Haastattelut


Leverage - Uutta tulta uusin asein


Kotimaisen heavyn kentässä nousi kuin puskasta reilu vuosi sitten loistava yhtye, Leverage. Yhtye pisti epäilijät kyykkyyn heti kättelyssä debyyttialbumillaan, Tides. Nyt on vuorossa entistäkin tykimpi kakkosalbumi Blind Fire, joka takuulla tulee nostamaan bändin asemaa entistäkin korkeammalle. Noise otti yhteyttä kitaristiinsa Tuomas Heikkiseen, joka valotti tunnelmia uudesta levystä ja hieman muustakin.

Uusi levy nimeltään Blind Fire on viimein kuosissa ja kaiken kansan ihmeteltävissä tammikuun 16. päivä. Oletan bändin olevan lopputulokseen tyytyväinen kuten asiaan kuuluu.

– Oletat oikein...eli kyllä me tyytyväisiä olemme, varsinkin nyt kun levy on kokonaisuudessaan valmiina kädessä. Siinä tulee vielä pieni lisä kun ”tuote on valmis”, ja pystyy kuuntelemaan levyä hiukan ulkopuolisen korvinkin.

Kesällä Leveragea haastatellessani sanoitte, että uusi materiaali on onnistuttu purkittamaan ilman suurempia ongelmia. Mites studiosessiot näin jälkikäteen menivät kokonaisuudessaan ja oliko jotain suurempia eroavaisuuksia debyyttilevyyn verrattuna työstömenetelmissä?

– Oli sekä samaa että erilaista verrattuna ensimmäiseen levyyn. Nyt oltiin bändinä valmiimpia ja ehdittiin muun muassa äänittää livevedot studiossa pohjiksi. Debyyttilevy Tides oli hiukan enemmän palapeliä, kun aika isojakin päätöksiä tehtiin vielä varsinaisessa äänitysvaiheessa. Blind Firen äänitykset ja miksaus menivät kokonaisuutena tosi hyvin, saatiin jopa hiukan alitettua budjetoitua aikaa.

Blind Fire on albumina vahva kokonaisuus täynnä hienoja hevirock-kappaleita. Millaisella metodilla teidän tapauksessa levy rakennetaan alusta loppuun?

– Kokonaisuutta on haettu biisivalinnoissa, mitään linjausta ei oltu etukäteen tehty, mutta kun materiaalia alkoi olla ymmärrettävässä muodossa, niin loppujen biisien kirjoitusta kyllä ohjasi sellainen punainen lanka joka levylle tuntui kehittyvän.

Kerro kaikelle kansalle Blind Fire -albumin biiseistä noin niin kuin yleisesti.

– Seassa on sekä raskaimmat että tunteikkaammat hetket mitä on tähän mennessä saatu levyttää, tematiikka on ehkä kokonaisuutena vähän synkempi kuin Tidesilla. Jotkut biisit varmasti aukeavat kerralla, joitain joutuu kuuntelemaan useammin ennen kuin pääsee juoneen kunnolla mukaan.

Leveragen tavaramerkiksi on kohonnut tietynlainen 80-luku-vaikute. Mistä tämä juontaa juurensa ja mitä esikuvia Leveragella on?

Pekan (Heino) laulutavassa ja biisien melodisuudessa on varmasti paljon kaikuja noilta ajoilta, ja tietenkin kun ajetaan isolla soundilla ja kitara- ja kiipparivalleilla, niin kyllähän tuon tagin ymmärtää. Bändin jäsenten musiikillisista esikuvista löytyy paljon 80-luvun hevisankareita, jos kyllä sitten muutakin. Mitään pastissimusaa me ei kuitenkaan suostuta myöntämään tekevämme, kyllä meidän kaman vaivatta tunnistaa 2000-luvulla tehdyksi.

Singlebiisiksi valittiin biisi nimeltään Sentenced. Miksi juuri tämä, vaikka levyllä olisi ollut paljon vähintäänkin yhtä kovia muitakin kappaleita?

– Me ei itse tehdä singlepäätöksiä, me ollaan liian lähellä omaa musaamme. Ei meillä kyllä valintaa vastaankaan mitään ollut.

Sentencedistä tulee varmasti monille oireyhtymä jo edesmenneeseen oululaiskokoonpanoon. Miksi kappale piti nimetä juuri tällä tavalla, vaikka toki tarkoitusperä on se mikä on. Itselle suurena Sentenced-fanina tämä on jotenkin ”väärin”, hehe…

– Sentenced oli se sana, jonka varaan aloin biisiä kirjoittaa, eli se soi päässä riffin takana. Joskus nuo alkuperäiset ”työnimet” muuttuvat, nyt biisi sai muotonsa ja tarinansa suoraan alkuperäisideasta. En kyllä osannut edes ajatella yhteyttä tuohon bändin nimeen.

Teillä tuntuu olevan jokin käsittämätön kyky tehdä kaikista biiseistä tarttuvia ja toimivia. Mistä tämä johtuu?

– Hauskaa jos näin tuntuu olevan. Valtaosa meidän biiseistä on sellaisia, että niitä voi halutessaan soitella ja laulaa akustisen kitaran säestyksellä ihan simppeleillä soinnuilla. Itse olen jopa yrittänyt pitää sitä jonkinlaisena ohjenuorana, riffit, soolo-osat ja muut on mulle luontevampi kehitellä valmiiseen melodiaan ja perussointukulkuun kuin päin vastoin. Sovittaminen on meidän musassa melkein enemmän ylimääräisen karsimista ja olennaisen etsimistä kuin muuta, koska samassa äänikerrassa on kaksi kitaraa ja kiipparit. Me ollaan haettu selkeää äänikuvaa ja viestiä kuulijalle, ja ehkä sitten onnistuttukin jos biisit tuntuvat toimivan.

Tides sai kovaa palautetta ympäri metallimaailman. Minkälaiset odotukset uuden materiaalin menestymiseen kohdistuu?

– Olisi tietysti nastaa, jos Tidesista pitäneet diggaisivat uuttakin, ja toivottavasti me saadaan uusiakin kuuntelijoita. Meillä on nyt mielestämme kaksi vahvaa albumia tehtynä, ja molempien menestymisen eteen ollaan valmiit tekemään kovasti töitä.

Tidesin ja Blind Firen välissä tuli EP nimeltään Follow Down that River. Sillä tuotiin japsiversiolla olleet bonusraidat esille parin muun biisin kera. Millainen kokonaisfiilis tästä välityöstä jäi?

– Oli hyvä, että japsibiisitkin saatiin täälläkin päässä ihmisten kuultavaksi, ne kuitenkin tehtiin ihan samalla asenteella kuin kaikki muukin Tidesilla, ja juuri noin julkaistuna eli erillisenä kakkuna koska nuo biisit olivat juuri kokonaisuuden takia laitettu ”vain” Japaniin. Eihän siinä meille mitään työtä ollut, paitsi että Torsti (Spoof – kitara) miksasi Tavastian Stranger-vedon EP:tä varten.

Äkkiseltään ajatellen myös Blind Firen jälkeen on odotettavissa EP-muotoinen julkaisu, joka sisältää uuden albumin Japani-version bonukset. Vai menikö metsään?

– Biisien puolesta samoin perustein voisi julkaista kyllä, ja meillä on jotain kokonaan julkaisematontakin olemassa. mutta muuten en osaa sanoa, asia ei ole vielä ajankohtainen eikä sitten mahdollisesti ole edes meidän päätös.

Miten debyytin ja kakkoslevyn materiaali eroaa toisistaan bändin omasta näkökulmasta katsottuna?

– Enemmän soittoa ja kiirettä joissain kohti, mukavan valmista livesoitettavaksi kun oltiin hakattu treeneissä bändillä jo ennen levytystä lopullisessa muodossaan, ja nyt ollaan sitten voitu jo hiukan antaa lentää treeneissäkin. Nämä erona Tidesiin, koska se materiaali jouduttiin ensin ikään kuin opettelemaan uudestaan ja sitten vasta päästiin vähän irrottelemaan.

Tidesin aikoihin ulkomaan keikoista taisi olla jo säätöäkin, mutta ne jäivät toistaiseksi toteutumatta. Blind Firen tiimoilta lienevät myös mahdollisuudet ulkomaiden keikkailuun huomattavasti paremmalla mallilla.

– Jotenkin nuo puheet Leveragesta ja ulkomaista tulivat ihan jostain muualta kuin bändin lähipiiristä, meille on ollut koko ajan selvää, että minkään järkevän työn tekeminen ulkomailla on pitkän tähtäimen asia, vaikka toki me toivotaan, että vielä päästään Suomen rajojen ulkopuolellekin soittamaan.

Kun musiikkia lähdetään viemään ulkomaille asti keikkailun merkeissä, joutuu punnitsemaan omaa asennettaan hommaa kohtaan sekä ajattelemaan tietyt tärkeysjärjestykset perin pohjin. Millaisella asenteella Leverage on liikkeellä ja onko bändi prioriteettina ykkössijalla elämässänne?

– Me ollaan kaikki aikuisia miehiä, joilla on vastuuta muustakin kuin itsestään rockmuusikkona. Me ollaan vahvasti sitouduttu Leverageen ja tehdään tarvittaessa uhrauksiakin bändin eteen, mutta kyllä me tarkasti aiomme arvioida mihin ja millä ehdoilla lähdetään.

Kotimaan kierros keikkojen merkeissä on jo sovittu ja tulossa tammi-maaliskuussa. Millä mielin lähdette liikenteeseen ja millainen setti on luvassa?

– Livenä soittaminen on parasta, kovalla innolla ollaan keikoille lähdössä. Setissä on tietty uusi levy pääroolissa, nyt ei oikein ehdikään soittaa kaikkea molemmilta levyiltä, joten me ollaan ajateltu vähän ajan päästä hiukan vaihdella settiä sekä listaan että ehkä lennossakin. Bändi on kovassa iskussa, olemme treenanneet ja valmiit lavalle.

Tides-levyn tiimoilta keikkoja ei ilmeisesti loppupeleissä niin kamalaa määrää kuitenkaan ollut levyn saamaan hehkutukseen nähden. Onko Leveragella ollut alusta asti asenteena, ettei minnekään Perähikiälle lähdetä ja asialliset keikat hoidetaan ja keikat valitaan tarkoin ja harkitusti?

– Keikkamarkkinoita hallitsevat omat sääntönsä, me ollaan esitetty ohjelmatoimistolle tiettyjä pyyntöjä keikkojen suhteen, ja sitten tehty ne, mitkä ollaan niillä ehdoilla ja bändin statuksella pystytty saamaan.

Noise kiittää. Lisättävää?

– Tuossahan sitä jo oli. Tsekatkaa uusi levy ja keikoilla nähdään.


Kotisivu: www.leverageband.com
Julkaistu: 2008-01-17
Toimittaja: Petri Klemetti