Manitou – Yskintätekniikalla Eurooppaan

Karhulan perinteisempää heviä soittava joukkio on juuri saanut ulos kolmannen albumin, joka tottelee nimeä No Signs of Wisdom. Moni varmasti muistaa yhtyeen yhtenä niistä bändeistä, jotka tekivät sopimuksin talousvaikeuksiin kaatuneen englantilaisen Rage of Achilles -yhtiön kanssa. Mitä tuosta ajasta on jäljellä, ja mistä yhtyeen progressiivissävytteinen musiikki oikein kumpuaa? Näitä asioita valottavat vokalisti Markku Pihlaja ja rumpali Matti Suhonen.

Bändin tähtäin oli aikanaan asetettu kohti perinteistä metallia, jossa on lisänä progressiivisuutta. Vieläkö tämä linjaus pitää kutinsa?

Matti: – Tietoisesta progressiivisuuden hakemisesta on melkeinpä kokonaan luovuttu, ja kyllä me tehdään nimenomaan perinteistä heviä. Tapana vain on, että jostain sitä progressiivisuutta sinne biiseihin tulee. Parempi näin, että se progressiivisuus syntyy omiaan sinne kuin että pitkän pohdinnan jälkeen saadaan aikaiseksi joku hieno tahtilajimuutos, joka kuulostaa oikeasti täysin paskalta. Pitää muistaa, että musiikki ei ole kuitenkaan matematiikkaa. Näin jää se insinöörihevinkin leima pois.

Tulette Karhulasta, jossa on melko tiivis metalliyhteisö. Missä siellä on Manitoun paikka?

Markku: – Ollaan varmaan fyysisesti vanhimpia ”sceneläisiä”. Ei täällä oikeastaan ketään laiteta arvojärjestykseen, eli ei siis ole mitään hierarkiaa. Kaikkia kunnioitetaan omalla tahollaan, tsekkaillaan toistemme bändijuttuja ja käydään ehkä merellä kalassa kimpassa.

Onko Manitoulla joku omanlaisensa tekijä, joka erottaa teidät esimerkiksi muista Karhulan jyristä, joissa porukka vaikuttaa – kenties tapa työskennellä tai jotain vastaavaa?

Matti: – Luulenpa, että meidän lyömätön valtti tässä hommassa on laiskuus. Aina puhutaan, kuinka pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta loppujen lopuksi joudutaan tekemään kaikki älyttömällä kiireellä, kun on vain puhuttu asioista ensin pari kuukautta. No, ehkä tämäntyylinen paineenluonti on se meidän tapa työskennellä.

Debyytti Mad Moon Rising julkaistiin aikanaan englantilaisen Rage of Achilles -yhtiön kautta, mutta sitten yhtiö lopetti toimintansa rahoitusongelmien vuoksi. Mitä tästä visiitistä jäi käteen tai mielen syövereihin?

Matti: – Mielestäni käteen tuosta reissusta jäi varsin kelvollinen debyyttialbumi, ja tietenkin olihan kyseessä bändin ensimmäinen levytyssopimus, joten iso juttuhan se oli. Ilman tuota sopimusta tuskin olisi tätä bändiä enää olemassakaan.

Eli kuitenkin melko tärkeästä sopimuksesta oli kyse. Pakko kuitenkin tuosta debyytistä kysyä, että miten lähellä Creedence Clearwater Revivalia tuo albumin nimi todellisuudessa on?

Matti: – Luulen, että melko lähellähän se on. Ensimmäistä demoa kun väännettiin, niin taisi tuo lyriikkapuoli olla vielä melko lapsenkengissä, ja muistelen, että hieman on saatettu lainata lyyristä puolta sille demolle nimenomaan tuosta CCR:n hieman erinimisestä biisistä. Sitten kun tehtiin ensimmäistä levyä, oli jotenkin luonnollinen valinta debyyttialbumin nimeksi tuo aivan ensimmäisen demon nimi. Joten kyllä sieltä jotain yhteyksiä CCR:ään löytyy.

Saksalainen Metal Heaven on uusi levy-yhtiönne. Kuinka päädyitte heidän listoilleen?

Markku: – Metal Heaven lisensoi ainakin Saksaan ja muistaakseni muuallekin Keski-Eurooppaan Deadlockin. Sitä kautta se kiinnostui bändistä siinä määrin, että halusi julkaista Manitoun seuraavat kaksi albumia. Aikataulullisesti jouduimme kiperään tilanteeseen; lafka halusi bändin studioon nopealla aikataululla tai diili menisi hetkeksi ”jäihin”. Täten päätimme tarttua matoon, ja tässä sitä nyt ollaan uusi 45 minuutin mittainen poika kotona.

Uusi albumi on nimeltään No Signs of Wisdom. Ettekö ole vieläkään oppineet vanhoista virheistä?

Matti: – Joo, ei todellakaan olla opittu. Voisi luulla, että kymmenen vuotta näitä musapiirejä tahkonneena tietäisi jo, että tällaisella levymyynnillä on turha lähteä esimerkiksi Tampereelle torstai-iltana soittamaan. Muutenkin välillä tää homma tuntuu nimenomaan siltä, ettei ole mitään järkeä. Noh, onneksi vaikka näin onkin, niin useimmitenhan pään seinään hakkaaminenkin saattaa olla kovin vapauttava kokemus, ja jossain määrin hauskaakin.

Uutukaisella on viimeisenä 11-minuuttinen raita, ja samalla viimeinen kappale on aina vaan pidentynyt. Progemonsterit vapaalla vai mistä on kyse?

Matti: – Kaipa tuossa eräänlaisesta vapaalla olemisesta on kyse. Ei mietitä niinkään onko biisi jonkun mittainen tai onko rakenne niin orjallisesti hevibiisin tyylinen. Nämä pidemmät biisit ovat syntyneet yleensä melko pitkällä aikavälillä ja nimenomaan ilman kiirettä. Annetaan biisin syntyä luonnollisella tavalla, kun muut biisit ovat ehkä enemmän keisarinleikkauksella maailmaan tuotuja.

Mitkä ovat henkilökohtaiset tavoitteet kolmannen albumin vastaanoton suhteen?

Markku: – Ulkomaan myynnin kannalta odotan suurempaa vastaanottoa, tai se hyöty luulisi olevan ulkomaisesta lafkasta. Toivotaan, että saksalainen täsmällisyys ja järjestelmällisyys näkyisivät myös NSoW:n myynnissä. Kotimaan osalta uskon, että ne, jotka albumin haluavat, ovat siitä jo tietoisia, ja hankkivat sen käteensä. Kieltämättä pieni epäilyksen häivähdys kytee kotimaan markkinoinnin suhteen. Hyvä albumi ansaitsisi kuitenkin hyvän markkinoinnin.

Kolme levyä, joista jokaisella on menty raskaampaan suuntaan; onko kehityksen takana jokin tietty juttu?

Matti: – Kaipa tuo on vaan luonnollista kehitystä. Ei me mitenkään erityisemmin olla tähdätty nimenomaan raskaampaan materiaaliin. Ja kyllähän jokaiselta levyltä löytyy vivahteita ja myös ne ”kevyemmät” hetkensä.

Onko noiden kolmen albumin sisällössä jotain, jota ette enää oikein mielellään allekirjoita?

Markku: – Hah, muutamista biiseistä joutuu edelleen käyttämään ”yskintätekniikkaa”. Eli kun soitat albumia joskus jollekin, tiettyjen kohtien tai osioiden päälle pitää rykäistä tai aloittaa kovaääninen keskustelu. Täten voin luontevasti skipata ahdistavan kohdan.

Luovuitte koskettimista Jukka Perälän irtisanomisen jälkeen, mutta onko käynyt mielessä ottaa koskettimet taas mukaan kuvioihin?

Matti: – Ei! Ei Todellakaan! En tiedä, josko joku pienessä sairaassa mielessään on sellaista miettinyt, mutta mun mielestä bändi toimii paremmin ilman koskettimia. Pääasiassa ihan sen takia, että koskettimet ovat luomassa vain tunnelmaa ja äänimaailmaa. Ne on nimenomaan tarkoitettu vain levyllä oleviksi jutuiksi. Ja onhan se paljon helpompaa muutenkin kun pääsee normiautolla keikalle.

Koko remmillä on melko tasaisesti samat suosikkiyhtyeet, mutta onko bändin kemiaa sotkemassa joku bändi, mistä ei saa edes puhua? Markus ainakin tykkää Suomi-räpäytyksestä.

Markku: – Nooh, viinan virratessa saattaa vittuilulle olla sijaa majatalossa. Eli joskus kieltämättä kaivetaan verta nenästä leikkimielisesti. Onhan sitä luurankoja kaapissa monillakin. Historiasta löytyy kaikkea funkin ja rock´n rollin väliltä. Nykyisin projektit taitaa olla aika minimaalisessa tilassa, kun kaikki tuntuvat olevan kiireisiä, kuka missäkin asiassa. Suomi-räpäytyksestä tulikin mieleen; meikä kuuntelee aika paljon suomenkielistä reggaetä, tyyliin Soul Captain Band, ja muu Jukka Poika -matsku toimii myös.

Suomirap oli yhdessä vaiheessa listatavaraa, mutta nyt tuntuu, että hevistä on tullut salonkikelpoista ja samalla koko kansan musiikkia. Näkyykö se Manitoun silmien edessä jollain muotoa?

Markku: – Näkyy kyllä. Esim. paitoja ja levyjä menee jos jonkin näköisille tahoille. Insinöörit saapuvat keikoille Mersuilla tai Audeilla kädet puuskassa ja poistuvat keikan jälkeen huvilalleen juomaan konjakkia. Tuntuu, että tämä meininki ei voi olla ikuista.

Tähän lopuksi vielä pieni utelu siitä, että missä Manitou menee syksyllä?

Markku: – Keikkoja buukataan kovaa vauhtia ja toivotaan, että saadaan mittava sessio aikaan. Kesän jälkeen on hyvin levätty ja täysi kaasu päälle keikoille. Uskon, että ihmiset löytävät myös tiensä levykaupan kautta myös tanhulavoille.

Iso kiitos haastattelusta ja loistavasta albumista sekä ankaran hyvää syksyä koko bändille. Te puolestaan, arvon lukijat tietänette mitä teidän pitää tehdä, joten menkää toteuttamaan itseänne.

Haastattelu julkaistu : 2007-08-01
Kirjoittaja : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua