehtii pitää muutakin elämää yllä.

Pitkäsoitto on luonnollisesti hyvä käyntikortti keikkoja metsästettäessä. Millaisilla eväillä bändi suuntaa kohti lähestyvää kesää?

H: Keikoissa laatu korvaisi määrän, eli jos saataisiin pari hyvää festarikeikkaa, se olisi kova juttu. En tiedä, onko se nyt niin mielekästä soittaa jossain Persjärvellä torstai-iltana, vaikka siellä porukkaa ehkä olisikin. Elämäntilanne ei oikein ole kenelläkään sellainen, että tähän olisi mahdollisuutta. Onneksi tilanteemme on kuitenkin parempi kuin joidenkin sellaisten bändien, jotka päätyvät ensimmäisen demon jälkeen levy-yhtiölle soitettuaan kerran kotipaikkakunnan nuorisotalolla. Sellaiset bändit joutuvat aloittamaan pohjatyön aivan alusta, kun me taas olemme tehneet sitä jo kahdeksan vuotta. Meidän ei tarvitse lähteä mihinkään ostoskeskukseen kirjoittamaan nimmareita.

J: Pidetään huoli siitä, että keikkaa tehdään sen verran vähän, etteivät ihmiset saa ähkyä. Ei mitään viittä keikkaa viikossa. Tosin ei voi sanoa, että ähkyyn olisi vielä päästy, kun bändi on esiintynyt yhteensä ehkä parisenkymmentä kertaa. Levynjulkaisukeikka on 1. helmikuuta Helsingissä Libertéssä, eli sitä tässä odotellaan.

Koska Eripuran biisit ovat bändille jo vanhaa kauhaa, uusiakin biisiaihioita on varmasti ehtinyt syntyä niin Juhan kitarasta kuin teksteistä vastaavan Heikin kynästäkin?

J: Tietokoneella demotettuja versioita kappaleista taitaa tällä hetkellä olla kuusi-seitsemän kappaletta, mutta ne eivät tietenkään ole välttämättä vielä lopullisessa kuosissaan. Ideoita, jotka eivät vielä ole jalostuneet kappaleiksi, on sellaiset puolenkymmentä. Tulossa olisi esimerkiksi viisitoistaminuuttinen eepos, mutta yleisesti ottaen biisit ovat tyyliltään aika samantyyppistä kamaa kuin ennenkin. Juuri eilen demotin tuoreimman biisin, ja se kulkee tällä hetkellä nimellä “uusi Running Wild -biisi”. Kappaleiden kuoro-osuuksiin on tulossa enemmän Queen-vaikutteita. Vielä kun saataisiin basisti mukaan sävellustyöhön, mutta se tuntuu olevan niin laiska.

H: Sanoitusaihioitakin on jonkin verran. Lainasin tuossa pari kirjaa suomalaisesta mytologiasta, ja ehkä sieltäkin on jotakin tulossa. Ei tarkoitus nyt ole tehdä mitään antropologista analyysiä, mutta joistakin pienistä jutuista aina innostuu. Saatamme siis liikkua fiktiivisestä maailmasta piirun verran kohti historiallisia ilmiöitä, mutta mukana on kyllä aina se fiktiivinenkin puoli. Ei jostain lohikäärmeistä viitsi kuitenkaan koko aika laulaa.

H: Jethro Tullilla on 70-luvun loppupuolella ollut sellainen sanoituslinja, joka on ehkä tulossa meillekin. Siellä on hyödynnetty valtavasti kansanperinnettä sekä historiaan paikannettavia aiheita ja lisäksi jokin pointti, jonka saa kytkettyä nykypäivään. Jos nämä kolme asiaa saisi yhdistettyä. Samalla tavoin kun jätkät haluvat kehittyä soittajina, minä haluan aina tehdä teksteistä vähän parempia.

Levynmyynnille ei luonnollisesti haluta asettaa konkreettisia tavoitteita, mutta Juhalla on selkeä toive Eripura-pitkäsoittojen tulevista kodeista:

J: Toivottavasti levyn ostaa 5000 sellaista ihmistä jotka oikeasti pitävät siitä, eikä 50000 ihmistä, joiden mielestä kyseessä on se sen viikon hyvä levy.

Haastattelu julkaistu : 2008-01-17
Kirjoittaja : Antti Kavonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua