Euroopan parhaaksi valitun Szigetin ensimmäiset kiinnitykset

Kaksi viikkoa sitten Parhaan festivaalin -palkinnon European Festival Awardsin suurten festivaalien sarjassa voittanut Sziget Festival vietetään Óbudain saarella Budapestissa tänä vuonna 20. kertaa. Elokuun 6.-13. juhlittavan festivaalin ohjelmaan on lisätty nyt ensimmäisen kiinnityksen, brittisuuruus Stone Rosesin lisäksi kahdeksan muuta artistia, mukaan lukien Placebo, joka saapuu Szigetiin uuden materiaalinsa kanssa.

Festivaalin tuoreiden kiinnitysten joukkoon mahtuu kuumia nimiä Briteistä: synthpop-ilmiöksi noussut, suomalaistenkin suursuosikki Hurts, brittirockin eliittiin kuuluva The Horrors, melodista ja tarttuvaa pop-punkia soittava The Subways, folkahtavan indie-popin yksi kiinnostavimmista nimistä Noah & The Whale, brittien dance-pop-osaamista puolestaan esittelee Friendly Fires.

Näiden lisäksi festivaalilla tullaan näkemään espanjalainen Crystal Fighters, joka yhdistelee akustista baskiperinnettä ja nopeaa, elektronista tanssimusiikkia uniikilla tavalla. Mando Diao puolestaan nousee Szigetin lavalle edustamaan ruotsalaista indierocktaiturointia. Lisää juhlavuoden esiintyjiä julkaistaan kevään mittaan, yhteensä festivaalilla tullaan näkemään satoja artisteja.

LIPUT:

Hinnat 30.4.2012 asti:
Viikkopassi + leirintä 195 €
5-päivän passi, ei leirintää 165 €
Päivälippu 40 €
Leirintä ajoneuvoille 130 €/ajoneuvo (vaatii lisäksi viikkopassin)
VIP-leirintä 120 € (vaatii lisäksi viikkopassin)

Hinnat 1.5.2012 alkaen:
Viikkopassi + leirintä 225 €
5-päivän passi, ei leirintää 195 €
Päivälippu 45 €
Leirintä ajoneuvoille 130 €/ajoneuvo (vaatii lisäksi viikkopassin)
VIP-leirintä 120 € (vaatii lisäksi viikkopassin)

Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut. Liput myynnissä Tiketissä www.tiketti.fi.

Mahdollisesti jotain samankaltaista