Haastattelut


Manitou - Hullu kuu nousee idästä


Kotkan poikii ilman siipii, lauloi itäisen satamakaupunkimme legenda Juha Vainio aikoinaan, mutta nyt Junnun lausahdusta täytyy Manitou-nimisen heavypoppoon kohdalla korjata siten, että siivet ovat pojille kasvaneet selkään ja on aika koittaa, kuinka pitkälle Karhulan poikien lentotaito vie. Basisti Ismo Laukkanen, vokalisti Markku Pihlaja ja rumpali Matti Suhonen ynnäsivät tunnelmiaan uutukaisen ilmestymisen alla LMSN:lle. Bändissä vaikuttavat edellä mainittujen hemmojen lisäksi kitaristit Markus Vanhala ja Antti Lauren, sekä kosketinsoittaja Jukka Perälä.

Manitou perustettiin kolmimiehisesti loppuvuonna 1997. Vuosien aikana hitsautui yhteen kokoonpano, jonka tuotoksena debyyttialbumi The Mad Moon Rising nousi siivilleen kesäkuun 21. päivä. Levyn julkaisee brittiläinen Rage Of Achilles -levymerkki, jonka muita suomalaisia artisteja ovat mm. Amoral, Kiuas, Fall of the Leafe ja Spiritus Mortis.

- Viitisen demoa ehdittiin väsätä ennen kuin joku sai idean lähettää tuotoksia levy-yhtiöihin. Sitten ne Ragelta otti yhteyttä (varmaan säälistä, heh!) ja nyt on debyyttirieska valmis, Laukkanen hymähtää.

Itse asiassa Rage Of Achillesin tarjoama levydiili ja sitä myötä suomalaisen Fireboxin jakelukanavat olivat Manitoulle toiveiden täyttymys.

- Manitou oli jo aika pitkälti lyömässä hanskoja naulaan, kun ei aikaa eikä kiinnostusta tuntunut olevan enää oikein kellään, mutta täydellinen muutos tapahtui kun tuo levydiili tuli julki. Sen jälkeen onkin ollut aivan eri meininki. Totta kai se tuo lisäpotkua, pitäisihän sitä olla jo aika tyhmä jos ei toisi, Suhonen kertoo.

Esikoislevyn viisuista näyttää vastaavan mukana koko joukko eri tekijöitä. Laukkanen kertoo, että syyt usean biisinikkarin yhteistyölle olivat pelkästään käytännölliset.

- Joo, kyllähän se aika koomiselta näyttää kun biisin tekijöiden lista vie parin viisun kohdalla enemmän tilaa kuin itse sanat! Seuraavalle levylle pyydetään sitten kummit, kaimat ja naapuritkin mukaan sävellyspuuhiin. Yleensä se menee niin, että joku tuo jotain riffintynkiä reeneihin ja niistä sitten kasaillaan mitä kasaillaan. Markku hoitaa tuon laulupuolen siihen päälle ja kaikki on helevetin tyytyväisiä. Sen verran meissä jokaisessa asuu pieni perfektionisti, että kipaleen valmistuminen saattaa kestää useampia kuukausia.

Levytyssessioista jäi Pihlajan mukaan hyvät tunnelmat ja debyyttiin ollaan kaikin puolin tyytyväisiä. Ja mikäs on ollessa tyytyväinen, kun esim. legendaarinen metallilehti Kerrang ylisti Manitoun esikoista melkoisin ylistyssanoin ja täysien pisteiden kuorrutuksin. Moinen palaute varmasti hivelee kenen tahansa esikoislevyä julkaisevan bändin jäsenten tunnelmia.

- Kyllähän se aika imartelevaa tekstiä oli, oli vielä ensimmäinen arvio minkä levystä näin enkä kyllä meinannut todeksi uskoa. Hienoltahan se tietysti tuntui! Tietyllä varauksellahan sitä suhtaudutaan palautteeseen, kyseessä on kuitenkin yleensä vain yhden ihmisen mielipide, mutta toki jos on nähty vaivaa arvion takia enemmän kuin 10 rivin verran, niin kyllä järkevä kritiikki pitää ottaa huomioon. Mutta tyyliin "paska levy" -kritiikit kyllä jätetään yleensä ihan omaan arvoonsa, Suhonen toteaa.

- Meni sellainen pari tuntia ennen kuin jalat kosketti taas maata, oli se niin hienoa, se oli vähän kuin poikuuden menetys, no itse asiassa levyhän siinä poikuudesta pääsikin... Onhan kyseessä kuitenkin Kerrang, hehkuttaa Laukkanen.

Miten moisen palautteen jälkeen katseet suunnataan tulevaan ja millaiset horisontit siintävät edessäpäin? Basisti Laukkasen mukaan meno jatkuu hyväksi todetulla kaavalla.

- Samalla linjalla jatketaan, eli hevanderia korkealta ja pirun kovaa. Emme ole kuitenkaan sen kummemmin miettineet milloin mennään studioon, kun emme ole tätä ensimmäistäkään saaneet vielä kunnolla jaloista pois. Mutta pari uutta biisiä olisi jo seuraavaa levyä varten valmiina ja ne ovat muuten aika helevetin kovaa matskua!

Traditionaalista heavy/powermetallia progressiivisin elementein työstävän viisikon tavoitteena on rumpali Matti Suhosen mukaan perussetin eli sävellys- ja soittotaidon kehittäminen, hyvien keikkojen tekeminen ja positiivisen yhteishengen säilyttäminen.

- Jos soitto on pakkopullaa, niin pitänee pitää kunnon saunailta ja ihmetellä missä mättää, Suhonen ynnää.

Manitou ei halua leimautua progressiivisista vivahteista huolimatta genren yhtyeeksi.

- En koe Manitouta niinkään progressivisena yhtyeenä kuin esim. Silent Voicesia. Loistopoikia nuo jantterit muuten…Progressiiviset elementit, mitkä ovat hieno asia, ovat monesti mukana sovituksissa kovin epämääräisinä ja irtonaisina osina. Rajat ovat häilyviä, mikä on sitten progea ja mikä ei. Genre tuntuu olevan olemassa ja voi mielestäni jopa jokseenkin hyvin. Ei ehkä kaupallisessa mielessä, mutta pinnan alla muhii ja tuntemattomat bändit koputtelevat harjanvarrella pintaa rikki. Suomi on pullollaan todella taitavia muusikoita ja bändejä, aika näyttää, vokalisti Markku Pihlaja analysoi.

Miten sitten Junnu Vainion kotikulmilla nykyään tehdään musiikkia, millainen on Kotkan musiikkigenren tilanne tätä nykyä? Takoja Suhonen kertoo Kotkassa olevan tilanteen olevan mm. hevin tekijöille vaikea.

- Kotkassa on aika montakin levytyssopimuksen saanutta bändiä, mutta livemusiikin tilanne on aika kuollut, esiintymispaikkoja ei ole oikein ollenkaan. Jotenkin hevimusiikkia karsastetaan täällä, ei edes Meripäivillä ole järkeviä tapahtumia missä voisi soittaa hevanderia täysillä, tai jos on, niin nekin tapahtumat on viety järjettömiin paikkoihin, mihin ei ihmisiä eksy kuin kourallinen. Kyllä näillä Kotkan levyttäneillä bändeillä alkaa kaikilla olla omalla paikkakunnalla mainetta sen verran, että saattaa sadasta ihmisestä muutama jopa tietää nimeltä bändin, ehkä jopa tietää minkälaista musakin on.

Kesän keikkatilanne näyttää Manitoulle uuden levyn promoamisen myötä tulevan hieman jälkijunassa, mutta liveaktia voi kuitenkin todistaa mm. Tuskan jatkoklubikeikalla Tavastialla. Syksyn keikkatilanne näyttää suunnitelmissa valoisammalta ja keikkailua bändi odottaa sormet syyhyten. Jos jätkät saisivat valita uralleen unelmafestarin, jossa Manitoukin soittaisi tai olisi soittanut, olisi se kultakurkku Pihlajan mukaan kasarihevivaltiaiden messissä.

- Monsters of Rock ’88, tms. Vaikkapa juuri ennen Iron Maidenin ”Seventh Son Of A Seventh Son” -keikkasettiä. Tietysti voisimme olla myös Dion bändäreitä…Hieroisin vähän Ronnie Jamesin niskaa kiharoiden alta ennen lavalle siirtymistä…mmm. Helmee!

Manitoun jäpiköistä osa työstää musiikkia myös muissa kokoonpanoissa, kuten Omnium Gatherumissa (levytyssopimus myös Rage Of Achillesin kanssa) ja Kaihorossa. Miten ne sitten sopivat nykyhetkeen Manitoun kiireisiin? Vokalisti Pihlaja vastaa.

- Hyvä suhde meillä on. Lämmin, hikinen ja haisevakin ajoittain, mutta positiivisessa mielessä. Aikaa on tuntunut riittävän kaikille, toivottavasti näin käy myös tulevaisuudessa. Onneksi projektit ovat kaikille tarpeeksi erilaisia, joten vastakkainasettelua harvemmin tulee. Syksyllä Kaihoro tuuppaa debyyttialbumin pihalle, joten aikataulut tulevat olemaan mitä luultavimmin melko kiireisiä. Lepakkotreenii, lepakkotreenii…eli tuskin uusia projekteja enää ilmestyy.


Kotisivu: www.manitouband.com
Julkaistu: 2004-06-20
Toimittaja: Gao