Gramma’s Sausage -vuosijuhlat tarjoavat melkoisen kattauksen vaihtoehtoskenen suuruuksia

Tamperelainen valtavirran ulkopuolella uinut tapahtumajärjestäjä Gramma’s Sausage juhlii 30-vuotista taivaltaan Tullikamarin Pakkahuoneella sekä Helsingin Nosturissa. Synttärijuhlissa kuullaan vaihtoehtoista ääntä mm. Nepalista, Isosta-Britanniasta, Hollannista ja Puolasta.

Erityisesti 1990-luvulla merkittäviä bändejä (mm. Shellac, Misfits, Dub War, ALL, M.D.C., NoFX, NoMeansNo, Pennywise, Offspring ja Fugazi) Suomeen tuonut Gramma’s Sausage menee tälläkin kertaa vaihtoehtokulttuurin ytimeen.

Perjantaina 7. kesäkuuta Tullikamarin Pakkahuoneella esiintyy instrumentaali-voima-trio The Messthetics, jonka rytmiryhmässä vaikuttavat entiset Fugazi-miehet rumpali Brendan Canty ja basisti Joe Lally. Kokoonpanon täydentää kitaristi Anthony Pirog, jonka vaihtoehtoinen jazz-soundi liikuttaa bändin sävellyksiä mielikuvituksellisesti. The Messtheticsin omanniminen debyyttialbumi ilmestyi viime vuonna Dischord-levymerkillä.

Pakkahuoneen perjantaissa räimii myös kotimaisen punkin superyhtye Atom Notes, jossa on mukana soittajia ryhmistä Manifesto Jukebox, Enstand ja Abduktio. Harvoin esiintyvä bändi ottaa etäisyyttä hardcoreen ja on sitä vastoin napakka, monipuolinen rockakti. Perjantain kuumana pääesiintyjänä Tampereella kiemurtelee kansainvälinen “Special Surprise act”, joka nousee kolostaan vasta tapahtumapaikalla…

Gramma’s Sausage siirtyy seuraavaksi Helsinkiin. Nosturissa kuullaan ja nähdään perjantaina 14. kesäkuuta anarkistisen punkin ja hardcoren suurmiehiä ja -naisia sekä kiihkeän keinuvia rytmejä. Illan pääesiintyjä on Bad Brainsin laulaja HR, joka esittää Human Rights -kokoonpanon kanssa klassisia Bad Brains -biisejä sekä tanssittavan setin omia laulujaan, joissa punk kättelee reggaeta.

Muita Nosturissa stagelle kipuavia orkestereita ovat klassisen anarkopunk-yhtye Crassin laulajan Steve Ignorantin nykyinen ryhmä Slice of Life, Chumbawambassa vaikuttaneiden laulaja Dunstan Brucen ja rumpali Harry Hamerin Interrobang, puolalainen ahkera ja haluttu Suomen-kävijä Paprika Korps sekä nepalilaisen pitkän linjan anarkopunkhahmo Sareena Rain vuonna 2017 perustama The Kathmandu Killers, jonka yhdistelee monipuolisesti ja eksoottisesti hardcorea, skata, diskoa ja dubia.

Seuraavana iltana lauantaina 15. kesäkuuta Tullikamarin Pakkahuoneella pistetään vielä paremmaksi. Perjantain Nosturin esiintyjien lisäksi Tampereella herättää ihmetystä ja ihailua hollantilainen, vuonna 1979 perustettu The Ex, jonka punk on laajentunut aina maailmanmusiikkiin ja jazziin asti.

– Nämä keikat edustavat sitä, mitä Gramma’s Sausage on aina ollut. Halusin järjestää kokonaisuuden, jossa esiintyy minulle tärkeitä artisteja, joiden kanssa minulla on ollut ilo toimia tavalla tai toisella vuosikymmenten aikana. Sain kasaan mielestäni monipuolisen ja mielenkiintoisen kokonaisuuden, josta voi nauttia laajakin yleisö. Ei tämä kulttuuri kuole, Gramma’s Sausagen puuhamies Tero Viikari uskoo.

KEIKAT

Pe 7.6. Tullikamarin Pakkahuone & Klubi, Tampere, klo 20-05
“Special Surprise act”, The Messthetics (USA),Atom Notes + more
22,50 e (Tiketti & Lippupiste)
K-18

Pe 14.6. Nosturi, Helsinki, klo 19-04
HR & Human Rights (USA), Interrobang (UK), The Kathmandu Killers (Nepal), Paprika Korps (Pol), Steve Ignorant’s Slice of Life (UK), dj Selecta Andor
ennakkoliput: 27,50 e, kimppalippu kahdelle 50 e (Ticketmaster)
K-18

La 15.6. Tullikamarin Pakkahuone, Tampere, klo 19-05
HR & Human Rights (USA), The Ex (Hol), Interrobang (UK), The Kathmandu Killers (Nepal), Paprika Korps (Pol), Steve Ignorant’s Slice of Life (UK), dj Selecta Andor
ennakkoliput: 27,50 e, kimppalippu kahdelle 50 e (Tiketti & Lippupiste)
K-18

Ennakkoliput tulevat myyntiin ti 30.4.2019.