First Aid Kit saapuu Jäähalli-keikalle

Folk-musiikin voimaduo First Aid Kit tekee uransa toistaiseksi suurimman Suomen-konsertin alkuvuodesta, kun ruotsalaissiskokset nousevat Jäähallin lavalle torstaina 24. tammikuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippupisteessä perjantaina 14. syyskuuta klo 11.00.

Roots- ja americana-perinteestä ammentavasta country-folkista sekä täydellisesti yhteen soivista herkistä harmonioistaan tunnettu First Aid Kit on onnistunut nousemaan tukholmalaisesta indie folk -duosta kansainväliseksi menestystarinaksi, joka raivaa tietä herkälle, mutta kantaaottavalle folk-musiikille valtavirran aallokossa.

Klara ja Johanna Söderbergin muodostama First Aid Kit on kerännyt lähes kymmenvuotisella urallaan sekä neljän pitkäsoiton ja kahden EP:n julkaisuhistoriallaan kriitikoiden arvostusta ympäri maailmaa. Vuonna 2015 yhtye listattiin Brit Awards -gaalassa viiden parhaan kansainvälisen yhtyeen joukkoon, ja se on palkittu uransa aikana niin Nordic Music Prizella kuin lukuisilla Grammis-pysteilläkin.

First Aid Kitin viimeisin albumi ”Ruins” ilmestyi tammikuussa ja yhtye on kiertänyt Eurooppaa levyn tiimoilta. Folk-duo on ilmoittanut julkaisevansa tämän viikon perjantaina 14. syyskuuta neljän kappaleen mittaisen ”Tender Offerings” -EP:n, jonka lauluja kuullaan myös alkuvuoden vain Pohjoismaat kattavalla kiertueella – kiertue alkaa Helsingin Jäähallista.

KEIKKA
To 24.1.2019 Helsinki, Jäähalli + support

LIPUT
Myyntiin pe 14.9.2018 klo 11
– ennakkoon Lippupisteestä 38,50 EUR (+mahdolliset toimitusmaksut alk. 1€)
– ovelta 45 EUR