Garage-rockbändi Pierced Arrows kolmelle keikalle Suomeen – [PERUTTU]

PÄIVITYS 2.7.2012: Pierced Arrows on perunut kiertueen, mutta on luvannut palata ensi vuonna Eurooppaan.

Yhdysvaltalaisen garagerockin kulttinimi Pierced Arrows saapuu ensi syksynä kolmelle keikalle Suomeen. Vuonna 2006 lopettaneen Dead Moonin tarinaa jatkava kolmikko nähdään 18. syyskuuta alkaen Helsingissä Tavastialla sekä Tampereen ja Turun Klubeilla.

Lähes 20 vuoden ajan lo-fi -hengessä garagerockia, countrya ja punkia sekoitelleen Dead Moon hajottua yhtyeen johtohahmot Fred ja Toody Cole perustivat uuden bändin Pierced Arrowsin. Nimenvaihdoksesta ja uudesta rumpalista huolimatta yhdysvaltalaisbändin musiikki jatkaa vanhoilla linjoilla, ja myös Pierced Arrows -keikoilla on kuultu runsaasti Dead Moon -materiaalia.

Vice Recordsille kiinnitetty Pierced Arrows on toistaiseksi julkaissut kaksi studioalbumia, joista viimeisimpänä vuonna 2010 ilmestynyt Descending Shadows. Bändin tuorein levytys on viime vuoden lopulla julkaistu vinyylisingle Keep Pushin. Aikaisemmin Pierced Arrows on vieraillut Suomessa syksyllä 2009 ja keväällä 2011.

Kaikilla kolmella keikalla nähdään myös kotimaiset lämmittelijät Black Lizard ja The Splits. Hiljattain nimensä Black Lizardiksi lyhentänyt helsinkiläisyhtye tunnetaan 60-luvun autotallirockin ja The Jesus & Mary Chain -tyylisen vaihtoehtorockin yhdistävästä musiikistaan. Riehakasta garagepunkia soittava tyttönelikko The Splits valmistautuu puolestaan pian ilmestyvän debyyttialbuminsa julkaisuun.

KEIKAT
Ti 18.9.2012 Helsinki, Tavastia +Black Lizard, The Splits
Ke 19.9.2012 Tampere, Klubi +Black Lizard, The Splits
To 20.9.2012 Turku, Klubi +Black Lizard, The Splits

LIPUT:
Myyntiin ma 11.6.2012 klo 9.00
Hintaan 13-17€. Ennakkomyynti Tiketti.

Mahdollisesti jotain samankaltaista