Femma-ehdokkaat jälleen julki

Yhdeksättä kertaa järjestettävä Femma-gaala muistaa jälleen kotimaisia musiikin tekijöitä ilon ja vahingonilon kautta, myyntilukuihin tuijottamatta. Femma-kategorioita on tällä erää kolmetoista, ja ne kaikki ovat jälleen vaihtaneet nimiään. Femma-gaalaa juhlitaan lauantaina 28.1. Virgin Oil Co.:ssa. Gaalameininkiä vauhdittavat SMC Lähiörotat, Gracias ja Räjäyttäjät täyspitkillä keikoillaan.

Viime vuodessa Femma-tuomaristoa ilahduttivat mm. kotimaisen punk-rintaman virkeys, musiikkitapahtumia järjestävät kansalaisaktivistit, viiksekkäät miehet sekä listahittejä Aasiaan tehtailevat suomalaissäveltäjät. Raati kiinnitti myös huomiota pitkän uran tehneisiin musiikkiveteraaneihin sekä kohdisti kollektiivisen katseensa Suomenlahden vastarannalle Viroon.

Keskustelua herättivät niin ikään kansallinen heviähky sekä valejournalismi ja valetiedotteet, eli heavybuumin ilmiselvä laantuminen sekä asia- ja kirjoitusvirheitä vilissyt uutisointi Aamulehden Blockfest–kirjoittelusta raivoa herättäneisiin levyarvioihin. Unohtaa ei voinut myöskään tapahtumajärjestäjien ja Ympäristöviraston kädenvääntöä desibelirajoista, sopivista soittoajoista ja –paikoista.

Femma-gaalan palkintokategoriat ehdokkaineen:

Big in Japan –Femma: Aasiassa mainetta niittävät suomalaissäveltäjät
1. Aku Rannila & Henri MGI Lanz
2. Janne Hyöty
3. Mikko Tamminen & Risto Asikainen
4. Popparazzis, Jussi Nikula & JS16
5. Samuli Laiho

Viiksi-Femma: miehiä viiksekkäitä
1. Flow-festivaali
2. Freeman
3. Lassi Valtonen
4. Nieminen & Litmanen
5.Tommy Lindgrenin ja Anssi Kelan eeppinen Movember-viiksibattle

Veljeskansa-Femmad: meanwhile in Estonia
1. Ewert and the Two Dragons
2. Iiris
3. Kosmikud
4. Nevesis
5. Talbot

Homma-Femma: kulttuurin rikastajat
1. Daco Junior
2. Gracias
3. Hakim Hietikko
4. Noah Kin
5. Rane Raitsikka

Ylä-Femma: uudet, ihanat tulokkaat nousukiidossa
1. Bon Jouni
2. Mirel Wagner
3. Noah Kin
4. Räjäyttäjät
5. Siinai

Takapiru-Femma: tyypit, jotka tekevät hittejä muille
1. Aku Rannila & Saara Törmä
2. DJPP
3. Jonas Verwijnen
4. Mariska
5. Matti Mikkola

Weteraani-Femma: uljas ja pitkä ura takana, tulevaisuus edessä
1. Davo
2. Orkidea 20v
3. Semifinal 18v
4. Toinen vaihtoehto –lehti (1989-2006, 2007-)
5. Waltari 25 vee

Lärvi-Femma: spesiaali tyyppi
1. Keijo ”Kepe” Kiiskinen (Monsp Records)
2. M.A.Numminen
3. Michael Monroe
4. Perttu Häkkinen
5. Peve Hämäläinen (livemiksaaja Mansesta)

Ääni-Femma: parhaat julkaisut
1. French Films: Imaginary Future
2. Kakka-hätä 77: Huoltoasemalle unohdettu mies
3. Mirel Wagner: Mirel Wagner
4. Regina: Soita mulle
5. Rubik: Solar

Live-Femma: parhaat keikat, livebändit ja tapahtumat
1. Alppipuiston kesä
2. kansalaisaktivismi (mm. Punajuuri Block Party, Kallio Block Party, We Love Helsinki, Kalasatama)
3. Lutakko liekeissä
4. Rane Raitsikka (Problems, Notkea Rotta, Lama)
5. Rubikin ja Von Hertzen Brothersin Queen-kohtaus Juhlaviikkojen Huvilateltassa

Ilmiö-Femma: viime vuoden merkkitapahtumat, hyvässä ja pahassa
1. c-kasettien paluu
2. heavyähky
3. shoegazingin paluu
4. tapahtumajärjestäjien ja Ympäristöviraston desibelivääntö
5. valejournalismi ja valetiedotteet

Pnuk-Femma: vuoden pontevimmat punkkarit. Ja kyllä, kategorian nimi on Pnuk.
1. Atom Notes
2. Moderni elämä
3. Pertti Kurikka Linnan juhlissa
4. Räjäyttäjät
5. Särkyneet

Femma-Femma: se suurin, tärkein ja kaunein
1. Börje Epygtissä
2. Freeman
3. Michael Monroe
4. Nuorgam
5. SMC Lähiörotat

Femma-raadin puheenjohtajana toimii musiikin monitoimimies Wallu Valpio (Hitlantis, Radio Rock) ja tuomaristossa istuvat Teemu Fiilin (Rumba), Janne Flinkkilä (vapaa toimittaja), Tommi Forström (Nuorgam, ei äänestänyt ehdolle itseään), Jarkko Fräntilä (Sue), Laura Haapala (vapaa toimittaja), Panu Hattunen (Ilosaarirock), Heta Hyttinen (Rytmi), Samuli Knuuti (Image), Ilkka Mattila (Helsingin Sanomat), Eeka Mäkynen (Elmu) ja Milla Palovaara (Loose/Kokomo). Tuomariston spiritual leaderina toimii Kaapelitehtaan toimitusjohtaja Stuba Nikula ja raadin sihteerinä Soffa.tv –tuottaja Nina Ruotsalainen.

Femma-gaalan yhteistyökumppaneita ovat Radio Helsinki, Helsingin Sanomien Nyt-liite, Hitlantis, Rumba, Sue, Inferno, Suomen Rock-klubien liitto ja Tex Hänninen Säätiö, jotka kaikki jakavat gaalassa omat kunniamainintansa.

Mahdollisesti jotain samankaltaista