Ewert and the Two Dragons palaa Suomeen parin vuoden tauon jälkeen

Uuden albumin ilmestymiseen valmistautuva Ewert and The Two Dragons palaa pääsiäisviikonloppuna runsaan kahden vuoden tauon jälkeen Suomeen. Itselleni ainakin on syntynyt sellainen kuva, että bändi ravaa täällä jatkuvasti, mutta eipä se siltä näytäkään. Virolainen folk/indie-yhtye konsertoi Helsingissä Tavastia-klubilla perjantaina 3. huhtikuuta. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Ewert And The Two Dragonsin edellinen albumi ”Good Man Down” on kaikkien aikojen myydyin albumi Virossa. Levy on kahminut myös lukuisia palkintoja, mm. viisi Estonian Music Awards -palkintoa sekä European Border Breakers Award -palkinnon Eurosonic-festivaaleilla 2013.

KEIKKA
Pe 3.4.2015 Helsinki, Tavastia

LIPUT
– ennakkoon Tiketistä alk. 20 EUR
– ovelta 21 EUR