Haastattelut


St. Hood - Altavastaaja pimeältä kujalta


Metallisen hardcoren yksi kantavista kotimaisista voimista on tänä vuonna debyyttialbuminsa Sanctified julkaissut St. Hood. Tämä albumi on saanut suitsutusta osakseen melko paljon, eikä osattomaksi ole jäänyt myöskään yhtyeen keikkakunto. Mikäli et vielä ole sinut yhtyeen kanssa, niin lukaise, mitä yhtyeen vokalistilla on asioihin sanottavaa. Eli Halmeen Sami, ole hyvä.

Kerro miksi juuri te lyöttäydyitte soittamaan kimpassa?

- Minä (Sami – laulu) ja Timo (rummut) päätettiin muutama vuosi sitten laittaa jonain päivänä oma bändi pystyyn ja syksyllä 2003 alkoi sitten tämä bändin kohdalla tapahtua, kun Timo ja Heikki (kitara) kävivät soittelemassa yhdessä ja tekivät parit biisin rungot, joihin meikäläinen kirjoitti sanat. Parin ekan biisin perusteella homma tuntui sen verran hyvältä, että pyydettiin mukaan Turo soittamaan bassoa ja vähän myöhemmin Panu toiseen kitaraan. Heikki ja Panu ovat vanhoja kavereita keskenään ja soittaneet yhdessä vuosia erinäköisissä bändeissä, joten kitara-akseli tuntui aika luonnolliselta näin. Minä ja Timo taas ollaan tultu helvetin hyvin toimeen keskenämme heti alusta asti ja meillä oli heti samanlainen näkemys tämän bändin tyylistä. Turo on meidän kaveri, joka innostui heti tästä bändistä. Lahdessa on kuitenkin sen verran pienet tämän tyylin piirit, että tunnettiin toisemme kaikki entuudestaan ja tämä kokoonpano ikään kuin syntyi omalla painollaan. Se oli kohtalo..

Miten tärkeätä yhtyeelle on hyvä ystävyys jäsenten keskuudessa?

- Ei siitä muuten tulisi mitään. En voisi kuvitella, että olisin samassa bändissä jonkun ihmisen kanssa, jonka kanssa en tulisi toimeen ja jonka kanssa ei tulisi bändin ulkopuolella hengattua. Me tullaan hyvin toimeen keskenämme ja melkein aina pyöritään yhdessä samoissa porukoissa. Kyllä tää bändi on tietyllä tapaa tuonu meitä yhteen vielä enemmän ja kaveruus vain vahvistuu päivä päivältä. Silloin kun kaikki on ystäviä keskenään, on helpompi tuoda omat näkemykset esille ja toisaalta taas suoran palautteenkin paljon rehellisemmin päin kasvoja. Kyllä nämä jätkät tulee olemaan meikäläisen ystäviä hautaan asti ja toivottavasti myös toisin päin.

Kulman kundeja pyhältä alueelta vaiko hupparifiksaatiota havaittavissa? Eli mikä on tarina yhtyeen nimen takana.

- St. Hood nimen keksi Morning Afterin laulaja Antti. Se kuulosti heti vaan niin pirun siistiltä, että päätettiin ruveta käyttämään sitä. Bändin nimen keksiminen muuten on ehkä vittumoisinta hommaa ikinä. Toisaalta sitten toi St. Hood sopi myös aika hyvin biisien sanojenkin yhteyteen, koska jonkun verranhan toi pyhimysjuttu jatkuu sanoissa. Loppujen lopuksi koko homman nimi on kuitenkin;

1) jokaisella hardcore-jannullahan on huppari aika usein päällä, siitä on tullu melkein sellanen tietty stereotypia.

2) Hood-sana on lyhenne tai slangi-sana tietynlaiselle roistolle ja kyllähän sitä tässä elämässä kävellään aika paljon ”harmaalla” alueella, sääntöjen ulkopuolellakin. Usein hyvää tehdään tai saadaan aikaiseksi pienellä pahalla. Ja se pieni paha taas väistämättä on sääntöjen ja lakien vastaista. Se mitä kuitenkin saat aikaiseksi elämässäsi ja se mitä teet pysyäksesi leivässä määrää tässä yhteiskunnassa sun statuksen. Hyvien ja pahojen tekojen eron määrää oma moraali ja arvot. Helvetisti saat kuitenkin anteeksi virheitäsi, jos saat aikaiseksi jotain hyvää välillä. Loppujen lopuksi punkkarit, skinheadit, hardcore-tyypit ja kaiken alakulttuurin edustajat leimataan kuitenkin hylkiöiksi, roistoiksi, luusereiksi ja lainsuojattomiksi, teet mitä hyvänsä. Tuntuu siltä, että yhteiskunta katsoo vähän halvalla niitä, jotka kirjottaa omaa tarinaansa. Mutta ne, jotka seuraa sääntöjä silmät ummessa ovat yleensä niitä pahimpia kaksinaamoja, joitten takia säännöt muuttuu tiukemmiksi, ja tässä vedetäänkin vähän pesäeroa kyseisiin tahoihin. En myöskään pysty totaalisesti samaistumaan kaikkiin lakipykäliin niiden tulkitsemisongelmien takia; saman rangaistuksen kun voit saada seinään maalaamisesta tai lapsen päälle ajamisesta kännissä. Mutta eihän mikään ole kuitenkaan näin musta-valkoista, hyvän ja pahan, oikean ja väärän rajat kun tuntuu olevan nykyään aika häilyviä. Näin on myös omassa elämässä ja toiminnassa. Myö ollaan kaikki niitä samoja arkipäivän sankareita tilaisuuden tullen.

3) Hardcore edustaa meille meidän ”neighbourhoodia”, eli kavereita, bändejä ja keikkoja. Kyllähän se on tietynlainen pyhä asia meille, jonka vuoksi taistellaan ja jota edustetaan ylpeydellä.

Onko muilla soittajien yhtyeillä jotakin annettavaa St. Hoodille vai onko Hood pelkästään Hood. Eli muista yhtyeistä ei elementtejä oteta tai saada.

- St. Hood on St. Hood ja kaikki meistä tiedostaa sen. Muut bändit ja projektit tuo vain lisää väriä jokaisen elämään ja ehkä siten myös lisäinspiraatiota ja motivoi enemmän tähän hommaan. Eli muista bändeistä ei oteta elementtejä, vaan enemmänkin se on niin, että jokainen meistä tuo persoonallaan ja panoksellaan omat vaikutteensa näkyviin.

Mistä johtuu mielestäsi Lahden HC-scenen laadukkuus ja voimallisuus? Vesijohtovedessä lienee jotain ylimääräistä vai eikö Pelicans-pelit nappaa?

- Pelicans ei ainakaan meikäläistä nappaa, kun sydän on syntymästä asti ollut Saipan hengessä kelta-musta. Kai toi Lahti on kuitenkin sellanen paikka, että siellä on muutaman ihmisen omistautumisen ja hyvien bändien takia tullu sellanen ylpeys omaa hommaa kohtaan ja tiedostetaan se, että jos ei itte mitään tee tai järjestä, ei sitä sitten järjestä kyllä kukaan muukaan. Kaupunkihan ei ymmärtääkseni lämpene juurikaan tälle toiminnalle. Kai se sitten saa aikaan tietynlaisen näyttämisen halun ja Lahdessa onkin aina järjestetty paljon tapahtumia ja punkkarit ja hardcore-porukka on lähes viikoittain saanu nauttia hyvistä keikoista. Ja Torvihan on Suomen ehdoton ykkösmesta keikkoja ajatellen. Kai se sitten nuorempiakin innostaa yrittämään tosissaan, kun vähän vanhemmatkin jaksaa vielä panostaa tosissaan.

Onko Suomen HC-scene yhtenäinen vai muodostuuko siellä tiettyjä kuppikuntia?

- Tällä hetkellä scene tuntuu ainakin meikäläisestä yhtenäiseltä ja ylpeänä edustan sitä. Pieniä kuppikuntia on kyllä kaupungeittain vieläkin, mutta kokonaisuudessaan henki on hyvä ja keikat on järjestään hauskoja tapahtumia ilman mitään ison maailman välikohtauksia. Samalla lailla hardcore-scene on yksi iso kuppikunta, kuin hevi-porukka omalla tavallaan ja omissa ympyröissään, hyvin kuitenkin tullaan toimeen keskenämme riippumatta siitä mitä kuppikuntaa sitten edustetaankin.

Onko hieman "kapeakatseisen" HC-scenen sekaan metallivaikutteiden ujuttaminen vaikeata vai onko se mielestäsi luonnollista?

- Kyllä se tänä päivänä on ihan luonnollista, kun tyylit sekoittuu muutenkin jokaisessa musiikinlajissa. Metallivaikutteet sopii hyvin jo muutenkin sanomaltaan ja ilmeeltään rankkaan musaan. Ei tässä kuitenkaan olla keksimässä mitään uutta juttua, hardcore ja metalli on aina kulkenu hiukan käsi kädessä. Ei Suomen HC-scene sitä paitsi mun mielestä ole mitenkään kapeakatseinen, enemmänkin toisin päin; jos bändi on hyvä, ei sillä ole väliä mitä tyyliä se edustaa. Jos bändi taas on paska, se saa olla paska ihan rauhassa, edustakoon mitä haluaa. Jokainen päättäköön itse mistä tykkää. Tosin joka porukkaan mahtuu kaiken tietäviä puritaaneja - poikkeus vahvistaa säännön. Turha kai sitä on kuitenkaan olla niin helvetin tärkeitä ja sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Onneksi on erilaisia ja eri tyylejä yhdisteleviä bändejä, pysyy scene värikkäänä ja jokainen löytää omansa. Enemmänkin niitä katsotaan paheksuen, jotka yrittää niin kovasti asettaa rajoja eri tyylien välille.

Onko yhteiskunnan epäkohdilla taipumusta inspiroida yhtyettä jollakin tapaa? Ja mitä ovat mahdolliset muut inspiraation lähteet?

- Yhteiskunta inspiroi kyllä, mutta kuitenkin eri tavoin kuin pelkkänä suorana ”haista vittu, systeemi haisee” -kannanottona biiseissä. Kyllä tää enemmänkin on sellasta omien ajatusten kautta epäkohtien peilaamista ja oman pahan olon syitten toteamista. Jos yhteiskunta on väärässä, niin kyllä meikäläinenkin on vähintään yhtä usein. Enemmänkin noi omat, sekä yhteiskunnan epäkohdat saa vihaiseksi ja se viha sitten nousee biiseissä pintaan.

- Oman pään sisältä ja omista ajatuksista löytyy parhaat inspiraatiot. Elämänkokemukset (hyvät ja huonot) kaikkine ruusuineen ja kolhuineen kun jää mieleen pyörimään pitkiksikin ajoiksi, ja kun tulevaisuudesta ei tiedä vielä tänään mitään, ei voi kun yrittää luoda uskoa itseensä. Kyllä omien demonien kanssa taistelu inspiroi aika paljon kirjoittamaan omista rehellisistä fiiliksistä. Musiikillisesti täytyy sanoa että, bändin sisäinen kunnianhimo motivoi koko ajan tekemään parempia biisejä. Hyvät bändit ja hyvä musa saa meidätkin yrittämään kovemmin.

Puhutaanpas hieman tuosta erinomaisesta albumistanne, joka muuten kaikkien hardcore-miesten ja -naisten on syytä ostaa. Eli mikä on ollut pitkäsoittonne saama vastaanotto median ja ostavan yleisön osalta?

- Täytyy kyllä myöntää, että levy on otettu paremmin vastaan kuin mitä edes uskalsi toivoa. Aika lailla ympäri maailmaa on tullut pelkkää hyvää sanottavaa ja hyviä arvosteluja. Tuntuu siltä, että noitten arvostelujen takia tätä levyä on uskaltanut ostaa joku muukin kuin pelkkä hardcore-diggari, mikä on puolestaan juuri sitä mitä haluttiinkin. Saadaan vähän raja-aitoja työnnettyä eteenpäin ja samalla Suomen hardcorea esiin. Kyllä mun mielestä kaikki tähän mennessä levyn ostaneet ovat olleet tyytyväisiä rahojensa vastineesta. Kaikkiahan ei voi kuitenkaan miellyttää, mutta toisaalta ei pidäkään. Kyllä St. Hood on sitä mitä itse tykätään tehdä ja nautitaan siitä itsekin täysin palkein. Hyvä vaan, jos muillekin kelpaa.

Oliko levyn teossa jotakin sellaista joka olisi saanut ainakin hetkellisesti uskon hommaan loppumaan tai ystävyyssuhteet koetukselle? Kuinka prosessi nyt ylipäätään sujui?

- Se aika mitä studiossa pyörittiin oli aika raskas kokemus, kun demon aikaansaama huomio toi mukanaan yllättävää painetta ihan yllättäviltäkin tahoilta. Kaikki tuntui odottavan, että täällä kirjotetaan uusiksi jotain maailman kirjoja. Se paine sitten rassasi vähän itteäkin jossain vaiheessa ja aika ajoin tuli mietittyä, että onkohan tääkin biisi tarpeeksi hyvä ja onkohan tuokin nyt varmasti tarpeeksi hyvä kohta jne. Myöpä tehtiinkin sitten ittemme näkönen levy kaiken paineen alla ja siitä tuli hyvä.

- Toisaalta koko levynteko-prosessi oli sillä tavoin helppo, että meillä oli biisit valmiina studioon mentäessä ja Fullhouse Recordsin tuki takanamme. Suurin paine tuntui kohdistuvan Heikin kohdalle, koska Heikki otti tavallaan sen pääpirun roolin Aleksanterin (nauhoittaja) ohella, mutta lopputulosta ajatellen hyvä, että otti! Kyllä mie silti uskon, että tän levyn tekeminen teki meille helvetin hyvää bändinä, vaikka välillä hermot menikin. Seuraava levy on helpompi tehdä kun tiedetään mitä tehdään toisin.

Levyllä on mukana Breamgodin Ville ja Down My Throatin Krisse, mutta miksi juuri nämä herrat, ja onko näillä vierailijoilla jokin erityinen merkitys teille?

- Ville on vetäny meidän kanssa keikoilla kyseistä Solid Hate -biisiä ja se tuntui luonnolliselta nauhottaa Villen kanssa. Sitä paitsi Villellä on saatanan kiukkunen ääni, joka sopi tuon biisin fiilikseen kun nyrkki nenään. Krisse taas on mun hyvä ystävä ja halusin Krissen mukaan ihan jo pelkästään siitä syystä, että on kunnia saada tehdä biisi miehen kanssa, joka on tehny Suomen hardcore-skenen eteen hommia todella paljon. Krissen kanssa oli luonnollista tehdä ylistys-biisi hardcore-scenelle ja ystävyydelle. Ilman kunnon ystäviä ja ilman hardcore-keikkoja olo ois varmasti tyhjempi. Ja loppujen lopuksi oli hyvä, että kyseiset herrat suostuvat feattaamaan levylle, tuli lisäväriä biiseihin.

Mikä tekee teistä kovan livebändin ja millaista meininki on ollut Suomen ulkopuolella?

- St. Hoodista mun mielestä kovan livebändin tekee se, että meillä on helvetin hyviä soittajia bändissä ja kaikki uskoo ja panostaa tähän juttuun tosissaan. Meillä tuntuu soittokemia toimivan hyvin ja mun mielestä uskalletaan näyttää se kanssa lavalla. Lisäksi se, että jokainen fiilistelee omia biisejä livenä täydellä panoksella antaa hyvän lisämausteen keikkatilanteissa. Tykätään tästä hommasta täysillä ja näytetään se. Toisaalta hyvä yleisö ruokkii omalla osallaan sitä hyvää keikkafiilistä. Suomessa sekä demon jälkeen, että levyn julkaisemisen jälkeen soitetut keikat ovat olleet todella hyviä ja yleisö on tuntunut tykkäävän myös.

- Kun käytiin soittamassa toissa kesänä Ruotsissa ja viime joulukuussa muutama keikka Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa, meiltä ei ollut vielä ilmestynyt muuta kuin pelkkä demo, joten porukka ei siellä oikein osannut odottaa mitään ihmeellistä, mutta taisivat silti tykätä. Kehuja sieltä tuli aika paljon. Ja mun mielestä siihen nähden, mitä siellä meistä tiesivät, meininki oli hyvää.

Mitä on nyt syksyllä ohjelmassa yhtyeen osalta? Levy on käsittääkseni jakelussa myös Japanissa, joten meinaatteko suunnata sinne soittamaan?

- Nyt ollaan soitettu keikkoja sillä ajatuksella, että mitä enemmän soitetaan yhdessä, sitä paremmaksi bändiksi kasvetaan. Ja aika paljon ollaankin saatu soittaa, mikä on mukavaa. Marraskuussa on muutama keikka tiedossa Oulussa, Torniossa ja Kajaanissa. Joulukuun alussa lähdetään ruotsalaisen Helveten kanssa soittamaan lyhytmuotoinen kiertue Ruotsiin ja Norjaan. Toivottavasti ensi vuoden alussa päästään kiertämään lisää ulkomaita, jotain puhetta siitä ainakin on ollut. Japaniin ois kyllä siistiä päästä joskus soittamaan, mutta siitä ei vielä voi kun unelmoida. En tiedä yhtään, onko siellä levyä mennyt kaupaksi vai ei.

Kerro lopuksi, miksi kenenkään pitäisi levynne ostaa tai keikoillenne tulla...?

- Suomessa myydään niin saatanasti ihan hirveää paskaa pelkästään siksi, että sitä mainostetaan telkkarissa ”tän hetken kovana juttuna”. Jokaisen oikeaa musaa arvostavan kuuntelijan ja levyn ostajan tulisi ostaa sellaista musaa, jota sydänverellään tekevät samanlaiset aidon musiikin suurkuluttajat. Sitä paitsi pieniä itsenäisiä levy-yhtiöitä pitäisi tukea jo senkin takia, että saataisiin muutosta aikaiseksi suomalaiseen musiikkiteollisuuteen. St. Hoodin ensimmäinen täyspitkä Sanctified on hyvä esimerkki pimeillä kujilla ja varjoissa vaanivasta altavastaajasta. Se on 2005 vuodelle päivitettyä katuheviä aidoimmillaan. Ja jos vähänkin pidät hyvästä hevistä ja bändeistä, jotka lavalla antavat kaikkensa ja tekevät sen vielä hyvin ja energisesti, tule katsomaan, jos et puhetta usko.

- Suuret kiitokset Noiselle tästä haastattelusta ja tuesta.

Näin siis hardcoren mekasta, ja kiekkoilun kaatopaikasta, Lahdesta. Suuret kiitokset Samille, joka omistautuu haastatteluun samalla palolla kuin keikoillakin omaan juttuunsa. Jarno suosittelee tutustumaan yhtyeeseen nettisivujen välityksellä, käymällä keikoilla tai ostamalla Sanctified-albumin. Tai tietenkin tekemällä näitä kaikkia. Voitte myös käydä Pussileukojen peleissä, mutta muistakaa huutaa silti IFK:ta.


Kotisivu: www.sthood.net
Julkaistu: 2005-11-28
Toimittaja: Jarno Leivo