Provinssirockin uusia kiinnityksiä ovat Stam1na ja Eläkeläiset-yhtyeen erikoisproduktio Humpfonia, jossa yhtye versioi yhdessä 40-henkisen Kuopion kaupunginorkesterin kanssa klassisen musiikin helmiä ja tunnettuja rokkiklassikoita.
Provinssirock julkistaa nyt päiväkohtaisen ohjelman, johon on kevään aikana luvassa vielä runsaasti lisäyksiä. Festivaalin päiväkohtaiset liput ovat tästä päivästä alkaen myynnissä Provinssin omassa lippukaupassa, Lippupisteessä ja Tiketissä.
Jo 20 vuotta on Eläkeläiset pitänyt poljentonsa kipakkana. Moni menopala on orkesterin käsittelyssä saanut uuden hengen ja sisällön. Tällä kertaa Mozart, Beethoven ja Tšaikovski tuskin kääntyisivät haudoissaan vaan laittaisivat jalalla koreasti, kun Provinssin lavalle astuu Humpfonia eli Eläkeläiset-yhtye yhdessä mittavan, 40-henkisen Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Eläkeläisten sanoin: “Ensimmäistä kertaa historiassa saamme kuulla klassisen musiikin helmiä sellaisina kuin niiden olisi aina pitänyt kuulostaa!”. Klassisten biisien lomassa Humpfonia-konsertissa kuullaan tunnettuja Eläkeläisten hittejä sinfoniaorkesterille sovitettuina. Fanien ei ole syytä olla huolissaan, että yhtye muuttuisi salonkikelpoiseksi. ”Konsertti tulee olemaan mielipuolinen kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna!”, lupaa Onni Waris.
Provinssirock, Seinäjoen Törnävänsaari, 27.-28.6.2014.