Dave Grohlin vanha HC-bändi Suomeen – PERUTTU

Yhdysvaltalaisen hardcore punkin pioneeriyhtye Scream saapuu Tavastialle 25. tammikuuta. Dischord Recordsin kantaviin voimiin kuulunut kokoonpano muistetaan myös Dave Grohlin bändinä ennen rumpalin liittymistä Nirvanaan.

Vuonna 1981 Alexandriassa, Virginassa perustettu Scream on yksi merkittävimmistä nykymuotoisen hardcore punkin syntyyn vaikuttaneista kokoonpanoista. Washington DC:n aktiiviseen punk-skeneen kaveribändinsä Minor Threatin ja varsinkin tämän nokkamiehen Ian MacKayen kautta liitetyn Screamin kiivastempoinen musiikki haki uransa alkuvaiheessa innoitusta erityisesti Bad Brainsilta. Yhtyeen vuonna 1983 julkaistu debyyttialbumi ”Still Screaming” oli samalla Dischord-levymerkin ensimmäinen albumijulkaisu.

Suuremmalle yleisölle Scream on tuttu hieman ennen bändin neljännen pitkäsoiton ”No More Cencorship” (1988) julkaisua yhtyeen rumpaliksi kiinnitetyn Dave Grohlin ansiosta. Nirvanan ja Foo Fightersin jäsenenä mainetta keränneen artistin ensimmäisiä omia kappaleita julkaistiin juuri Screamin levyillä. Myös yhtyeen kitaristi Franz Stahl muistetaan Foo Fightersin varhaisesta kokoonpanosta, ja hänen vokalisti-veljensä Pete Stahl on puolestaan soittanut muun muassa Goatsnake- ja Earthlings?-yhtyeissä.

Vuonna 1990 uransa lopettaneen Screamin viimeiseksi levyksi jäi vuonna 1989 nauhoitettu mutta vasta neljä vuotta myöhemmin julkaistu viides albumi ”Fumble”. Vuonna 2009 yhtye teki paluun alkuperäiskokoonpanollaan, ja tänä syksynä ilmestyi Dave Grohlin studiolla äänitetty live-EP ”Complete Control Recording Sessions”. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva bändi on lupaillut ensi vuodelle uutta studioalbumia.

Tässä maistiaisen hittiraitana Came Without Warning, Still Screamingin avausraita muuten.

Illan avaavat hiljattain nimettömän debyyttialbuminsa julkaissut ja tämän vuoden puhutuimpiin kotimaisiin hardcore punk -yhtyeisiin lukeutuva Ydinperhe sekä vanhasta jenkki-hc:sta innoitusta hakeva Urban Unrest. Tapahtuman järjestelyissä on mukana Sue-lehti.

KEIKKA
Ti 24.1.2012 Helsinki, Tavastia

LIPUT
Myyntiin ma 31.10.2011 klo 9.00
– 18 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti
– 20 EUR ovelta

Mahdollisesti jotain samankaltaista