Emma-ehdokkaat julki

Emma Gaala jakaa jälleen tunnustusta kuluneen vuoden aikana kotimaisen musiikin saralla ansioituneille tekijöille. Järjestyksessään 27. Emma Gaala pidetään Espoon Barona Areenalla perjantaina 1.3.2013. Patsaita tavoittelevat tällä kertaa mm. useissa eri sarjoissa ehdolla olevat Cheek, Nightwish, Jukka Poika, Anna Puu ja Robin.

Lisäksi tähän mennessä esiintymisensä Emma Gaala 2013 -tapahtumassa ovat vahvistaneet jo Cheek, Don Johnson Big Band, J. Karjalainen, Kerkko Koskinen Kollektiivi, Pää kii, Robin, Samuli Putro ja Biffy Clyro (UK).

Emma Gaalan lipunmyynti alkaa maanantaina 10.12.2012 Lippupalvelussa. Lipun hinta on 25€.

Tässä vielä kaikki sarjat ja ehdokkaat.

VUODEN ALBUMI:
Antaudun – Anna Puu
Imaginaerum – Nightwish
Koodi – Robin
Sokka irti – Cheek
Yhdestä puusta – Jukka Poika

VUODEN BIISI
Frontside Ollie – Robin
Kesäyö – Pariisin kevät
Kran Turismo f. Raappana – JVG
Olet puolisoni nyt – Samuli Putro
Soutaa Huopaa – Elokuu
Vie mut kotiin – Jesse Kaikuranta

VUODEN MIESSOLISTI
Cheek – Sokka irti
Jesse Kaikuranta – Vie mut kotiin
Jukka Poika – Yhdestä puusta
Samuli Putro – Tavalliset hautajaiset
Stig – Puumaa mä metsästän

VUODEN NAISSOLISTI
Anna Eriksson – Mana
Anna Puu – Antaudun
Johanna Kurkela – Sudenmorsian
Laura Närhi – Tuhlari
Paula Koivuniemi – Matka

VUODEN POP-ALBUMI
Antaudun – Anna Puu
Kerkko Koskinen Kollektiivi – Kerkko Koskinen Kollektiivi
Koodi – Robin
Rakkaudesta – PMMP
Vie mut kotiin – Jesse Kaikuranta

VUODEN ROCK-ALBUMI
Graduation Day – Sturm Und Drang
Kaikki kolmesta pahasta – Apulanta
Love – Lapko
Petäjäveräjät – Viikate
Warriors – Disco Ensemble

VUODEN TULOKAS
Elokuu – Hääväki saapuu
Eva&Manu – Eva&Manu
Jesse Kaikuranta – Vie Mut Kotiin
Kuningasidea – On uusi aika
Robin – Koodi

VUODEN YHTYE
Apulanta – Kaikki kolmesta pahasta
Elonkerjuu – Ilon pirstaleet
Nightwish – Imaginaerum
PMMP – Rakkaudesta
Stam1na – Nocebo
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani – Afrikan tähti

VUODEN LASTENALBUMI
Kadonneen Louhikäärmeen avoitus – Hevisaurus
Lasten aarteita – Eri esittäjiä
Salaisuudet – Tuuli
Siilijalanjälki – Hullut Hattuset
Suomen lasten lauluja – Lauluyhtye Rajaton

VUODEN HIPHOP-, REGGAE-, URBAN-ALBUMI
Fuck Vivaldi – Eevil Stöö X Koksu Koo
jvg.fi – JVG
Sokka irti – Cheek
Yhdestä puusta – Jukka Poika

VUODEN ISKELMÄALBUMI
Afrikan tähti – Tuure Kilpeläinen
Matka – Paula Koivuniemi
Matka jatkuu vJani Jalkanen ja Hänen Orkesterinsa
Minne maailma kuljettaa – Yölintu

VUODEN METALLIALBUMI
180 Astetta – Mokoma
Imaginaerum – Nightwish
Musta hetki – Terveet kädet
Nocebo – Stam1na
Time – Wintersun

VUODEN TUOTTAJA
Eppu Kosonen – Jesse Kaikuranta, Samuli Putro, Juha Tapio
Jonas W. Karlsson – Elokuu, Pernilla, Tuuli
Jukka Immonen – Sunrise Avenue, Anna Puu, Mariska & Pahat Sudet, Disco Ensemble
Maki Kolehmainen – Robin

KRIITIKOIDEN VALINTA
Black Twig – Paper Trees
Burning Hearts – Extinctions
Hexvessel – No Holier Temple
Pää kii – Pää kii
Sin Cos Tan – Sin Cos Tan

VUODEN JAZZ-ALBUMI
Cosmopolitan Sideshow – Gourmet
In With Lassy – Timo Lassy
Jee! – Mopo
Out to Lynch – Kalle Kalima & K-18

VUODEN ETNOALBUMI
Ulda – Ulla Pirttijärvi & Ulda
Utu – Värttinä
Valta – Alamaailman vasarat
Åkerö – Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila

KLASSISEN MUSIIKIN EMMA
Seppo Pohjola
Jousikvartetot 1-4

Kamus-kvartetti:
Terhi Paldanius, viulu
Jukka Untamala, viulu
Jussi Tuhkanen, alttoviulu
Petja Kainulainen, sello

Jouni Kaipainen – Paavo Korpijaakko – Usko Meriläinen notkeatonline
Tampere Filharmonia
Hannu Lintu, kapellimestari

Meta4
Šostakovitšin jousikvartetot nro 3, 4 & 7

Salonen: Out of Nowhere
Viulukonsertto, Nyx. Josefowixz, RSO

YLEISÖÄÄNESTYS / Vuoden artisti

KOTIMAINEN
Anna Puu
Apulanta
Cheek
Diandra
Elokuu
Elonkerjuu
GG Caravan
Jesse Kaikuranta
JVG
Laura Närhi
Nightwish
PMMP
Robin
Stam1na
Tuuli
Tuure Kilpeläinen

ULKOMAINEN
Bruce Springsteen
David Guetta
Justin Bieber
Lana Del Rey
Madonna
Michael Buble
Muse
One Direction
P!nk
Rihanna

VUODEN MUSIIKKIVIDEO
Artisti – Kappale – Ohjaaja
Anna Puu – Kolme pientä sanaa – Sanna Saastamoinen-Barrois
Disco Ensemble – Second Soul – Gregg Conde
Herra Ylppö & Ihmiset – Mustat hevoset – Herra Ylppö
Kotiteollisuus – Kone – Vesa Vainio
Lapko – River Venom – Sam Winter
Nightwish – Storytime – Stobe Harju
Pariisin kevät – Kesäyö – Hannu Aukia
PMMP – Rakkaalleni – Paula Vesala, Mira Luoti & Arto Tuohimaa
Robin – Frontside Ollie – Marko Mäkilaakso
The Rasmus – I’m a Mess – Musuta Ltd.

VUODEN LEVYNKANSI
Esittäjä – Albuminnimi – Kannen tekijä/tekijät
Aero – Turvaan tuntemattomaan – Aino-Maija Metsola
Aino Venna – Marlene – Jussi Jääskeläinen
Burning Hearts – Extinctions – Kea & Emil Bertell
Delay Trees – Doze – Sami Korhonen – cAPS LOCK HELSINKI
Don Johnson Big Band – Fiesta – Matti Sipiläinen & Jesse Kühn
Eeliks:en – Suutre Teiter – Sami Sänpäkkilä, Eelis Salminen
Eva&Manu – Eva&Manu – Sabrina Gabrielli
Hexvessel – No Holier Temple – Mathew McNerney, Marja Konttinen
Joose Keskitalo & Kolmas maailmanpalo – Vyötä kupeesi ja tule! – Hanna-Reetta Keskitalo
Kerkko Koskinen Kollektiivi – Kerkko Koskinen Kollektiivi – Markus Pyörälä
Kill the Curse – of Conformity and Death – Wille Naukkarinen, Chad Keith
Lapko – Love – RaiRai
LauNau – Valohiukkanen – Sami Sänpäkkilä, Laura Naukkarinen, Tiiti Mendelin
Mokoma – 180 astetta – Tero Salonen, Teemu Leinonen
Olavi Uusivirta – Elvis istuu oikealla – Otto Donner
PMMP – Rakkaudesta – Jussi Karjalainen
Rajaton – Suomen lasten lauluja – Jarkko Heiniö (Kivi Paperi Sakset)
Stig – Puumaa mä metsästän – Bifu / People’s
The Rasmus – The Rasmus – Musuta
Stockers – We Are The Numbers – Konsta Ojala