Faithless saapuu Summer Soundiin

Vuonna 2011 uransa lopettanut Faithless, yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä tanssimusiikkiyhtyeistä, saapuu Suomeen Summer Sound Festivalin pääesiintyjänä perjantaina 26. heinäkuuta. Yli 12 miljoonaa levyä myynyt Faithless tekee ainutlaatuisen comeback-keikan viime vuoden parhaaksi tapahtumaksi äänestetyssä Summer Sound Festivalilla heinäkuun lopussa. Faithless tunnetaan parhaiten superhiteistään Insomnia, God Is A DJ ja We Come 1.

Maxi Jazzin, Sister Blissin ja Rollon muodostama Faithless kuuluu kiistatta maailman suurimpiin elektronisen musiikin yhtyeisiin. 15-vuotisen uran tehnyt Faithless esiintyi edellisen kerran Suomessa yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002 Provinssirockissa. Housea ja trancea pop-elementteihin yhdistelevä yhtye ei palaa esiintymislavoille pysyvästi, vaan kyseessä on ainutkertainen tilaisuus nähdä tanssimusiikin legenda pohjoismaissa vielä kerran.

Mahdollisesti jotain samankaltaista