Elektro-duo Visible Cloaks saapuu ainutlaatuisen projektin tiimoilta Suomeen

Ambientista, elektroakustisesta ja new age -musiikista ammentava Visible Cloaks saapuu Helsinkiin yhdessä japanilaisen avantgarde-taiteen pioneerien Yoshio Ojiman ja Satsuki Shibanon kanssa. Yhteisen ”FRKWYS Vol. 15: serenitatem” -albuminsa tiimoilta kiertävä Visible Cloaks, Yoshio Ojima & Satsuki Shibano -kokoonpano esiintyy Kuudes Linja -klubilla maanantaina 4. marraskuuta.

Spencer Doranin ja Ryan Carlilen muodostama Visible Cloaks on kymmenvuotisen uransa ajan tutkinut varhaisen digitaalisen musiikin ja 80-luvun japanilaisen new age- ja syntetisaattorimusiikin leikkauspintaa luoden mielenkiintoisia tulevaisuuden äänimaailmoja. Yhdysvaltalaiskaksikon määritelmiä pakenevan ja näennäisen tyynesti soljuvan musiikin aikalaisia ovat muun muassa Oneohtrix Point Never ja Laurel Halo.

Jo 80-luvulta avantgarde-musiikin ja visuaalisen taiteen parissa vaikuttaneet säveltäjä Yoshio Ojima ja pianisti Satsuki Shibano tuovat Visible Cloaksin laajalla skaalalla elektronista musiikkia skannaavaan äänimaisemaan kiinnostavaa taiteellista visiota, teknologista hienostuneisuutta ja muinaista moniäänisyyttä esimerkiksi luonnon arkipäiväisiä ilmiöitä kuten vesipisaroiden tippumista imitoivalla piano-soinnillaan.

Ainutkertaisen taidemusiikin tapahtuman liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

KEIKKA
Ma 4.11.2019 Helsinki, Kuudes Linja

LIPUT
– ennakkoon Tiketistä alk. 24,50 EUR
– ovelta 26 EUR