Greg Macintosh: “Vallenfyre ei tahdo olla super”

Vallenfyre soittaa ensimmäisen keikkansa huomenna Suomessa. Uusintana viime syksyn haastattelu. Julkaistu alunperin 28.9.2011 klo 12.38

Vallenfyrea on jo ehditty nimittää monessa aviisissa metallin superbändiksi. Nimitys ei ole ihan perätön, sillä yhtyeen jäsenet ovat tuttuja mm. Paradise Lostista, My Dying Bridesta ja Doomista.

Vallenfyren perustaja Greg Macintosh kertoi Noise.fi:lle uuden bändin kuulumisia debyyttialbumin julkaisemisen kynnyksellä ja paljasti muunmuassa, miksi hän on parinkymmenen kitaristivuotensa jälkeen ajautunut nyt myös vokalistin tontille.

Vallenfyren vanhan koulukunnan deathia ja doomia yhdistelevä soundi on herättänyt mukavasti kiinnostusta metallipiireissä. Miltä vastaanotto on vaikuttanut sinusta tähän mennessä? Onko se yllättänyt?

Kiitos! Olemme tosiaan saaneet todella positiivista palautetta. Tietysti musiikki on aika extremeä ja vetoaa varmasti vain suhteellisen pieneen yleisöön, mutta se on ollut tarkoituksemmekin. Olen itse asiassa ollut aika yllättynyt siitä, ettei undergroundimman kuulijakunnan puolelta ole löytynyt enempää nillittäjiä. Aikoinaan niissä piireissä kukaan ei virallisesti pitänyt mistään, koska kaikki oli muka liian kaupallista. Siitä huolimatta kaikki ostivat ne olevinaan kaupallisetkin levyt. Oikeastaan olen kuullut vain yhden kunnon dissauskommentin. Yksi tyyppi haukkui meidät has-beenseiksi, jotka ovat yhtäkkiä muistaneet omistavansa Entombedin Left Hand Pathin. Hän teki kuitenkin yhden pienen virheen. Hänen olisi pitänyt viitata Nihilistin Premature Burial -levyyn, heheh.

[youtube ibetDfGWOFo]

Ensimmäiset Vallenfyre-maistiaiset julkaistiin ilman mitään mainintaa siitä, keitä bändiin kuuluu. Miksi näin? Olitteko huolestuneita superbändileimasta?

Basistimme Scoot keksi alunperin idean siitä, että ensimmäiset julkaisut tehtäisiin nimettömästi. Ajatuksena oli, että moni saattaisi jättää biisit kuuntelematta, jos tietäisi, keitä bändiin kuuluu. Oli aika siistiä lukea ensimmäisiä kommentteja, koska niihin ei sisältynyt niitä odotuksia ja painotaakkaa, joita pitkän linjan bändien musiikkiin usein liittyy. Superbändi-termi on kyllä ihan sontaa. Sehän tarkoittaa sitä, että tässä pitäisi olla jotenkin “super”. Minulle tulee siitä sellainen olo, että lavalle mennessä pitäisi pukeutua viittaan ja naamariin.

Paradise Lostissa olet ollut kitaristi, biisintekijä ja kosketinsoittaja, mutta Vallenfyressa hoidat yllättäen myös vokalistin osuudet. Miten ihmeessä emme ole nähneet sinua jo aiemmin mikin varressa?

Ei minulla oikeastaan ole ollut mitään tarvetta saada olla vokalisti. Olen ollut ihan tyytyväinen siihen, että olen saanut keskittyä surullisten kitarasoundien hinkkailuun. Itse asiassa ei minun Vallenfyressakaan ollut alunperin tarkoitus olla vokalisti. Biisejä tehdessäni tajusin vain, etten kyennyt kuvittelemaan ketään muuta laulamassa sanoituksia, jotka ovat aika henkilökohtaisia. Niinpä aloin harjoitella ja kehittelin tyylin, joka mielestäni tuntui sopivalta.

Niin, Vallenfyren syntyhistoriahan on aika synkkä. Bändin kotisivuilla kerrotaan, että yhtye syntyi alunperin kanavaksi isäsi poismenon aiheuttamalle tunnemyrskylle. Myös debyyttialbuminne nimi A Fragile King viittaa suoraan isääsi. Millainen rooli isälläsi on muuten ollut muusikon urasi kannalta?

Isäni oli sellainen lempeä jättiläinen, aina hymyilevä ja jotenkin rauhoittava tyyppi. Hän ei varsinaisesti kai ollut musiikillisesti lahjakas, mutta soitti kuitenkin nuoruudessaan itsekin kitaraa. Hän oli vasenkätinen niin kuin minäkin olen. Opin lapsena ensimmäiset kitarasoinnut hänen aikoinaan käsin kirjoittamastaan sointukirjasta. Hän myös ajoi minua ja kavereita keikoille, koska kellään meistä ei ollut vielä ajokorttia. Kerran hän joutui sairaalaan sydänkohtauksen takia eikä pystynyt siellä tekemään mitään muuta kuin kuuntelemaan radiota. Olin aika hämmästynyt, kun hän yhdessä vaiheessa kysyi minulta: “Sinähän olet kiertänyt sen Bolt Thrower -bändin kanssa? Tykkäsin tosi paljon niitten Peel Sessionsista!”

Ilmeisesti et kokenut, että Paradise Lost olisi voinut esittää niin henkilökohtaisia tuntoja, joita Vallenfyren biiseissä käsitellään?

En. Vallenfyren syntyi vain ja ainoastaan isäni vakavan sairauden ja kuoleman takia eikä sen alkujaan ollut edes tarkoitus olla mitään muuta kuin pöytälaatikkoprojekti. Sillä ei ole mitään tekemistä Paradise Lostin kanssa.

Miten aktiivisesti seuraat nykyään death- ja doom-skeneä? Miten se on mielestäsi muuttunut vuosien saatossa?

Seuraan sitä aktiivisesti edelleen. Mully (Vallenfyren rytmikitaristi) ja minä tapaamme kerran tai pari viikossa, kuuntelemme vanhoja levyjä ja tsekkailemme uusia löytöjä. Aikoinaanhan koko skene oli tosi pieni. Vain kourallinen ihmisiä tunsi jonkin alagenren ja kaikki tunsivat toisensa. Uusi musiikki kulki kuuntelijalta toiselle kasetilla. Nykyään skene on aika sekoittunut ja netissä on helppo tsekata uusia bändejä, mutta toisaalta bändejä on niin paljon, että on vaikea tietää, mistä aloittaa. Oikeastaan en tiedä, miksi aloitin uuden bändin, minähän vaan pahennan ongelmaa!

Vallenfyren debyyttialbumi julkaistaan lokakuussa. Onko bändin tarkoitus myös tehdä keikkoja?

Kyllä on, mutta keikkojen täytyy sopia muitten bändien aikatauluihin. Suurin osa Vallenfyren jäsenistähän vaikuttaa myös muissa bändeissä. Vallenfyresta kehittyi oikeastaan vahingossa tällainen hauska kaveriprojekti, johon ei liity mitään ennakko-odotuksia tai stressiä. Sellaisena haluamme sen myös pitää.

KEIKKA

To 2.2.2012 Helsinki, Tavastia
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT
Myyntiin pe 2.12.2011 klo 9
Hinta 16 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä

Ovelta 19 euroa, mikäli lippuja on jäljellä