Udo Dirkschneider – Saksalainen sumutorvi

Saksalaiset ovat yleensä erittäin täsmällisiä, toimivat kuten sveitsiläiset kellot eli aina oikeassa ajassa, mutta tällä kertaa pääsi vähän lipsahtamaan. Puhelin ei pirissytkään silloin kuin piti ja kymmenen minuutin odottelu herätti jo ihmetystä, että onkohan haastattelu peruttu ja siitä vain on unohdettu ilmoittaa minulle? Näin ei kuitenkaan onneksi ollut, vaan pian puhelin pärähtikin laulamaan ja toisessa päässä herra esitteli itsensä Udo Dirkschneideriksi, jonka jälkeen hän hyvin vuolain sanoin pyyteli anteeksi, kun ei soittanut juuri täsmälleen sovittuna aikana. No, eipä se pieni myöhästys maailmaa kuitenkaan kaatanut, pääasiahan kuitenkin oli se että nyt herra Dirkschneider on luurin varressa.

Ihan ensin vaihdetaan pikaiset kuulumiset, ja kun on todettu, että kummallakin menee ihan ok eikä elämässä muutenkaan ole suurempia valittelemisia, päästään itse asiaan.

Ensimmäiseksi on ihan pakko kysyä, että eikö Udoa ota nuppiin kun edelleenkin suurin osa populasta aina ja jatkuvasti vertaa U.D.O.n musiikkia Acceptiin?

– Ei oikeastaan… Vaikkakin Accept ja U.D.O ovat totaalisen eri juttu, kummassakin on samoja piirteitä. Jotkut tykkää enemmän Acceptista ja toiset U.D.O.:sta. Se on makuasia, josta ei juurikaan voi kiistellä. Enemmän nuppiin ottaa tyypit, jotka koko ajan vinkuu Acceptin uutta tulemista. Se tehtiin jo kerran ja siinä se.

Tosiaan Accepthan oli parisen vuotta sitten Tuskan viimeisen päivän pääesiintyjänä. Tästä pääsemmekin luovasti Udon tulevaan keikkailuun, onhan häneltä taas tullut uusi levy, Mastercutor, pihalle kansaa ihastuttamaan. Sitä odotellessa…. Udo haluaa tietää, montako U.D.O.:n keikkaa allekirjoittanut on nähnyt ja mitä olen pitänyt. Pikalasku antaa summaksi viisi ja kaikki ovat potkineet virtuaalimunille ja lujaa. Udo hörähtää nauramaan virtuaalimunia ja tokaisee, että hyvä että on keikoilla viihdytty. Samaan hengenvetoon hän toteaa, että hänen mielestään nykypäivänä parhaimmat bändit tulee Suomesta. Tämä mielipide aiheuttaa tässä päässä luuria hetkellisen mykistyksen… anteeksi kuinka?

– No juu’u, Suomesta on tosi pitkän aikaa tullut tosi kovia bändejä kun taas Saksa paahtaa vanhoilla ketuillaan kuten Helloween, Gamma Ray ja Rammstein.

Viisaana naisena en todellakaan ala väittelemään Udon kanssa asiasta, muutenhan hommaan menisi koko loppupäivä. Päätän siis kysäistä, voiko Udon mielestä musiikilla muuttaa maailmaa. Udo ei tähän usko, ei sitten pätkääkään. Hänen mielestään musiikilla toki voi kohentaa omaa olotilaansa, mutta maailman muuttamiseen kyllä tarvitaan himppusen järeämmät tussarit.

– Ihmisten pitäisi olla vähän vähemmän itsekkäitä noin ensi alkuun. Pieni itsekkyys toki on sallittua, mutta tämän päivän mullekaikkiheti-mentaliteetti alkaa jo hirvittämään.

Ja jotta päästäisiin edes suurinpiirtein asiaan, utelen herralta, että pitääkö hän Gotthardin musiikista. U.D.O.:n nykyinen kitaristi, Igor Gianola, soitti aiemmin Gotthardissa. Vastaus on suht hämmentynyt enpäs osaa sanoa.

– En edes tiennyt, että hän soitti aiemmin tuossa mainitsemassasi bändissä. Ei näet ole tapana pyytää cv:tä koesoittoon tullessaan…

Tästä sitten päästäänkin iloisesti uuteen Mastercutor-albumiin. Siis mikä ihmeen Mastercutor?

– Heh, se tulee kahdesta sanasta: master ja executor, mutta koska master executor tuntui vähän pässiltä nimeltä, päätin sitten yhdistellä ne keskenään. Itse albumi on brutaalimpi lyriikoiltaan kuin edeltäjänsä, johan sen nimikin kertoo. Musiikillisesti taas olemme edelleen juurillamme. Ja ei, en tee samankaltaista musiikkia, joka levylle dollarinkuvat silmissä kiiltäen. Tuo on minun musiikkiani, enkä edes voisi kuvitella tekeväni jotain muunlaista musiikkia kuten esimerkiksi poweria… Tällä äänellä ei kuitenkaan ihan mitä tahansa luritella, Udo hymähtää.

Aivan! Ääni, joka on jotain aivan uskomattoman erikoista, ääni joka herättää ihmetystä, ihailua ja kauhistustakin. Miten ihmeessä tuollainen ääni pysyy kuosissaan vuodesta toiseen?

– Jaa’a, sen kun tietäisi. Kaiketi ne on ne hyvät geenit. Olen siitä onnekas, että ääneni pysyy vaikken treenaisi juuri ollenkaan. Lopetin muuten sauhuttelun pari vuotta sitten… ei se ehkä ääneen ole vaikuttanut millään lailla, mutta pysynpähän ehkä elossa vähän pidempään, Udo naureskelee.

Aivan! Ketjupolttajana tunnettu Udohan päätti siis lopettaa tupakoinnin ennen kuin tupakointi lopettaa hänet. Oliko hankalaa?

– Ei oikeastaan. Pitää vaan päättää, että nyt en polta ja pysyä päätöksessään. Se, että ensin poltaa vähemmän, sitten vielä vähemmän ja sitten ei enää ollenkaan, on täyttä scheissea. Sellaisella metodilla sitä huomaa polttavansa kuitenkin vaikkei pitäisikään polttaa.

Juu tiedetään, kokeiltu on ainakin miljoonaan kertaan… Udo ei kuitenkaan ala saarnaamaan tupakoinnin vaaroista. Sekään kun ei kuulemma hyödytä.

– Tupakoinnin vaaroista saarnaus on kanssa yhtä tyhjän kanssa. Itsehän sitä kukin sen röökin huuleen heittää… ja aivan varmana jokainen kuitenkin tietää, mitä kaikkea pitkäaikainen tupakointi voi aiheuttaa.

Tästä pääsemmekin suhteellisen luontevasti Udon tulevaisuuteen. Miltä se näyttää kymmenen vuoden kuluttua?

– Hankalaa sanoa, koska krisallipallo pimeni… taisi jäädä lupamaksut maksettua, Udo hörähtää. Vakavasti ottaen sitähän ei koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan. Totta kai kovasti toivon, että kymmenenkin vuoden päästä bändi ja minä olemme edelleen pystyssä, teemme hyvää musiikkia ja mahtavia keikkoja. En aio lopettaa musiikin tekoa kuin vasta sitten, kun se käy tylsäksi. Työn pitää olla mielekästä ja musiikin alalla totaalinen kyrsiintyminen musiikin vääntämiseen näkyy ja kuuluu erittäin helposti. Ei kukaan halua kuunnella U.D.O.:n elämään kyllästynyttä albumia.

Udo siis mitä todennäköisimmin aikoo porskuttaa eteenpäin niin kauan kuin henki ja ääni pihisee?

– Mitä luultavammin kyllä. Olen kuitenkin tehnyt musiikkia ihan pikkunassikasta saakka, ja on erittäin todennäköistä, että rokkaan lavalla hamaan tulevaisuuteen saakka mikäli siis kunto vanhetessaan antaa periksi. Tosin rokkaahan se Diokin vielä lujaa ja hänellä kuitenkin tuota ikää on jonkin verran enemmän kuin minulla.

Että lähdetään sitten saappaat jalassa lavalta vai?

– Hah, toivottavasti ei kuitenkaan ihan niin käy, tosin olisihan se komea loppu. Ja tästä tulikin mieleeni, että voin varmaan oikaista pienen väärinkäsityksen, josta edelleenkin jauhetaan vaikka missä?

Tottahan toki, ja tässä vaiheessa arvaankin mistä Udo aikoo puhua.

– Haluan nyt tähdentää, että en ole saanut elämäni aikana yhtä ainuttakaan sydänkohtausta. Se vuosien takainen lavalle tuupertuminen johtui ylirasituksesta, stressista ja siitä, että lavalla maastokamppeissa heiluessa on ihan pirun kuuma. Käyn kerran vuodessa kaikenkattavassa lääkärintarkistuksessa ja tähän päivään mennessä minusta ei ole löytynyt mitään vikaa.

Asia on harvinaisen selvä. Eli vuosittainen lääkärintarkistus pitää sairaudet loitolla ja Udon lavalla. Ja hyvä niin, mitäpä tämä elämänmeno olisikaan ilman Udon sumutorviääntä?

Haastattelu julkaistu : 2007-06-13
Kirjoittaja : Sarita DeFeis

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua