|
Juuri levy-yhtiötä vaihtanut, uuden levyn julkaissut ja Suomen mittakaavassa melkolailla eriäviä mielipiteitä nostattanut Cheek on varmasti sangen monelle tuttu tiuhaan soitettujen sinkkujen ja videoiden johdosta. Uuden Kasvukipuja-albuminsa julkaisun jälkimainingeissa olikin hyvä istuttaa mies alas ja kysellä hiukan kuulumisia ja taustoja uuden platan tiimoilta.
Kasvukipuja, mistä moinen nimi?
- Mä tunnen muuttuneeni ihmisenä pirusti viimeisien vuosien aikana rankan itsetutkiskelun kautta.
Fiilistelin syntynyttä materiaalia läpi ja tajusin tämän muutoksen heijastuvan vahvasti tällä albumilla. Tunnetilat on hyppiny ylös alas jatkuvasti ja tekstejä on syntynyt sen mukaisesti.
Ei tämä albumi kuitenkaan mikään pelkkä synkistelytunti ole, vaan mukana on taas aimo annos asennetta ja tuoretta meininkiä.
Olet ollut pitkään pelissä mukana, miten ajat ovat muuttuneet?
- Tästä voisi jauhaa koko haastattelun verran, mutta koitetaan tiivistetään pariin lauseesseen. Vuosituhannen vaihteessa hiphoppia pidettiin junnujen musana ja parhaat kemut olivat ikärajattomia.
Diggareiden keski-ikä on noussut vuosi vuodelta ja meiningit kehittyneet sen mukaisesti. Monet buumin alussa mukana olleet artistit ovat lopettaneet sylkemisen,
mutta onneksi nuoret kollit kehittyy jatkuvasti ja homma pysyy elossa. Kovalla duunilla tämä kehitys jatkuu ja saadaan kuviot kasvamaan.
Aiheutat vahvoja reaktioita ihmisissä, miten suhtaudut välillä kovaankin kritiikkiin?
- On hyvä aiheuttaa reaktioita. Kaikkia ei voi miellyttää eikä pidäkään. Tässä on vuosien saatossa oppinut sulattamaan kaikkea paskaa aika hyvin.
Aiheellinen kritiikki täytyy osata ottaa vastaan ja kehittää hommia sen mukaan.
Olit ennen SonyBMG:n listoilla. Miksi ja miten päädyit Rähinä Recordsin Alarm Entertainmentille?
- Jes! Yhtiön vaihtoon ei liittynyt mitään sen kummempaa dramatiikkaa. Tein kaksi albumia SonyBMG:lle ja nyt tuntui luontevalta vaihtaa lafkaa. Rähinällä oltiin kiinnostuneita mun uusista ralleista ja musta tuntu, että niiden kanssa yhteistyö olisi loogisin ja toimivin vaihtoehto.
Miten bisnespuoli on muuttunut uuden lafkan myötä?
- Mä otin tän projektin haltuun aivan täysin ja tuotin itse albumin, nettisaitin, promokuvat, kannet ja musiikkivideon. Olen siis työskennellyt tosi paljon omillani.
Mikä on uuden levyn vahvuus ja kantava voima?
- Tarkka ja kova duuni, vihaan puolivillaisuutta. Henkilökohtaisuus on varmasti myös yksi valtti. Laitoin itseäni noille raidolle enemmän kun koskaan. Jos kuuntelet ton albumin, niin tiedät aika tarkasti mitä mulle kuuluu ja mitä mielessä on pyörinyt viimeisen kahden vuoden aikana.
Uudella sinkullasi lyöttäydyit yhteen Sami Saaren kanssa, mistä moinen kollaboraatio sai alkunsa?
- Mä muutin viime toukokuussa kuukaudeksi Saloon rauhoittumaan ja duunaamaan tämän albumin tekstit loppuun.
Maisemanvaihdos oli erittäin antoisa. Ystävystyin reissulla Mäkysen Sakun ja Esan kanssa, joista Esa soitti Samin bändissä.
Huukattiin Samin kanssa yhden keikan jälkeen ja fiilisteltiin, et pitäis vääntää jotain yhdessä.
Tehtiin kaksi rallia mun albumille, jotka onnistu huikean hyvin. Ollaan puhuttu, että tehdään jatkossakin proggiksia yhdessä.
Päinvastoin kuin monet räppärit, teet tätä työksesi, mitä eläminen räpillä vaatii?
- Kovaa graindia! Mä oon viimeisen neljän vuoden aikana opiskellut itseni tradenomiksi ja julkaissut kuusi albumia ja rokannut lähes pari sataa keikkaa.
Voin kertoa, että toi duuni on vaatinut tahdonvoimaa, omistautumista ja sisua.
Tyylisi räpätä on erilainen kuin normaali puheäänesi, onko "raspikurkku" tapa pitää etäisyyttä itsesi ja musiikkisi välillä ja paljonko laitat levyillä peliin?
- Mä aloin aikoinaan sylkeä hirveellä aggrella ja rähinällä. Se huutaminen on tässä onneksi vähentynyt levy levyltä, mutta saundi on jäänyt päälle noista ajoista. Ei sitä edes itse ajattele räppäävänsä mitenkään erikoisella tyylillä. Se on luonnollista.
Mitä pidät tärkeänä räpissä ja mitä nykyhetken tarjonnasta uupuu ja mikä on hyvää?
- Kaikki lähtee lyriikasta, joten se on luonnollisesti tärkein osa tässä yhtälössä. Asenne on myös isossa roolissa. Haluaisin, että jengi ei tekis näitä hommia läpällä, vaan jaksais satsata tosissaan. Sellai tekemisen meininki tuntuu uupuvan monilta. Vitsien taakse on helppo piiloutua. Ämseiden pitäis tulla rohkeammin esiin ja tehdä duunia.
Mitä haluaisit lopuksi tiedottaa ihmisille?
- Tarkastakaa toi uusi albumi ja tulkaa morjestaa keikoille. Huikeeta kevättä! Kiitos haastattelusta! |