Ennakkotunnelmia Reykjavikin Iceland Airwaves -festivaaleilta

Terveisiä Reykjavikista! Täällä alkaa tänään 14. Iceland Airwaves –musiikkifestivaali. Ensimmäistä kertaa festivaalin historiassa on käynyt niin, että suurin osa pääsylipuista on myyty ulkomaille, mikä tarkoittaa sitä, että sana Reykjavikin sisäpiirin pitkästä bileviikonlopusta on kiirinyt maailmalle. Viisipäiväisten kemujen ohjelmisto sen sijaan koostuu edelleen pääasiassa paikallisista bändeistä, jotka täyttävät peräti kolme neljäsosaa esiintyjäpaikoista. Neljännesviipale jakautuu Yhdysvaltojen, Brittien, Kanadan, Tanskan, Suomen, Norjan, Ranskan, Itävallan, Viron, Hollannin, Kiinan ja Saksan kesken.

Musiikillisesti ohjelmistossa sen sijaan ei ole mitään häpyä. Lähes kaikki mahdolliset genret kaikuvat Reykjavikissa tällä viikolla. Tarjolla on aivan kaikkea mainstream rockista islantilaiseen underground-räppiin ja death metallista minimal teknoon – ja löytyypä listalta vielä yhtyeitä, jotka sekoittelevat musiikkityylejä aivan yhtä ennakkoluulottomasti kuin festivaalijärjestäjät bändejään. Kaiken sekamelskan lisäksi päälle on viskattu vielä jätesäkillinen epävirallisia off-venue-keikkoja, jotka tapahtuvat lähinnä päiväsaikaan virallisten keikkojen ulkopuolella mitä eriskummallisimmissa kolkissa Reykjavikissa. Tällä viikolla kirjakaupat, kirkot ja uimapaikatkin tarjoavat live-musiikkia.

Harva voisi kuvitella, että viiteen päivään saadaan mahtumaan 700 keikkaa, mutta siltä aikataulut tällä viikolla näyttävät. Alan itsekin vasta hyväksyä asian, etten voi saada kaikkea, joten jonkinlaisen tärppilistan olen joutunut väsäämään järkeni säilyttämiseksi. Niinpä jaan sen tässä, jotta siitä voivat hyötyä sekä festivaaleille lähtijät että festivaaleista vain haaveilevat. Iceland Airwaves on keskittynyt löytämään erinomaisen mahtavia lupaavia kykyjä, ja suuria nimiä ohjelmistosta löytyy vain muutama, kuten pääesiintyjäksi nimetty Sigur Rós, jonka konsertti muuten ei edes kuulunut festivaalirannekkeen hintaan. Alla siis tarjolla tulevaisuudenlupauksia sekä Islannista että muualta maailmasta. Kuuntele myös Spotify-soittolista, jos haluat tehdä lähempää tuttavuutta listattujen esiintyjien kanssa.

ISLANNISTA:
Ásgeir Trausti
Jokainen islantilainen, jolta olen kysynyt tärppejä festareille on esittänyt vastakysymyksen: “tiedätkö Ásgeir Traustin?”. Hän on käytännössä tämän hetken kuumin artisti haltijoiden, hevosten, tulen ja jään maassa. Islannin omaksi Bon Iveriksi nimetty artisti bändeineen on kuulemma julkaisemassa levyn myös englanniksi, mutta pakko myöntää että islanninkielinen tunnelmointi uppoaa minuun enemmän kuin Grammy-voittaja Bon Iver itse.

Eldar
Kaukana Bon Iverin tunnelmasta ei ole myöskään toinen islanniksi esiintyvä poppoo Eldar. Kun joukkoon lisätään vielä soittimia banjosta eriskummallisiin viritelmiin sekä melankoliaa Bright Eyesin tapaan, syntyy kuitenkin jotain tuoretta ja kiinnostavaa, mikä saa niskakarvat nousemaan pystyyn hyvässä mielessä. Lyriikoista olisi toki mukava ymmärtää jotain, mutta niitä eräältä islantilaiselta kysyessäni, minulle kerrottiin, että ehkä parempi jättää kääntämättä ellen halua masentua.

Gang Related
Muutama vuosi sitten perustettu yhtye julkaisi viime vuonna debyyttinsä Stunts & Rituals, ja naittaa sillä 60-luvun makeimmat pop-rakenteet sekä 90-luvun autotallisoundin. Lopputulos on pakahduttavan hienoa melupoppia, ja islantilaista musiikkia, josta puuttuu se herkkä islantilainen leimaava soundi, minkä kaikki maakumppanit ovat omaksuneet. Suositellaan etenkin The Zombiesin, The Byrdsin, Pixiesin ja Animal Collectiven ystäville.

Hellvar
Hellvar on kuin buffet-pöytä kaikkiruokaisille musiikin kuuntelijoille. Festari yrittää lokeroida yhtyeen esitteissään shoegaze, black metal ja elektroninen rock –genreihin, mutta vaikutteet yltävät aina kantriin asti. Björk-maneereilla vahvistetut akustiset tyttöballadit synkillä vivahteilla voivat upota yhtälailla tyttöpopin, Massive Attackin ja Toolin ystäviin.

1860
Muutama vuosi sitten perustetun yhtyeen ydin koostuu kauniista englanniksi ja islanniksi esitetyistä harmonisista lauluista, trumpeteista, harmonikasta, folk-elementeistä ja hyväntuulisesta indie rockista, jonka juuret ovat Crosby, Stills, Nash & Youngissa ja Arcade Firessä. Musiikin lisäksi yhtye on paljastanut olevansa täynnä nörttejä, ja heidän debyyttialbuminsa Sagan on omistettu saagojen sijasta amerikkalaiselle astrofyysikolle Carl Saganille (1934-1996).

MUUALTA:

DIIV
Beach Fossilsin kitarisina tunnetun Zachary Cole Smithin sooloprojekti DIIV on kerännyt suosionosoituksia pitkin vuotta, ja ansaitusti. Brooklyniläisen yhtyeen unenomaiset kaikukitarat korostavat hienoja shoegaze-pop-sävellyksiä, ja on joukkoon heitetty hyppysellinen 80-luvun post-punk-estetiikkaakin. Debyyttialbumi Oshin suorastaan pursuaa hittejä, ja astrologiasta ammentavan levyn voisi oikeutetusti nostaa jalustalle yhtenä koko vuoden kiinnostavimmista julkaisuista. Islannin lisäksi DIIV esiintyy Helsingin Kuudennella linjalla maanantaina 5. marraskuuta 2012.

Doldrums
Kanadalainen Doldrums tekee haastavaa musiikkia ikään kuin yhdistäen parhaimmat elementit The Knifen pop-oopperoista, älyttömimmät avaruusmölyt The Mars Voltan psykedeliasta sekä tunnelman Radioheadin Amnesiac-levyltä.
Lasereita, noisea ja afrikkarytmejä tulvivan efektimeren takaa voi löytää hienoja sävellyksiä ja eteerisiä avaruuspop-kappaleita, kun tarkkaan kuuntelee.

Elektro Guzzi
Itävallasta tuleva Elektro Guzzi soittaa minimal teknoa perinteisillä bändisoittimilla. Teknon ystäville yhtye kuuluu pakosti nähtäviin esiintyjiin, mutta trio on suositeltava tsekkaus myös muille, sillä livenä yhtye on paljon tanssittavampi ja groovempi kuin levyltä kuunneltuna.

Half Moon Run
Kanadalaisessa Half Moon Runissa on samaan aikaan jotain niin oikeaa ja jotain niin väärää. Se kuulostaa siltä kuin Efterklang inspiroituisi Maroon 5:sta. Tai Cass McCombs vaihtaisi tyylilajinsa uuteen brittisouliin. Tai Fleet Foxes päätyisi koneiston ansiosta soittamaan valtavirtarokkia. Tai jos Radiohead päättäisi ryhtyä Museksi Musen tilalle. Herkät kitaranäppäilyt, vahva vokalisti, harmoniset stemmat ja tarttuvat kappaleet saavat kuitenkin yhtyeen kuulostamaan myös siltä, että se on seuraava ISO kanadalainen yhtye.

Hanne Kolstø
Norjalainen Hanne Kolstø soittaa tanssittavaa, tummanpuhuvaa ja rytmikästä poppia, johon viulut ja torvet tuovat hieman totomaista eeppisyyttä. Naikkosen musiikki ei ole lähelläkään tylsää laulaja-lauluntekijä-meininkiä vaan enemmänkin mewmäistä kitarointa ja rytmivaihdoksia, vaikka Hannen lauluääni onkin matalmpi kuin Mew’n vokalisti Jonas Bjerrellä.


Mahdollisesti jotain samankaltaista