Janne Hyrkäs, Mokoma – Rumpupornoa osa II
Rumpupornoa on haastattelusarja, jossa pureudutaan kotimaisten rock- ja metallirumpaleiden tekniikkaan ja sielunelämään historiaa unohtamatta. Kuka on kenenkin sankari? Mistä kannukset kannutteluun ovat lähtöisin? Miten rumpujensoitto hivelee muusikon korvaa aiheuttaen määrittelemättömiä henkisiä orgasmeja? Sarjan toisena osanottajana toimii Mokoma-yhtyeestä tuttu Janne Hyrkäs.
Aloitetaan rumpupornon käsitteellä. Mitä aihe tuo mieleesi, entä miten määrittelisit sen?
– Käsite tuntuu kyllä vähän vieraalta, mutta lähinnä siitä tulee mieleen Stam1nan Kake keikkabussissa selaamassa rumpuesitettä ja kuolaamassa. Ei vaan, eiköhän se ole jotain rumpukamoilla hekumoimista ja fiilistelyä, ja tähän olen syyllistynyt viime aikoina hivenen itsekin.
Kuka mahtaa mielestäsi olla rumpupornon Ron Jeremy ja miksi?
– Rumpupornon Ronilla pitäisi olla isot kamat, joten varmaankin se on Mammuth-orkesterin rumpali, jolla ainakin oli seitsemän bassorumpua. Eli basari per bändin nimen kirjain, kätevää! Mitään muuta en tästä rumpalista tiedäkään. Tai sitten se on Tommy Lee.
Millaisesta soitosta saat suurinta henkistä tyydytystä? Soittaessa itse ja katsellessasi muiden soittoa?
– Ehdottomasti kun soittaa itse! Sama kun kysyisit, että onko mukavampaa harrastaa seksiä itse vai katsoa kun joku muu tekee sitä.
Mistä oma soittaharrastuksesi on lähtenyt käyntiin?
– Omat soittohommat lähtivät käyntiin ylä-asteen musiikkitunneilta 80-luvun lopulla. Siellä koskin ensimmäisen kerran oikeaan rumpusettiin ja saman tien aloin mankua vanhemmilta omaa settiä. Muita instrumentteja ei tarvinnut enää harkita. Lappeenrannan Musiikki Fazerilta löytyi sitten sähkönsininen Linkon setti, jolla jokusenkin vuoden paukutin. Ensimmäiset bändiviritelmät käynnistyivät oikeastaan saman tien.
Keitä pidät suurimpina vaikuttajina omaan soittoosi ja miksi?
– Kun aloitin soiton kuvioissa pyöri kaksi selkeästi ”parempaa rumpalia” eli Kemppisen Jani (nyk. Popeda-fame) ja Hyyrysen Jussi, joka jo silloin soitti YUP:ssa. Näiden soittoa katselin ja yritin ymmärtää, mistä on oikein kysymys. Tämä oli sinällään merkittävä alkusysäys, koska kysymys oli kuitenkin rokkirumpaleista. Oma soittotyylini voisi olla täysin toisenlainen, jos kysymyksessä olisi ollut esim. jazz-rumpalit. Pitääkin siis vetää jätkiä turpaan kun näen, heh. ”Tälläinen miusta nyt sitten tuli ja se on teidän syy, poks!”
– Nykyään nappailen hyviä juttuja sieltä sun täältä, esimerkiksi Pig Destroyerin Terrifyerilla on hienoa soitantaa. Tuoreimmista tuttavuuksista vaikutuksen ovat tehneet myös Mastodonin Brann Dailor ja Dirk Verbeuren Scarven uusimmalla. Tuollaista vähän rönsyilevääkin rummuttelua on hauska kuunnella, vaikka itse edustakin enemmän tällaista peruskomppikoulukuntaa. Sellainen kutina on päällä, että Macheten tulevalla levyllä Saikkosen Teemu saattaa päräytellä melkoisen komeasti. Ja Lombardohan on tietty PARAS!
Minkälainen on oma viikottainen soitto-ohjelmasi? Minkälaisiin asioihin keskityt yksin treenatessasi?
– Viikko-ohjelmaa voisin alkaa pikkuhiljaa kehitellä, koska nyt siihen olisi mahdollisuus. Vajaaseen kymmeneen vuoteen en nimittäin ole rumpujeni kanssa samassa kaupungissa, mutta vuoden alusta hankimme treenikämpän Helsingistä. Alkoi se Lappeenrannassa ravaaminen jo hivenen kyllästyttääkin. Nyt olen käynyt pari kertaa yksin soittelemassa, mutta lähinnä se ollut sellaista silmitöntä paukuttamista eli osastoa: höyryt pihalle ukosta ja rummuista. Sen verran siitä on ollut hyötyä, että olen löytänyt vähän järkevämmän tuntuisen soittoasennon, ihan penkkiä nostamalla. Treenaaminen rajoittui monta vuotta pelkkiin bänditreeneihin, mikä ei ole kyllä hyvä juttu. Ei siinä biisejä tahkotessa pysty keskittymään mihinkään tekniikkajuttuihin, kyllä niille pitää löytyä oma privaattiaika.
Mikä on mielestäsi oleellista hyväksi rumpaliksi kasvamiseen?
– Hyvä rumpali tarvitsee rytmitajun lisäksi sellaista musikaalisuutta, että hän ymmärtää biisien luonteen ja tätä kautta osaa soittaa biisin ehdoilla. Tältä pohjalta pärjää aika pitkälle.
Millaiseksi koet rumpalin roolin yhtyeessä? Taustatekijä vai kokonaisuuden tärkein lenkki?
– Rumpali pitää homman kasassa: samaan aikaan taustatekijä ja tärkein lenkki. Esimerkiksi metallimusiikissa rumpali usein nivoo koko bändin tiukan kuuloiseksi, jos tempo pysyy lapasessa ja soitto tukee riffejä.
Soitat Mokoma-orkesterissa. Onko sinulla kokemusta muista yhtyeistä? Entä miten vertailisit näitä bändejä rumpujensoiton näkökulmasta?
– Aloitin aavistuksen monimutkaisemmalla kamalla, eli 80-90-luvun taitteessa soitin speed/thrashmetallia Wendigossa ja teknistä hc:ta Riistanhoitoyhdistyksessä. Näiden bändien kanssa keikkailimme myös jonkun verran, ”Riistiksen” kanssa Torniossa saakka CMX:n lämppärinä. Oli muuten Kolmikärkeen täysin kilahtaneelle teinille aika kova juttu! Sitten tuli grungen innoittamana Feed’ em Flies, jonka myötä pienensin rumpusettiä nykyisiin mittoihin eli pari ylimääräistä tomaria sai kyytiä. Tämän jälkeen soitin Valtavassa Kääpiössä vuodet 95-99, teimme levyn ja mini-cd:n Sonylle, soitimme ”oikeilla” festareilla ja hajosimme. Kääpiössä soitin klikin kanssa, joten tässä vaiheessa se tuli tutuksi ja yksinkertaistin soittoa ihan tarkoituksellisesti. Samaan aikaan vaikutti myös Pronssinen Pokaali, jossa soitin ensimmäisellä levyllä ja sitä seuranneilla keikoilla. Annalan Markohan soitti Pokaalissa samaan aikaan kitaraa, joten tämä voi vaikuttaa siihen, että päädyin vuonna 2000 Mokomaan. Miullahan oli pieni soittobreikki ennen Mokomaa, eli tuntumaa piti hakea uudelleen ja tuntuman haku jatkuu edelleen, heh. Mutta hauskaahan tuossa soittohistoriasyklissä on se, että olen palannut vähän samoille vesille mistä olen lähtenyt. Eli metallista kaikki alkoi ja sinne näköjään päätyykin, muutaman mutkan kautta.
Millainen oli aivan ensimmäinen bändisi ja millaisia muistoja se herättää sinussa?
– Wendigo oli ensimmäinen ja muistothan ovat hienoja. Ei sellaista nuoruuden intoa ja poikaporukassa pyörimisen mahtavuutta voi moneen kertaan kokea. Nykyisin kyllä tuntuu melkein samalta, myö ollaan ilmeisen hyvin onnistuttu Mokomassa regressoitumaan 15-vuotiaan tasolle, which is nice. Niin, ja poikaporukka on vaihtunut äijärevohkaksi.
Koetko, että pystyisit soittamaan musiikkia sessiopohjalta, vai haluatko vaikuttaa musiikin lopputulokseen?
– Miulla on aika vähän kokemuksia sessio-hommista, ihan hyviä tosin. Luulen kuitenkin, että sovin paremmin bändijätkäksi, tykkään hioa sovituksia kämpillä bändin kera.
Millaiseksi koet rumpalin aseman studiotyöskentelyssä? Millaisia kokemuksia sinulla on aiheesta?
– Kyllähän rumpupohjat rakentavat sen perustan, jonka päälle muut käyvät studiossa rakentamaan. Jos perusta on valettu huonosti, ei koko hommasta tule mitään. Mie koen, että olen studiossa keskitempojollotusten kanssa aika vahvoilla, mutta kun aletaan louhia rivakkaa thrashiä klikin kanssa, niin voe luoja… Studiotyöskentely on miulle aika raastavaa ja stressaavaakin, koska tiedostan sen vastuun mikä rumpupohjiin liittyy. Ja studiossa tulee aina niitä ylläreitä, että eihän joku komppi toimi alkuunkaan niin kuin oli kämpillä visioinut. Siinä sitten pohtimaan uusia sovitusideoita, muiden ukkojen esittäessä omia näkemyksiään ilmarumpujen ja hirvittävän mökkälän siivittäminä.
Millaisella rumpusetillä soitat tällä hetkellä? Mitä merkkejä suosit setissäsi?
– Miulla on Taman Starclassic Performerit, väri on transparent black. 22”-bassari, 14”- & 16”-tomarit ja setin perusvirveli. Tilasin tovi sitten toisen bassarin ja saa nähdä ilmaantuuko noita tomareita lisää. Tuo 14” on vähän hankalan kokoinen etutomiksi, tosin hyvältä se näyttää, mikä tärkeintä. Pellit ovat Agop Istanbul Alchemyä: pari chinaa 17” & 18”, pari crashia 17” & 18”, komppi 20” ja haikka 14”, mallit vaihtelevat. Pedaaliosastolla Taman Iron Cobra.
Mihin toivoisit soittosi kehittyvän tulevaisuudessa?
– Tekniikkaa lisää, mutta ennen kaikkea lisää kestävyyttä, varmuutta ja näyttävyyttä. Ja pikkuhiljaa olisi kiva oppia virittämään rummut.
Haastattelu julkaistu : 2005-06-06
Kirjoittaja : Toni Peltola
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein haastattelu on julkaistu 25.8.2009 ja vanhin 12.1.2002. Yhteensä arkistosta löytyy 556 haastattelua