Haastattelut


Slayer - "Loppujen lopuksi olemme vain lauma juoppoja"


Slayer, yksi thrash-maailman pitkäikäisimmistä ja arvostetuimmista instituutioista, saapui keskellä syyshämärää pääkaupunkiimme keikkailemaan. Noise.fi sai kunnian jututtaa basisti-vokalisti Tom Arayaa. Hän osoittautui odotusten mukaisesti itsevarmaksi, mutta vaatimattomaksi ja avoimeksi herrasmieheksi, jonka täyteläinen nauru on herkässä.

- Kiertue Slipknotin kanssa on mennyt oikein hyvin. Olemme kaikki olleet tyytyväisiä, ja keikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Aloite yhteiskiertueeseen tuli heidän puoleltaan.

Araya tunnustaa rehellisesti kiertueen taloudelliset lähtökohdat.

- Musiikkimme uppoavat hieman erilaisiin ihmisryhmiin, ja on olemassa suuri joukko Slipknot-faneja, jotka tietävät Slayerin, mutta eivät ole juuri kuulleet biisejä tai nähneet yhtyettä keikalla. Tämä on tilaisuutemme saada ote uudesta levyjä ostavasta sukupolvesta.

Suomella ei ole erityistä sijaa Arayan sydämessä, mutta Slayer on aina tullut mielellään soittamaan puukkojunkkarien ja poromiesten luvattuun maahan.

- Käymme täällä aika harvoin, ja on aina mukava palata takaisin. Olette fyysisesti kovin kaukana muusta sivistyksestä. Keikkayleisöissä on valtavia eroja maiden välillä. Täällä Skandinaviassa ihmiset ovat todella rauhallisia - he vain katsovat ja nauttivat mielellään. Yleisön reaktioita oppii vuosien varrella, ja aina kun soitamme täällä, tiedämme mitä odottaa. Tosin esimerkiksi Saksassa yleisö on perinteisesti ollut aggressiivista, mutta tällä kertaa sielläkin oltiin yllättävän kiltisti.

Slayer joutui taannoin keskeyttämään keikan Arayan menetettyä äänensä.

- Jätimme pois pari kappaletta ja esitimme neljä raitaa instrumentaaleina. Eräs taitava saksalaislääkäri käsitteli onneksi kurkkuani ja sai jollain konstilla ääneni taas toimimaan. Hän myös opetti minua laulamaan rennommalla tyylillä. Ohjelmassa oli onneksi välipäivä, joten emme joutuneet peruuttamaan kokonaista keikkaa. Kerran aikaisemmin olemme joutuneet tekemään sen juuri ääneni vuoksi. Tällä hetkellä kurkkuni on hieman väsynyt haastattelujen antamisesta, mutta olisi sinunkin, jos olisit huutanut 20 vuotta. Aion kyllä jatkaa sitä niin kauan kuin ääntä riittää.

Yhtyeeltä on odoteltu uutta materiaalia jo jonkin aikaa. Tuorein studiolevy God Hates Us All ilmestyi syksyllä 2001.

- Odottelemme, että tuottajamme Rick Rubin saa jakelukanavat ja muut käytännön asiat kuntoon. Pääsemme studioon toivottavasti alkuvuodesta. Materiaali on jonkin verran edellislevyn tyylistä, mutta siitä kuulee samalla palasia kaikista uramme vaiheista. Sanoituksista ja melodioista on tosin vaikea sanoa vielä mitään. Vahvaa materiaalia on tulossa joka tapauksessa.

- Rick on siitä erikoinen tuottaja, että hän ei välttämättä ole aina edes paikalla studiossa eikä tee itse käytännön töitä. Hän esimerkiksi teetti kolmesta God Hates Us Allin raidasta uudet miksaukset, jotka sitten päätyivät levylle. Divine Intervention on ainoa levymme, jonka tekemiseen hänellä ei ollut osaa eikä arpaa.

Uransa alkuvaiheessa Slayer oli monien virkaveljiensä tavoin koristautunut kajaalilla ja muilla katseita kääntävällä meikillä.

- Tulimme Hollywoodista, jossa kaikki paikalliset bändit käyttivät meikkejä. Siinä missä muut yhtyeet näyttivät naisilta, me yritimme saada aikaan hieman miehekkäämpää ulkonäköä esimerkiksi verisillä silmillä.

- Loppuvuodesta 1983, Show No Mercyn ilmestymisen jälkeen, soitimme keikan San Franciscossa. Joku tuli settimme jälkeen kehumaan esiintymistä ja kysyi samalla, miksi maalailimme kasvojamme. Hänen mukaansa olisimme ilman meikkejä ihan yhtä rankkoja. Itse jätin meikit saman tien pois, mutta Jeff Hanneman ja Kerry King jatkoivat vielä jonkin aikaa. Ehostaminen kuitenkin väheni heiltäkin pikkuhiljaa, ja lopulta se jäi kokonaan.

Yhtyeen jäsenillä on oma näkemyksensä siitä, mistä laulunaiheita kannattaa etsiä.

- Jeff on kiinnostunut sodasta, Kerry taas uskonnonvastaisista teemoista. Itse perehdyn mielelläni sarjamurhaajiin ja vastaaviin makaabereihin aiheisiin. Joskus kyllä mietimme sopivia aiheita joukolla. Esimerkiksi Bloodline ja Screaming from the Sky syntyivät meidän kolmen yhteistyönä.

- War Ensemble taas on Jeffin ja minun säveltämä. Hän oli suunnitellut säkeistön ja kertosäkeen valmiiksi, mutta jotakin puuttui. Hän antoi minulle luettavaksi kappaleen eräästä sota-aiheisesta kirjasta, ja sain siitä inspiraatiota tehdä biisin valmiiksi. Toki meillä on erilaisia mielipiteitä sävellyksestä, mutta kunhan kappale on hyvä, ei ole väliä, mistä se kertoo.

Mukavista kesäpäivistä, perhosista ja rakkaudesta Slayer ei kuitenkaan osaisi tehdä kappaletta.

- Perhosbiisissä varmaan lähinnä kuvailtaisiin, miten eläin paloitellaan. Kuolemasta ja murhista kirjoittaminen on meille hyvin luonnollista. Dead Skin Mask, Necrophiliac ja 213 ovat varmaan eniten rakkauslauluja muistuttavat kappaleemme. Viimeksi mainitussa on jopa mukana sana rakkaus, tosin yhteydessä How I love to kill you.

Araya, King, Hannemann ja rumpali Dave Lombardo eivät juuri pidä siviilissä yhteyttä.

- Aina, kun palaamme kiertueelta kotiin, kaikki lähtevät omiin suuntiinsa. Minulla ja Davella on perhe, kitaristeilla taas ei. Itse pyrin viettämään mahdollisimman paljon aikaa lasteni kanssa. Tiedän, että Kerry pitää eläimistä ja Jeff keräilee kaikenlaista, mutta en tarkalleen tiedä, mitä he puuhailevat ollessaan kotona.

- Nytkin olemme olleet tien päällä kesäkuusta asti. Tämän reissun jälkeen olemme neljä päivää kotona, ja sitten käynnistyy Jägermeister-kiertue Yhdysvalloissa. Tämä on pisin ajanjakso, jonka olen koskaan ollut poissa kotoa.

Monet veteraaniyhtyeet ja -artistit ovat julkaisseet viime vuosina urastaan kertovia kirjoja. Slayerille tämä ei kuitenkaan ole ajankohtaista nyt eikä välttämättä tulevaisuudessakaan.

- Ei sellaisesta ole missään vaiheessa ollut puhetta. Eikä meistä oikein saisi irti mitään Mötley Crüe -luokan sekoilutarinoita. Lisäksi jatkuvan päihtymyksen vuoksi on aika vaikea muistaa kaikkea vuosien varrella tapahtunutta. Olemme loppujen lopuksi vain lauma juoppoja.

Nykyisin yhtye kuitenkin käyttää viisasten juomaa kohtuudella.

- Ei tällaista musiikkia oikein voi soittaa krapulassa. Joskus nuorempana se vielä onnistui. Yritämme kuitenkin nykyisin pitää huolta terveydestämme. En itsekään jaksa katsella lavalla kännipäissään tai krapulassa sekoilevia yhtyeitä.


Kotisivu: www.americanrecordings.com/slayer
Julkaistu: 2004-11-03
Toimittaja: Antti Kavonen