Haastattelut


Reverend Bizarre - Käsikirjoitettu doom-tarina jatkuu


Kotimaisen doommetallin kirkkain helmi, Reverend Bizarre, on viimein saanut pihalle toisen albuminsa nimeltään II: Crush the Insects. Levy julkaistiin virallisesti keskiviikkona 15.6., joten jää vielä nähtäväksi, millaisen menestystuotteen miehet ovat saaneet aikaiseksi. Hyvältä levy joka tapauksessa kuulostaa, ja edeltävän singlen listamenestys on jo lähes historiallista. Saimme järjestettyä itsemme samaan helsinkiläisen ravintolan pöytään bändin vokalisti Albert Witchfinderin kanssa.

Alkuun kuitenkin pieni kertaus bändin historiasta. ”Listajyrän” tarina ei varmaankaan ole vielä tuttu kaikille.

- Aloitimme vuonna 1995 Lohjalla, ja meillä oli rummuissa sellainen Juippi-niminen kaveri. Lisäksi bändissä olin minä ja nykyinenkin kitaristi Peter Vicar. Silloin soittelimme jotain jamijuttuja ja oli jotain biisiaihioitakin. Ei kuitenkaan mitään sanoituksia eikä sen ihmeellisempää. Muutama vuosi meni niin, ja sitten homma lässähti. Kitaristi lähti Turkuun opiskelemaan, ja rumpalin kanssa päätimme, että joskus vielä soitamme yhdessä. Haaveena oli tehdä ensimmäinen doom-albumi Suomessa. Myöhemminhän se sitten tapahtuikin, tosin toisella kokoonpanolla. Tuolloin Void tuli rumpuihin ja väänsimme demon, ensimmäisen albumin ja siitä on sitten pikkuhiljaa menty eteenpäin. Kymmenen vuotta tulee täyteen tänä vuonna.

- Vinyylisinkkuja, kokoelmalevyjä ja EP:tä on julkaistu ympäri maailman, mutta nuo julkaisut ovat tosin kaikki tulleet vasta viime vuosina. Koko ajan tulee biisejä lisää, ja meillä oli jo Rectoryn (In the Rectory of the Bizarre Reverend) aikaan kasassa paljon niitä biisejä, jotka nyt löytyvät tältä uudelta Crushilta. Itse asiassa tulevan kolmannen levyn biiseistäkin moni oli olemassa jo Rectoryn aikana. Biisejä on ollut olemassa siis jo vuonna 2001 paljon, ja sitten meni pari vuotta hukkaan tuossa levy-yhtiöiden kanssa säädellessä. Siinäkin välissä tietenkin syntyi biisejä lisää. Nyt otetaan kiinni sitä menetettyä aikaa.

- Slave of Sataniakin on soitettu keikoilla jo joskus 2002. Doom Over the World on nauhoitettukin ensimmäisen kerran jo vuonna 2000.

Reverend on myös julkaissut hieman erikoisempia julkaisua ainakin pituutensa puolesta - kuten yli 70-minuuttisen EP:n ja 20-minuuttisen singlen.

- Missään nimessä tuo ei ole sillä lailla tarkoitushakuista, että nyt tehdään maailman pisin single, mutta varmasti tuossa on mukana jonkin verran huumoria. Harbinger of Metal –EP:n kohdalla enemmän kyse oli oikeastaan siitä, että saatuamme sopimuksen aikaiseksi Spinefarmin kanssa he sanoivat, että tehdään nyt sitten se seuraava albumi. Meillä taas oli jo Harbingerin biisit olemassa, eikä niitä voinut käyttää millään albumilla. Toisaalta ne on niin hyviä biisejä, ettei haluttu jättää niitä julkaisematta. Ehdotimme sitten, että teemme eräänlaisen välityön EP:n muodossa. Alunperin ajattelin tuon levyn pituudeksi noin 60 minuuttia ja sen takia sinne lisättiin vielä Burzum-koveri, jotta saataisiin kestoa. Masteroinnissa huomattiin sitten, että sen pituus oli 84 minuuttia. Yhden biisin pudotuksella pituudeksi saatiin tasan 74 minuuttia.

Lohjan vaikutus Pastori-maailmaan

Mutta miten on mahdollista, että Lohjalta tulee yksi maailman tämän hetken kovimmista doom-bändeistä?

- Tuohon voi sanoa vain niin, että kannattaa käydä Lohjalla katsomassa sitä toimintaa. Se on hiukan kyllä muuttunut nykyään siihen verrattuna, kun itse vielä asuin siellä. Kuusi vuotta olen asunut nyt Turussa, mutta ne viimeiset vuodet Lohjalla olivat todella raakoja aikoja. Siellä oli aika väkivaltaistakin se meininki. Edelleenkin ne vaihtoehdot ovat oikeastaan viinan juonti, bändissä soitto tai sitten molempia yhtä aikaa. Sieltä on muitakin bändejä, jotka ovat hyvin mielenkiintoisia, omalaatuisia ja myöskin aika synkkiä. Niiden synkkyys ei vain ole sellaista hienostunutta ja tyylikästä, vaan se on tympeätä ja aitoa synkkyyttä, sellaista Mana Mana –tyylistä. Synkkyys on ehkä hiukan huono sana kuvaamaan sitä, mutta sellaista tietynlaista vitutusta ja alakuloa. Luulisin, että Lohjassa on vähän jotain samaa, mitä löytyy pohjoisen pikkukaupungeista.

Luonnollisesti ihmiset odottavat aina bändin uusilta julkaisuilta jonkinlaista kehitystä. Mutta mitä on bändin mielestä muuttunut?

- Meille ei tietenkään muutosta oikeastaan ole, koska biisejä on soitettu esimerkiksi livenä jo pitkään, mutta ihmiselle, joka ei tunne niitä biisejä entuudestaan, radikaalein osuus saattaa olla levyn alussa, jossa on melko nopsaa soittoa. Yksi muutos on myös se, että aikaisempaan verrattuna ei itsemurhabiisejä ole mukana lainkaan eli levy ei ole samalla tavalla masentava tai masentunut.

Onko Lohjasta siis päästy eroon lopullisesti?

- Ei se sitä ole. Kyllä Lohjallakin osataan juhlia. Siinä on ehkä enemmän sitä lohjalaista juhlatunnelmaa. Siellä juhlat ovat sellaiset, että ihmiset kerääntyvät johonkin paikkaan, juovat viinaa ja odottavat, että ovat kännissä. Juomisen alkuvaiheessa kukaan ei tietenkään puhu mitään. Puolikkaan viinapullon jälkeen alkaa ääntäkin sitten kuulua. Jos Harbinger oli vielä alkulämmittelyä, niin ehkä Crushilla on päästy sitten siihen juhlatunnelmaan.

Miksi hyönteisiä pitää murskata? Toisin sanoen mistä juontaa kakkoslevyn titteli?

- Se on vain tullut. Ei sillä ole sen kummempaa merkitystä. Sellaista biisiä ei levyllä esimerkiksi ole. Nimi on keksitty joskus vuonna 1999 heti ekan demon, Slice of Doomin, jälkeen. Toisen demon itse asiassa piti olla nimeltään Crush the Insects. Silloin ainakin on tullut mietittyä, että tekisi sen nimisen biisin tai ainakin biisin, jossa lauletaan sitä. Siitä ajatuksesta on sittemmin luovuttu. Kun tuota nimeä ei käytetty toisella demolla, oli jo silloin itsestään selvää, että se on toisen albumin nimi.

Reverend Bizarre on melko erikoinen bändi siinä mielessä, että se tietää jo nyt millaista materiaalia se tulee julkaisemaan. Eli on olemassa hyvinkin pitkään piirustukset siitä, miten Outo Pastori jatkaa matkaansa.

- Muistan kun vein aikanaan ensimmäisen demomme Pauli Kalliolle kiitokseksi siitä, että hän oli autellut meitä ja siltä reissulta palatessani mäkeä alas kävellessäni päätin, että kolmas albumi on nimeltään Songs from the Funerial World, mikä tulee myös tapahtumaan. Kolme ensimmäistä levyn nimeä ja peruslinja siitä, mitä ne levyt sisältävät, oli selvillä jo ensimmäisen demon jälkeen. Sen jälkeen on vain alettu kerätä biisejä kyseisille levyille. Se tekee toki levyjen tekemisestä helpompaa, mutta toisaalta siitä tietenkin katoaa se yllätysmomentti itselle. Se onkin suurin syy, miksi me julkaisemme noita vinyylejä. Niillä pystyy toteuttamaan niitä tuoreempia ideoita. Toisaalta noiden albumien biisit saavat muhia sen verran enemmän, että itse toteutusvaiheessa ne ovat täysin valmiita.

Listajyräksi sattumalta

Slave of Satan –singlen listasuosiota ei varmaankaan kukaan osannut odottaa. 20-minuuttisella doom-singlellä listakakkoseksi Antti Tuiskun taakse on aika kova saavutus.

- Ajattelin, että voisimme olla siinä Top 20:n häntäpäässä, koska ne jotka meitä kuuntelee, niin ne kyllä sen myös haluavat. Kun kuulin, että se on kakkosena, niin en tietenkään uskonut. Vappupilaksi minä tuon kategorioin, kun sattumalta oli juuri vappu vielä, kun kuulin tuosta. Se, että levy roikkui listalla viisi viikkoa, ylitti minun ymmärrykseni.

Sir Albert sai itse asiassa kaksi biisiä yhtä aikaa top 10:een, kun hän vieraili Swallow the Sunin uuden Forgive Her –singlen b-puolella. Kyseinen single vietti listalla kaiken kaikkiaan kuusi viikkoa, ja kahden viikon ajan kummatkin singlet olivat top 10:ssä yhtä aikaa.

- Meillä oli keikka Turussa Reverendin kanssa, ja taisimme istua takahuoneessa keikan jälkeen, kun kitaristimme puhelin soi. Kuuntelen siinä vieressä, kun Peter sanoo, että ”voin mä tulla laulaa teijän sinkulle, mutta luulisin, että Albertia kuitenkin yritätte tavoittaa”. Sain puhelimen käteen, ja toisessa päässä oli helvetin päihtynyt Pasi Pasanen (Swallow the Sunin rumpali), joka esitti asiansa, ja lupauduin ilman muuta lähtemään messiin. Puhelun jälkeen vähän mietin kyllä uudelleen, että mihin tuli suostuttua, kun kyseinen biisi (Candlemassin Solitude) on niin vaikea laulaa, mutta otettiin kuitenkin haaste vastaan. En edes tuntenut noita heppuja vielä tuolloin. Pasanen oli ainoastaan tuttu Morningstarin kautta, jota diggailin. Se oli kuitenkin hieno kokemus, ja ainakin itse pidän meitä nykyisin jo kavereina. Sitä en tiedä, onko tunne molemminpuolinen.

Doomahtavan ja synkistelyyn kallellaan olevan musiikin nykyisestä vetovoimasta saatiin aika hyvä esimerkki jokin aika sitten Nosturissa, kun Isis ja Jesu pistäytyivät Suomessa. Noin 500 katsojaa vetänyt keikka oli erinomainen ja osoitti ainakin sen, että myös tuolla laahaavallakin tyylisuunnalla on tällä hetkellä kysyntä kasvussa. Myös Albert oli kiinnostunut keikasta, kun esikuvia olisi ollut paikalla. Ikäväkseen mies joutui kuitenkin keikan skippaamaan.

- Syy siihen, miksi olisin itse paikalle halunnut, oli lämmittelijänä toiminut Jesu. Justin Broadrick on kova jätkä, ja olen ollut Godflesh-fani joskus 90-luvun alusta lähtien. Se olisi todellakin kiinnostanut.

- Old school doomin suosio on myös mennyt viime aikoina huimin askelin eteenpäin. Meillä oli jokin aika sitten suuri kunnia esiintyä Count Ravenin kanssa. Paikalla oli lisäksi saksalainen Mirror of Deception eli tarjolla oli puhdas vanhan koulun doom metalia. Silloinkin huomasi sen, että ihmisiä todella kiinnostaa myös tämä vanhempi tyylisuunta. Keski-Euroopassa on vielä paremmin asiat. Siellä on esimerkiksi doom-festareita, joita kymmenen vuotta sitten ei voinut edes kuvitella. Kuulijakunta on myös erittäin laajaa nykyään. Keikoilla näkee niin hippejä, punkkareita, rastapäitä kuin roolipelaajia. Musta on ainakin hienoa, että ihmiset tulee kuuntelemaan meitä. Eräänlaista sivistystyötähän tämä on, ja on totta kai mukava nähdä, että se musiikki puhuttelee ihmisiä.

Suosion kasvu ei kuitenkaan aiheuta ainakaan Albertissa kovin suuria tulevaisuuden suunnitelmia, vaan bändi tietää, mihin sen on mahdollista ja halua päästä.

- Seuraavaksi lähdetään tosiaan Amerikkaan. Ei tässä tosin taida oikein mitään valloitettavaa enää olla. Kyllähän me ymmärrämme, ettei meidäntyylisellä musiikilla mennä sinne valtavirtaan, eikä sitä välttämättä haluttaisikaan. Doom metal –skenessä me olemme oikeastaan jo siinä pisteessä, mihin voimme päästä. Totta kai on olemassa isompia bändejä, muttei me edes haluta mennä samalle tasolle kuin ne, joita me seuraamme. Koemme toisin sanoen jo olevamme sillä tasolla, jonka haluamme saavuttaa. Voimme rauhassa keskittyä tekemään ne jäljellä olevat levyt ja pistää sitten pillit pussiin. Kolme albumia on ainakin vielä tulossa. Se on ainakin jo suunniteltuna.

Loppuun vielä perustelu sille, miksi ihmisten kannattaa ostaa Crush the Insects?

- En mä tiedä, kannattaako niitten välttämättä ostaa sitä levyä. Jos miettii millasia levyjä nykyään julkaistaan, niin ne kuvastaa aika hyvin sitä aikaa missä elämme. Jos taas haluaa nähdä ja kuulla sitä millaista on ollut joskus 70- ja 80-luvulla ja hengittää edelleen omana olionaan, niin kannattaa ostaa Crush the Insects. Se antaa kuvan siitä, että kaikki ei ole sitä samaa. Tai se kannattaa ostaa, jos tykkää hevistä.


Kotisivu: reverend.shows.it
Julkaistu: 2005-06-16
Toimittaja: Tero Kallio