Kohkausta, paatosta ja ryminää – Gogol Bordello puristi viimeisenkin hikipisaran irti Pakkahuoneesta

Gogol Bordello, Pietarin Spektaakkeli
Pakkahuone, Tampere 24.5.2014

Säännöllisesti Suomessa vieraileva Gogol Bordello esiintyi Tampereen Pakkahuoneella hikisenä lauantaina. Hetkeä aiemmin Suomi oli kukistanut Tšekin ja varmistanut paikkansa jääkiekon MM-finaaliin. Olosuhteet tuskin olisivat voineet enää paremmiksi muuttua.

Aivan samaa ei voinut sanoa lämmittelijänä toimineesta Pietarin Spektaakkelista, jonka kohtalona oli soittaa välierän aikaan. Se kun tarkoitti auttamatta kovin pientä yleisömäärää. Onneksi suurin osa paikalle saapuneista oli valunut aivan lavan edustalle, mikä paransi osaltaan tunnelmaa.

Nousussa oleva yhtye teki sen minkä pystyi. Bluesin, puhelaulun ja rautalangan yhdistelmä on nautinnollista kuultavaa myös livenä, mutta sopisi Pakkahuoneen suurta salia huomattavasti paremmin pienemmille areenoille, esimerkiksi vastapäiselle Telakalle. Tanssimaan-hitti sai tosin näissäkin olosuhteissa monen vartalon keinumaan rytmin tahdissa.

Gogol Bordello on hurjan livebändin maineessa. Syytä ei tarvitse ihmetellä, se käy hyvin selväksi jo ensimetreillä. Kahdeksanhenkinen yhtye saapuu lavalle ryminällä. We Rise Again vedetään läpi hiuksia nostattavalla intensiteetillä. Vaikka kappale on ennalta tuttu, ei se kuulosta samalta levylautasella.

Gogol Bordellon laulut on tehty esitettäväksi elävän yleisön edessä. Yhtyeen etnofolkpunk ei ole aina järin monimuotoista; useimmista kappaleista saa hyvin kiinni jo ensikuulemalla ja kaahausvaihe alkaa viimeistään kertosäkeessä. Mutta livenä Eugene Hützin johtama ryhmä saa puristettua sekä itsestään että yleisöstä viimeisenkin hikipisaran irti.

Jo ennen vuosituhannen vaihdetta perustettu yhtye soitti tasaisesti kappaleita neljältä viimeisimmältä albumiltaan. Uran alkuvaiheet skipattiin suosiolla, ellei sitten mukaan lasketa Gypsy Punks: Underdog World Strike -levyn Start Wearing Purplea, jonka varhaisin versio löytyy jo Voi-La Intruder -debyytiltä.

Hikinen, oikeastaan läkähdyksen partaalle saatettu yleisö pääsi kotimatkalle vasta neljän biisin encoren jälkeen. Ylikierroksilla käyvän kohkauksen keskellä encoren kolmantena kuultu Alcohol suorastaan virkisti vähäeleisyydessään. Viinapirulle osoitettu eräänlainen rakkauslaulu kulki pääosin vain Hützin murteellisen englannin ja kitaran näppäilyn tahdittamana – tosin paatoksella.

Jäljellä oli vielä yksi menopala, ja homma oli kiitoksia ja jäähyväisiä vaille paketissa. Ne jätettiin Joe Strummerin ja Johnny Cashin laulaessa taustalla Redemption Songia. Vaikka Gogol Bordello ei levyltä kuunneltuna sytyttäisi, kannattaa se käydä todistamassa livenä. Ero on merkittävä.

Jukka Kastinen, teksti
Olli Koikkalainen, kuvat