Goon : Kymmenen vuotta jotain omituista rytmimusiikkii (2011) – Ska-urhojen kasvua ja itsetutkiskelua

(Karhulan viihdeteollisuus Oy)

Karhulan sinnikäs ska-ryhmä Goon on tässä vaiheessa uransa tietyssä murrosvaiheessa. Kolmen pitkäsoiton julkaisun jälkeen yhtye julkaisee samoissa kansissa ensimmäiset omakustanneäänitteensä vuosilta 2001-2006. Levyn kylkiäisenä on DVD, jolta löytyy yhtyeen uraa, tarkoitusta ja tuntoja läpileikkaava dokumentti, Liekki, keväällä 2011 Helsingin Semifinaalissa taltioitu livekeikka sekä yhtyeen kaikki musiikkivideot yhteen niputettuina. Kronologisessa järjestyksessä levylle prässätyt omakustanne-demot ja -EP:t Goon, Police on a Duty from Nine till Five, Väärällä Puolella, Hanna, Tee työtä jolla on tarkoitus ja Suuri Postiryöstö kuvaavat hyvin yhtyeen nopeaa kehitystä haparoivista demobändiajoista ammattimaisesti toimivaksi, yhteen hitsautuneeksi ja päämäärätietoiseksi ska-ryhmäksi.

Aivan valtavia yhtyeen alkuaikojen kehnosti toteutetut, yläaste-englanniksi lauletut ja muutenkin haparoivalla otteella purkitetut ska-skeittipunk-pastissit eivät yhtyeestä todellakaan suuria lupailleet. Kuitenkin Goonin kohdalla demoajoista muutaman vuoden aikana tapahtunut oman jutun löytäminen pistää ihastelemaan yhtyettä. Pääosin yhtyeen kurssin muutokseen vaikuttivat bändin onnistunut kehittämistyö, laulukielen muuttaminen suomeksi sekä yhtyeen monisyinen jalostuminen livenä erinomaisesti svengaavaksi ja koukuttavaksi ska-moottoriksi aktiivisen keikkailun kautta. Mieleenjäävimpiä kappaleita omakustannekokoelmalla ovatkin vuosilta 2005 ja 2006 julkaistun materiaalin joukosta Hanna, Väärällä puolella, Jauhokoisa, Tuu meidän mukaan, Kuistilla ja Karhula.

Elävänä Helsingin Semifinaalissa 29.4.2011

Hyvänä vertailukohtana demoajoille on mainio ja tiukasti potkiva livekeikka Semifinaalista, jonka 15 biisin joukosta 13 on yhtyeen virallisilta albumijulkaisuilta, ja loput kaksi suomenkielisiltä EP:iltä. Livekeikan merkityksellisin sanoma julkaisun yhteydessä on korostaa Goonin kokonaisvaltaista kasvua yhtyeenä. Semifinalin lavalla meuhkaakin aivan eri yhtye kuin kyseisen julkaisun CD:ltä kuulee. Varsinkin yhtyeen laulaja-kitaristin Juho Jantusen laulajan taidot ovat nousseet reilun kymmenen vuoden musiikkityöläisuran myötä arvostelukelvottomasta hyvän arvosanan ansaitsevaksi. Myös Goonin puhallinsektion rooli on vuosien varrella kehittynyt tukemaan biisejä aivan eri tavalla kuin mitä demobiisien soinnista kykeni joskus toivomaankaan. Yhtyeen musiikkivideot piirtävät osaltaan hyvin yhtyeen kehitystä kuvaavan skaalan videomateriaalin kehityttyä kotikutoisista käsikameralla tallennetuista videoista (Kingston) aina ammattimaisesti ohjattuihin Break A Leg -levy-yhtiön aikojen musiikkivideoihin (Kesäbiisi ja Raskaat huokaukset).

Dokumenttielokuva Liekki

Aidolla ja vilpittömästi välittyvällä DIY-hengellä ja innolla kasattujen demojen ja EP-levyjen jälkeen nopeasti mm. Provinssirockin lavalle ja Break A Leg -levy-yhtiölle, tuottaja Teja Kotilaisen (mm. Rasmus ja Rubik) hoteisiin kolme albumia levyttämään päätynyt yhtye on uransa aikana saanut tuta nahoissaan paitsi indie-maineen myötä kasvaneen imartelun, myös useat bänditoimintaa jarruttavat miehistönvaihdokset ja suomalaisen musiikinkulutuskulttuurin yksiulotteisuuden niin hyvässä kuin pahassa. Tämä tulee selväksi Liekki -dokumenttielokuvasta.

Dokumentti keskittyy kuvaamaan pienestä maaseutukunnasta ympäristöönsä nähden erittäin omintakeista ja elämänjanoista musiikkia tekevien, nuorten, periksiantamattomien miesten suurten odotusten törmäämistä musiikkimaailman realiteetteihin. Kovan, omin käsin tehdyn työn kautta saavutettuun indie-tason maineeseen nousun jälkeen ja keski-ison levy-yhtiön signaamaksi tulon jälkeen uuden yleisön kiinnostuksen saavuttaminen ja fanikannan kiinnostuksen ylläpitäminen ei ollut Gooninkaan tapauksessa itsestäänselvää, ja sehän saattaa myös käydä bändille kalliiksi… tämäkö yllätys?

Dokumentin alku on mielenkiintoinen, jopa innostava. Goonin musiikkia, veljeyttä ja yhteisöllisyyttä hehkutetaan kuin herätysjuhlissa konsanaan, ja yhtyeen miehistössä energiaa ja luomisen riemua piisaa vaikka muille jakaa. Nykyisten ja entisten goonilaisten analysoitua arkityönsä lomassa suhdettaan yhtyeeseensä, dokumenttielokuva alkaa jumittua harmittavasti paikoilleen vatvomaan kyseenalaistavassa valossa bändin olemassaolon tarkoitusta, indietason bänditoiminnan vaikeutta ja taloudellista kannattamattomuutta. Korvaan särähtää eniten Goon-miehistön nillittäminen entisen taustatoimijatahonsa riittämättömästä panostamisesta yhtyeen toimintaan kuin myös levyarvosteluista saamastaan keskinkertaisesta tai muuten heikommasta palautteesta. Puolustuksen puheenvuoron saa toki myös entinen tuottaja/promoottori Kotilainen, joka toteaa tyynesti, että he tekivät aikanaan kaiken mitä yhtyeen kanssa yhteistyössä pystyivät ylipäätään tekemään, kulkivat sen polun loppuun, ja että se oli hienoa aikaa niin kauan kuin sitä riitti.

Goon ei tietenkään ole yksin ongelmansa kanssa. Tismalleen sama ongelma vaivaa miltei kaikkia, lähtökohtaisesti pelkästään omasta ilostaan ja intohimostaan omaa musiikkiaan tekevää ja levittävää marginaaliyhtyettä ja -artistia kotimaassamme. Nykyään ei ole ollenkaan tavatonta, että nämä yhtyeet kustantavat, painavat, julkaisevat ja markkinoivat pitkäsoittonsa itse oman levymerkkinsä ja kanaviensa kautta. Sillä tolalla taitaa olla nykyään Gooninkin julkaisupolitiikka.

Katsoipa asiaa miltä kantilta tahansa, bändien kesken kilpailu on koko ajan kovempaa, ja musiikinkulutuskulttuuri vaihtoehtobändien näkövinkkelistä katsottuna on maassamme aina vaan haasteellisempaa. Tämä on asetelma, johon on vaan pakko sopeutua, jos mielii pysyä edes jonkin asteisen menestyksen kelkassa. Ottamatta kantaa yhtyeen jäsenistön ja entisen levy-yhtiönsä edustajan eriäviin mielipiteisiin Goonin kohtalosta musiikkituotteena, ei dokumentti kaikessa rehellisyydessään käy kovinkaan edustavana käyntikorttina yhtyeelle sen pyrkiessä uudelle levy-yhtiölle, jos kerta mielii antaa vakuuttavan ja sijoittamisen arvoisen kuvan itsestään.

Kokonaisuutena CD-DVD-paketti on yhtyeen kehityskaarta kuvaavana läpileikkauksena informatiivinen ja viihdyttävä. Kuitenkin Liekki -dokumentin näyttämön takaisia edesottamuksia katsottuani raikkaasti soivasta, tarmokkaasta yhtyeestä jää katsojalle hieman katkera, turhautunut ja vastoinkäymistensä myötä tekemisiinsä kyllästynyt mielikuva. Toivottavasti se ei tosi elämässä pidä paikkaansa, eikä se jää Goonin kohdalla pysyväksi mielentilaksi. Tulevaisuus näyttää . “Pysytään täällä, pysytään järjissä, pidetään huoli, että joka ikinen pysyy kyydissä…” ja ostetaan Goonin kaltaisten, aitojen yhtyeiden levyjä ja tuetaan heitä.

3/5

Goon keikalla!
17.03.2012 – Kotka – Seukkarit Sounds
07.04.2012 – Karhula – Sam’s Pub

Mahdollisesti jotain samankaltaista