Haastattelut


Superstition - Tuhoajan bluesia


Helsinkiläinen superraskasta rockia soittava Superstition julkaisi loppusyksystä ensimmäisen EP:nsä Destroyer’s Blues. Tiukkaa ja raskasta runttausta sisältävä tuotos oli yksi parhaista raskaan rockin saralla kuulemistani levyistä viime vuoden aikana, joten pakkohan se oli tarkastaa millaista on meininki nimen Superstition takana. Paikalle erääseen helsinkiläiseen kapakkaan saatiin bändin kitaristi Jussi Konttinen (J) ja rumpali Sami ”Jokkari” Jokilehto (S).

-Superstition on melko uusi bändi vielä. Millainen tarina Superstitionin takaa löytyy?

J: Bändi on perustettu lähinnä siksi, että pääsee soittamaan sellaista musiikkia, mistä itse diggailee. Vanhoista klassisista Sabbathista ja kumppaneista lähdetään liikkeelle, modernisoidaan soundia ja toivottavasti kuulostetaan itseltämme sitten lopuksi ja sellaiselta, että muutkin haluavat sitä kuunnella.

-Kauan bändi on ollut kasassa?

S: Kaksi vuotta tulee kohta täyteen tällä kokoonpanolla.
J: Edeltävä aika oli aika leikkimistä ennen kuin Jokkari tuli messiin. Vähän siinä ja siinä pitäiskö sitä aikaa laskea mukaan ollenkaan. Tämän kaksivuotiskauden aikana on kehitytty huomattavasti enemmän.

-Kaikilla bändin jäsenillä on ollut myös aikaisempia kokeiluja, mutta yleisesti ei kovin pitkälle menneitä.

J: Babylon Whores (jossa Jussi oli aikanaan mukana) on käsittääkseni bändeistä ainoa, joka on edennyt levylle asti.
S: On minullakin olemassa toinen bändi, mutta se on lähinnä kerran viikossa terapioimaan kokoontumista.

-Onko bändi taikauskoinen, kun se on bändin nimeksi asti päässyt vai pitikö vain löytää nimi, jossa on sana super?

J: Itse asiassa tuo menee aika lähelle. Alunperin, kun bändin vokalistin Jarin kanssa mietittiin tuota nimeä, niin ajateltiin lyhyttä ja ytimekästä nimeä Super, mutta se nyt oli tietenkin jo olemassa. Jatkettiin sitä sitten hieman ja saatiin Superstition. Sillä on kuitenkin hyvä merkitys, kun alkaa tätä oma elämän filosofiaansa huutamaan. Ja onhan se lisäksi makee nimi.

-Toimiva nimi joka tapauksessa.

J: Varmasti maailmassa on sata tuon nimistä bändiä, mutta ainakin me ollaan toistaiseksi ainoita, jotka ovat rekisteröineet superstition.jotain-nimen nettiin, joten sitä kautta ollaan ainakin vahvoilla.

-Vaikutteet on napattu aika laajalta alueelta (White Zombie, Metallica, Beatles, RATM), joista osalla ei kyllä ole mitään tekemistä teidän musiikin kanssa.

J: Ei nuo kaikki kyllä musiikissa läpi kuulu, mutta esimerkiksi Rage Against The Machinen vaikutusta on se, että nykyinen kitaransoittotyylini on sellainen kuin se nykyään on. Nuorempana oli mukava soitella sooloja ja olla muutenkin niin, että kaikki liikkuu mahdollisimman vähän ja nopeasti. RATMin kautta ymmärsin sen, että kitara voi olla myös perkussiivinen soitin. Sen jälkeen on aika vähiin jääneet leadit.

-Kitarahan on tunnetusti lyömäsoitin.

J: Siitä on sitten jäänyt myös tuo, että biiseissä pitää olla groove raskauden lisäksi. Ja Beatleshän on vain loistava bändi, joka on meidän musaan tuonut ehkä lisää melodisuutta.

-Levy pistettiin pihalle Soundmen recordsin kautta. Millainen heidän rooli tässä on ollut? Varsinainen levy-yhtiö ei tuo kuitenkaan taida olla.

S: Käsittääkseni tuo Soundmenin homma on vielä aika alkutekijöissään.
J: Jonkinlainen katalogi heilla taitaa olla olemassa, jossa on pari levyä, mutta oikein täysin selvä tuo ei ole meillekään.
S: Omakustanneasteella ollaan kuitenkin edelleen eli ei olla signattuna Soundmenille.
J: Destroyer’s Bluesia me itse pidämme meidän ensimmäisenä julkaisuna. Julkaisija on nyt Soundmen, joka näkyy siellä sun täällä. Yhteistyötä on tehty puolin ja toisin. Tuttuja tyyppejä kuitenkin.

-Levy nauhoitettiin Stakula Housessa Helsingissä ja jälki on kieltämättä hyvän kuuloista. Oletteko tyytyväisiä lopputulokseen?

J:Kyllä. Ainahan löytyy naputtamista jostakin. Itse olen ainakin jonkinasteinen perfektionisti, mutta kyllä tuo on juuri niin hyvä mihin sillä hetkellä pysyttiin.

-Kauanko levy viilattiin?

S: Viitsisikö tuota edes sanoa. Siitä voi saada vähän väärän kuvan.
J: Studioon menosta levyn puristamiseen meni aikaa yhteensä 14 kuukautta. Helvetin hitaasti, mutta varmasti. Siinä oli kiireitä itse kullakin. Studiossa ei sentään oltu koko aikaa. Vaikka kyllä sielläkin tuli aikaa vietettyä paljon.
S: Molemminpuolinen oppimisprosessi tuo nauhoitus oli. Paljon tuli opittua kantapään kautta.

-Levyn soundit ovat ainakin erittäin raskaat.

J: Kyllä tuo onnistui hyvin. Kitararaitoja on käytetty aivan tajuttomat määrät. Parhaimmillaan on varmaan 30 komppikitaraa yhtäaikaa. Jokainen noista on kuitenkin tärkeä. Välillä kokeiltiin hieman ilmavampaa soundia, mutta se ei vain toiminut.

-Silloin, kun tietää mitä haluaa, niin on vaikea lopettaa ennen kuin se on juuri kohdallaan.

J: Kyllä varmaan joskus myöhemmin voidaan tehdä ilmavampaakin soundia, mutta nyt se piti viedä äärimmilleen.

-Millainen vastaanotto levyllä on ollut?

S: Levy on nyt ollut jonkin aikaa saatavilla helsinkiläistä levykaupoista. Hirveesti palautetta ei ole vielä ehtinyt saamaan, mutta hirveen kehuvaa se vähä on ollut.
J: Keikoilla ihmiset ovat vertailleet meitä mm. Entombediin ja Cathedraliin, mutta ei ne kyllä mielestäni samanlaisia ole, vaikkakin hyviä bändejä ovat kumpikin.

-Biisistä Motorman tehtiin myös video. Millaista jälkeä on luvassa?

J: Sellaisella työläisteemalla tuo etenee. Videolla on tarina eikä se ole perinteinen hevivideo, jossa heilutellaan nyrkkiä. Ei ihan Kotiteollisuuden snägärille asti mennä, mutta siinä videossa on kyllä henkeä. Video yritetään saada mahdollisimman useaan paikkaan näkyville, vaikka eihän noita montaa kyllä ole olemassakaan. Sitä varmaan lähetellään taas aivan ympäriinsä. Yleensä on ollut tapana lähetellä kaikenlaista aivan ympäriinsä. Tätä levyäkin pistettiin George Bushille ja David Geffenille ihan henkilökohtaisena postina. Postikulut kyllä nousee aika paljon tuon takia, mutta hauskaahan se vain on.

-Onko jotain suunnitelmia keikkojen suhteen?

J: Mitään ”kiertuetta” ei ole tiedossa. Pistokeikkoja on tiedossa. Levyä on pistetty menee ympäriinsä ja soitellaan sitten perään, että miten ois. Toivottavasti päästään hieman laajemmin myös heittämään keikkaa. Keikkailu on kuitenkin niin helvetin hauskaa. Tai se varsinainen keikka. Kaikki muu on ihan paskaa hommaa, mutta kyllä se on sen arvoista.

-Tähän päättyikin sitten tämä juttutuokio bändin kanssa. Kannattaa tsekata bändi. Raskasta vääntöä voin ainakin luvata.


Kotisivu: www.superstition.org
Julkaistu: 2002-12-30
Toimittaja: Tero Kallio