Flow 2010 perjantai: mm. Ulver, Air, Big Boi

Saavuin Suvilahteen Jimi Tenorin, rumpaliguru Tony Allenin ja kumppaneiden musisoidessa päälavalla. Tästä se lähtisi, vuoden 2010 kovasti odotettu Flow-kokemus. Letkeä jamittelu kuulosti hyvältä ja viritteli mukavasti asiaankuuluvaan festarifiilikseen.

Ulver (kuva: Jussi Hellsten / Flow Festival)

Ulver (kuva: Jussi Hellsten / Flow Festival)

Aurinkoisesta afrobeatista olikin luontevaa siirtyä sisätiloihin norjalaisen black metallin pariin. Tai no, ei nyt aivan – Voimala-salissa konsertoinut Ulver ei ainakaan keikan alkupuoliskolla soittanut 90-luvun tuotantoaan.  Setti vaikutti muutenkin identtiseltä helmikuisen Nosturin keikan kanssa, taustavideoita myöten. Ahdistava ja raskas tunnelmointi oli toki edelleen vaikuttavaa seurattavaa, mutta uutuudenviehätys oli poissa, joten Hallways of Always -biisin kohdalla päätin poistua takaisin ulkoilmaan. Tarkempaa keikkakuvausta haluavat voivat lukea Noisesta aiemman Ulver-livearvioni. Itse Voimalasta täytyy tosin vielä sanoa, että keikkapaikaksi se on kehnohko: salia halkovat pylväsrivistöt kun estävät tehokkaasti näkyvyyden lavalle, mikäli esitystä joutuu seuraamaan vähänkään sivummalta. Salissa oli lisäksi tuskastuttavan kuuma.  Jälkikäteen selvisi, ettei tilan ilmastointi syystä tai toisesta ollut perjantaina ollenkaan päällä.

Päälavalla soitteli tällä välin The Shins -nokkamies James Mercerin sekä tuottajana paremmin tunnetun Brian “Danger Mouse” Burtonin bändiprojekti Broken Bells. Keväällä debyyttialbuminsa julkaisseen yhtyeen 60-luku-vaikutteinen poprock on ihan lunkia kuunneltavaa, mutta melko vaikea siitä on kummemmin innostua, tarttuvaa Vaporize-hittiä lukuunottamatta. Pienimuotoinen keikka olisi saattanut toimia paremmin pienemmällä ja intiimimmällä estradilla, ainakin päälava tuntui Broken Bellsille liian massiiviselta.

Air valtasi seuraavaksi päälavan. Ranskalainen popelektro keräsi lavan eteen suuren ja kohtalaisen innostuneen yleisön, ja keikka olikin mainio. Jean-Benoit Dunckel ja Nicholas Godin eivät lavalla pahemmin riehuneet, eikä visuaalinen puoli ollut tavanomaista “näytönsäästäjä” -taustavideomatskua kummempaa, mutta biisit toimivat kuin häkä. Sexy Boyn ja Cherry Blossom Girlin kaltaiset hitit luonnollisesti villitsivät yleisöä eniten, mutta viimevuotisen Love 2 -albumin lievästi rokahtava materiaali toimi sekin livenä erinomaisesti. Sopivan mittainen setti päättyi sopivalla tavalla, hienoon La Femme D’Argentiin.

Telttalavalla esiintyi seuraavaksi kohuttu newyorkilainen pop-tulokas The Drums. Ja taas kerran täytyy ihmetellä ulkomaisten musamedioiden turhia hehkutuksia. Täydellisen keskinkertaista, miljoonaan kertaan kuultua huttua, ja bändin innostuneen oloista mutta kömpelöhköä lavaheilumista jaksoi seurata tasan kahden biisin verran. Sopiva paikka ruokatauolle, siis. Yleisöä teltassa kuitenkin riitti – jopa suhteellisen innostunutta sellaista – joten ilmeisesti The Drumsista jotkut myös pitävät.

Big Boi (kuva: Eerikki Pokela / Flow Festival)

Big Boi (kuva: Eerikki Pokela / Flow Festival)

Perjantain viimeisenä päälavaesiintyjänä nähtiin kuulun hip hop -kaksikko Outkastin toinen puolisko Antwan “Big Boi” Patton. Miehen äskettäin ilmestynyt sooloalbumi Sir Lucious Left Foot: The Son of Chico Dusty on kerrassaan erinomainen hip hop -levytys, ja erinomainen oli keikkakin. Värikästä, innostunutta, energistä – räppikeikka parhaasta päästä. Boi sylki riimejä vauhdikkaaseen tyyliinsä ja huudatti yleisöä kuin mikäkin Kanye. Settiin mahtui tuoreen levyn raitojen lisäksi vanhempaa Outkast-matskua, kuten Speakerboxxx-albumipuoliskolta tuttu The Way You Move (jonka aikana lavalla nähtiin myös sexyä naisliikehdintää) sekä vuoden 2001 superhitti Ms. Jackson. Shown päätyttyä hustlasin tyytyväisenä itseni kotiin ja jätin muun festariväen jatkoklubeille bilettämään.

Mahdollisesti jotain samankaltaista